Huikea avaruus! -tapahtumassa opitaan avaruudesta
Heurekassa järjestetään Huikea avaruus! -perhetapahtuma lauantaina 23.11. kello 10–18. Tapahtumassa opitaan avaruudesta innostavien ohjelmien ja työpajojen kautta.

Heurekan koko perheen tapahtumassa on tarjolla erilaisia avaruuteen liittyviä työpajoja, joissa opitaan itse tekemällä. Työpajat sopivat kaikenikäisille. Lisäksi Ursa tuo tapahtumaan puhallettavan planetaarion, jonka esityksissä pääsee tutustumaan tähtitaivaaseen.
Huikea avaruus! -tapahtuman työpajoissa treenataan kuten astronautti ja rakennetaan paperiraketteja. Tiedettä pallolla -kohteella pelataan avaruusbingoa. Taivaalla tapahtuu -työpajassa pääsee tekemään käsikäyttöisen tähtikartan, planisfäärin, jota voi hyödyntää tähtitaivaan tarkkailuun.
Tapahtumapäivän kaikki ohjelmat sisältyvät Heurekan normaaleihin pääsylippuihin ja samalla voi tutustua kaikkiin Heurekan näyttelyihin. Avaruusteemaan pääsee syventymään tapahtumapäivän ohjelmien ohella myös Matkalla avaruudessa -näyttelyssä.
Heurekan pääsyliput maksavat ennakkoon verkosta ostettuna aikuisille 22€/kpl ja lapsille 5–17 v. 15€/kpl, paikan päältä ostettuna 24 € ja 17 €. Alle 5-vuotiaat pääsevät huoltajan mukana maksutta Heurekaan. Maksuvälineeksi hyväksytään myös Museokortti, Heureka Club -kortit, kulttuuriedut ja vapaaliput.
Lue lisää tapahtumasta ja sen ohjelmasta tapahtuman verkkosivuilta.
Lisätietoja tapahtumasta ja sen sisällöstä:
Tapahtumatuottaja Hanna Juutilainen, hanna.juutilainen@heureka.fi, puh. 040 9015 318.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tapahtumatuottaja Hanna Juutilainen, hanna.juutilainen@heureka.fi, puh. 040 9015 318.
Linkit
Tiedekeskus Heureka Vantaan Tikkurilassa on monipuolinen elämyskokonaisuus, joka tarjoaa vuorovaikutteisia näyttelyitä, planetaarioelokuvia sekä tiedeohjelmia ja tapahtumia ympäri vuoden. Heureka jakaa oivaltamisen ilon lähes 300 000 kävijän kanssa vuosittain ja kuuluu Suomen suosituimpiin vapaa-ajankeskuksiin. Lisätietoja: www.heureka.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tiedekeskus Heureka
Leena Kaakinen tiedekeskusverkoston pääsihteeriksi16.5.2025 12:09:02 EEST | Tiedote
Suomalaisia tiedekeskuksia ja -museoita edustavan Suomen tiedekeskukset ry:n uudeksi pääsihteeriksi on valittu Leena Kaakinen. Hän seuraa tehtävässä Johanna Enqvistiä, joka siirtyy elokuussa 2025 Jyväskylän yliopistoon museologian apulaisprofessoriksi.
Heurekan aikuisten iltaa vietetään kesäleiritunnelmissa 23.5.14.5.2025 10:29:01 EEST | Tiedote
Perjantaina 23.5.2025 klo 19–24 vietetään jälleen suosittua H18: Camp Heureka -aikuisten iltaa Heurekassa kesäleiritunnelmissa. Ohjelmassa on mielenkiintoista tiedesisältöä sekä nostalgista kesäleiriohjelmaa. Iltaa vietetään sisä- ja ulkotiloissa. Tapahtuman pukukoodi on valkoinen.
Heurekan Tiedesirkus Ukrainaan12.5.2025 10:41:59 EEST | Tiedote
Tiedekeskus Heureka on lahjoittanut Ukrainan nuorten tiedeakatemialle (Junior Academy of Sciences of Ukraine) Tiedesirkuksen, joka koostuu tiedekeskusnäyttelystä ja tiede-esityksestä. Tiedesirkus tarjoaa oivaltamisen iloa ja oppimiselämyksiä sodan runtelemassa Ukrainassa erityisesti lapsille ja nuorille. Hanke on toteutettu opetus- ja kulttuuriministeriön tuella.
Toisin silmin -pienoisnäyttelyn avautumisen kunniaksi Nähdäänkö?-perhepäivä Heurekassa 17.5.8.5.2025 10:39:46 EEST | Tiedote
Heurekassa avautuu uusi Toisin silmin -pienoisnäyttely torstaina 15.5. pistekirjoituksen 200-juhlavuoden kunniaksi. Lauantaina 17.5. klo 10–18 järjestetään Nähdäänkö?-perhetapahtuma, jossa on luvassa ohjelmaa kaiken ikäisille ja kaikille aisteille. Sekä näyttely että tapahtuma on tuotettu yhteistyössä Näkövammaisten liiton kanssa.
Heurekassa uusi NOX-iltatapahtuma aikuisille 25.4. klo 18–2222.4.2025 12:11:16 EEST | Tiedote
Uusi NOX-iltatapahtumakonsepti vain aikuisille käynnistyy Heurekassa perjantaina 25.4.2025 klo 18–22. NOX-illoissa syvennytään ajankohtaisiin aiheisiin, keskustellaan ajatuksia herättävistä ilmiöistä ja kurkistetaan Heurekan näyttelyiden kulisseihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme