Kysely: Vain noin neljäsosa suomalaisista tietää asunnostaan tärkeän asian – asiantuntija neuvoo, miten voi pienentää asumisen hiilijalanjälkeä
Suomalaisten tietämys asumisensa hiilijalanjäljestä ei ole kovin korkealla. Starkin teettämään Suomalaiset remontoivat ja rakentavat -tutkimukseen osallistuneista ainoastaan neljäsosa oli vähintään melko samaa mieltä ”tiedän oman asumiseni hiilijalanjäljen” -väitteen kanssa. Starkin asiantuntija neuvoo nyt, miten kodin hiilijalanjälkeä voi lähteä pienentämään.
Tutkimuksen mukaan iso osa kaikista vastanneista (38 %) ei tiedä omaa asumisen hiilijalanjälkeään. Kun tuloksia tarkastellaan ikäryhmittäin 25–34-vuotiaat ovat vähiten kartalla asiasta, sillä heistä yli puolet ilmoitti, ettei tiedä asiaa omalla kohdallaan. Sen sijaan 18–24-vuotiaiden tietämys asiasta oli korkeinta (60 %).
“Nuorissa ikäryhmissä tietoisuus ympäristöön liittyvistä asioista on perinteisesti muita suurempaa, eikä rakentaminen ole siinä poikkeus, Stark Suomen toimitusjohtaja Harri Päiväniemi kommentoi.
Vaikka vain neljäsosa kaikista vastaajista on tietoisia omasta hiilijalanjäljestään, niin 44 prosenttia heistä vastasi tietävänsä, millä keinoilla voi vähentää asumiseen liittyvää hiilijalanjälkeä. Myös tässä kysymyksessä nuorten tietämys oli korkeinta, sillä 60 prosenttia 18–24-vuotiaista vastasi tietävänsä miten asumisen hiilijalanjälkeä voisi pienentää.
”Vaikka oman asumisen tarkka hiilijalanjälki ei ole tiedossa, niin suomalaiset ovat kyllä valveutuneita asiassa, ja suomalaisilla on tietoa asumisen ympäristövaikutuksista. Tämä on erittäin hyvä asia ympäristömme kannalta, muodostaahan asuminen noin 18 % keskivertosuomalaisen hiilijalanjäljestä”, Päiväniemi toteaa.
Kiinnostus ympäristöystävällisiin remonttimateriaaleihin ei toteudu ostoksilla
Asumisen hiilijalanjälkeä voi pienentää jo rakennus- tai remontointivaiheessa huomioimalla ekologiset materiaalivalinnat. Vielä tämä ei tutkimuksen mukaan konkretisoidu ostoksilla, sillä vain yhdeksän prosenttia vastaajista kertoi tutkimuksessa, että ekologisuus tai vähähiilisyys vaikuttaa heidän ostopäätöksiinsä rakennus- ja remontointimateriaaleissa.
Tulevaisuudessa tilanne voi olla toinen, sillä tutkimukseen osallistuneista 37 prosenttia kertoi olevansa samaa tai melkein samaa mieltä ”haluan jatkossa suosia rakennus- ja remonttituotteita, joissa kestävän kehityksen tai vähähiilisyyden tukeminen on keskeistä” -väittämän kanssa.
“Asiakkaat ovat enenevässä määrin kiinnostuneita tuotteiden ympäristövaikutuksista ja vähähiilisistä ratkaisuista ja vertailevat tuotteita. Myös valmistajat kehittävät ilmastoystävällisempiä tuotevaihtoehtoja panostamalla esim. tuotannon päästöjen vähentämiseen tai kierrätysraaka-aineisiin”, Päiväniemi kertoo.
Vinkkejä asumisen hiilijalanjäljen pienentämiseen:
- Valitsemalla mahdollisimman pitkäikäisiä rakennus- ja remontointimateriaaleja, jolloin tuotteiden vaihtoväli on harva eivätkä ne kuormita ympäristöä niin paljon
- Valitsemalla vähähiilisiä rakennusmateriaaleja
- Vaihtamalla sähkösopimuksen uusiutuvaan energiaan tai tuottamalla itse energiaa esimerkiksi aurinkopaneeleilla
- Vaihtamalla lämmityslähteen ilmalämpöpumppuun tai maalämpöön, jos se on mahdollista
- Parantamalla kodin energiatehokkuutta esim. lisäeristämällä
Stark Suomen teettämä Suomalaiset remontoivat ja rakentavat 2024 -tutkimus toteutettiin Bilendi Oy:n ylläpitämässä M3 Paneelissa alkuvuodesta 2024. Siinä selvitettiin tuhannelta 18–76-vuotiaalta suomalaiselta remonttitarpeista, mielipiteitä remonttitöistä ja rakentamissuunnitelmistaan. Otanta on kansallisesti edustava sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.
Lisätietoja
Harri Päiväniemi, toimitusjohtaja, Stark Suomi Oy, puh. 040 643 1800
Satu Otala, viestintäjohtaja, Stark Suomi Oy, puh. 044 475 7483, satu.otala@stark-suomi.fi
Tietoja julkaisijasta
STARK - reilusti rakentajan asialla
Olemme jokaisen rakentajan reilu ja luotettava kumppani, joka tekee työtään intohimolla ja tinkimättömällä ammattiylpeydellä. Meitä starklaisia on noin 1 000 ympäri Suomen, ja valtakunnallinen 27 myymälän verkostomme, jakelukeskuksemme sekä verkkokauppamme palvelevat ajasta ja paikasta riippumatta. Stark on osa Pohjois-Euroopan suurinta rakennustarvikeyritystä STARK Groupia.
Verkkokauppa: www.stark-suomi.fi/
Yhtiösivut: yritys.stark-suomi.fi/
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Stark Suomi Oy
Kysely: Mökillä ollaan uskaliaampia remontoijia – erityisesti kolme kohdetta korostuu3.6.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset ovat mökillä huomattavasti rohkeampia remontoijia kuin kotioloissa, kertoo Stark Suomen teettämä Suomalaiset remontoivat ja rakentavat 2025 -kyselytutkimus. Tulosten mukaan mökkiläiset tekevät vapaa-ajan asunnollaan itse usein remontteja, joihin kotona palkataan ammattilainen. Tutkimuksen mukaan tämän kevään kolme yleisintä remonttikohdetta mökillä ovat sauna, terassi ja laituri. Remonttitarpeita selvitettiin tuhannelta 18–75-vuotiaalta suomalaiselta.
Rakentamisessa akkukäyttöiset työkalut valtaavat työmaita – kohti johdotonta tulevaisuutta28.5.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Akkukäyttöisten laitteiden buumi on ollut menossa jo jonkin aikaa, ja akkutekniikka kehittyy vauhdilla. Kun akunkesto paranee ja koneiden tehot lisääntyvät, ne houkuttelevat rakentamisessa ja remontoinnissa myös ammattilaisia. Vähäinen huoltotarve ja pienempi melusaaste miellyttävät sekä rakennusalan ammattilaisia että kuluttajia.
Kysely paljasti: tässä on suomalaisten suurin remonttipelko – ammattilainen kertoo, miten rahat saa riittämään15.5.2025 08:35:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset pelkäävät eri asioita itse tehdyissä remonteissa kuin ammattilaisilla teetetyissä remonteissa selviää Starkin Suomen teettämästä tutkimuksesta. Starkin teettämään Suomalaiset remontoivat ja rakentavat 2025 –tutkimukseen vastasi yli tuhat 18–75 -vuotiasta suomalaista.
Rakentamisen piristyminen näkyy jo Rovaniemellä ja Lapissa2.5.2025 08:40:00 EEST | Tiedote
Rakentamisen sukellus on ollut poikkeuksellisen syvä ja pitkäkestoinen, mutta Rovaniemellä ja Lapissa piristymisen merkkejä näkyy jo. Rakentamislain tuoma muutos on vauhdittamassa alaa, mikä näkyy rakennustarvikekaupassa, ja Lapin matkailuinvestoinnit tukevat rakentamisen nousua ja paikallisten rakennusalan yrittäjien ja ammattilaisten työtilannetta.
Rakentamisen piristyminen näkyy jo Vaasassa2.5.2025 08:40:00 EEST | Tiedote
Rakentamisen sukellus on ollut poikkeuksellisen syvä ja pitkäkestoinen, mutta Vaasassa piristymisen merkkejä näkyy jo. Rakentamislain tuoma muutos on vauhdittamassa alaa ja näkyy rakennustarvikekaupassa. Vaasassa isot hankkeet tukevat alan nousua matalasuhdanteesta ja rakennusyritysten sekä -ammattilaisten työtilannetta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme