Finlandia-talon perusparannus valmistui – tammikuussa 2025 yleisölle avautuva rakennus palvelee aiempaa energiatehokkaammin ja esteettömämmin
Finlandia-talon lähes kolme vuotta kestänyt perusparannusurakka on saatu päätökseen, ja rakennus on luovutettu käyttäjälle asennus- ja sisustustöitä varten. Suojellut tilat on päivitetty nykypäivään vanhaa kunnioittaen.

Alvar Aallon suunnittelema Finlandia-talo on Suomen tunnetuimpia moderneja rakennuksia. Helsingin kaupungille on omistajana tärkeää säilyttää rakennus arvoisessaan asemassa nyt ja tulevaisuudessa. Kaupunki alkoi suunnitella vuonna 1971 valmistuneen rakennuksen peruskorjausta vuonna 2021. Nyt kävijöitä odottavat modernit ja esteettömät tilat.
Suojeltujen seinien takana on modernia teknologiaa
Suojellun rakennuksen tilat näyttäytyvät kävijälle entisenlaisina, sillä perusparannuksessa alkuperäinen ilme säilytettiin mahdollisimman hyvin. Suurimmat näkyvät muutokset sisätiloissa ovat uudet näyttely-, kahvila-, ravintola- ja myymälätilat. Myös kulkeminen talossa on aiempaa esteettömämpää, koska sinne on lisätty hissejä sekä esteettömiä katsomopaikkoja ja wc-tiloja.
Alun perin työntekijöille rakennetut, rakennuksen pohjoispäädyssä sijaitsevat, asunnot on kunnostettu majoituskäyttöön, ja maan alle on sijoitettu uusi keittiö sekä teknisiä tiloja.
"Taloteknisten vaatimusten vuoksi maan alle on rakennettu lähes kaksituhatta neliötä teknistä tilaa. Suunnittelijat ja urakoitsija ovat onnistuneet erinomaisesti uuden rakentamisessa suojellun talon ahtaisiin tiloihin ilman, että ulkonäkö muuttuu", kertoo projektinjohtaja Mika Heimala Helsingin kaupunkiympäristön toimialalta.
Sadat rakentamisen ja entisöinnin ammattilaiset ovat olleet kunnostamassa kuluneita pintoja ja kalusteita. Talo on saanut myös uudet julkisivumarmorit. Energiatehokkuutta parantavat muun muassa uudet ikkunat, uudenlaiset eristeet ja hukkalämmön talteenotto.
"Kaupungin tavoite on tehdä rakennuksistaan mahdollisimman energiatehokkaita. Finlandia-talossa tämä on onnistunut muun muassa lasivaahdosta tehdyn vedenpitävän julkisivun lämmöneristeen ja tarkasti automatisoidun ilmanvaihdon avulla. Myös parituhatta arvovalaisinta on päivitetty led-valoilla toimiviksi", Heimala sanoo.
Kiertotalous tärkeässä osassa
Perusparannuksessa on pyritty hyödyntämään rakennuksessa jo ollut materiaali mahdollisimman tarkasti. Kunnostettua on saatu esimerkiksi yli 60 prosenttia talon kaikista ovista sekä yli 70 prosenttia ikkunoista. Rakennuksen listoja on irrotettu ja palautettu jalka-, ovi- ja ikkunalistoiksi noin seitsemän kilometrin verran. Pääosa puretusta julkisivumarmorista on kierrätetty käytettäväksi uudelleen raaka-aineena. Marmori on myyty edelleen, ja siitä on valmistettu muun muassa ainutlaatuisia lattiamateriaaleja.
Valmista tavoiteajassa ja -budjetissa
Perusparannuksen suunnittelusta on vastannut Helsingin kaupunkiympäristön toimiala. Hankkeessa on ollut mukana 38 toimihenkilöä. Pääurakoitsijana on toiminut Skanska Talonrakennus Oy, joka on työllistänyt samanaikaisesti enimmillään 250 henkeä.
Perusparannusurakka kattoi koko Finlandia-talon kongressisiipeä lukuun ottamatta. Urakka saatiin toteutettua 136,5 miljoonan euron enimmäishinnassa.
"Finlandia-talon avautumista on todella odotettu. Upea Finlandia-sali täyttyy konserteista, ja oikeastaan koko vuosi on viihteen juhlaa, kansainvälisiä kongresseja, yritystapahtumia tai yhtiökokouksia unohtamatta. Puhummekin ennemmin Finlandia-talon avajaisvuodesta kuin avajaiskuukaudesta", kertoo Finlandia-talon toimitusjohtaja Johanna Tolonen.
Finlandia-talo avautuu yleisölle tammikuussa 2025. Toiminta jatkuu siihen saakka Pikku-Finlandiassa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Perusparannuksen tilaaja
Mika Heimala
Projektinjohtaja
Rakennukset ja yleiset alueet
Kaupunkiympäristön toimiala
09 310 42049
mika.heimala@hel.fi
Perusparannuksen urakoitsija
Skanska Talonrakennus Oy
Heikki Korpela
Projektijohtaja
Skanska Talonrakennus Oy
050 310 0720
heikki.korpela@skanska.fi
Finlandia-talon toiminta
Johanna Tolonen
Toimitusjohtaja
Finlandia-talo
040 551 3168
johanna.tolonen@finlandiatalo.fi
Kuvat




Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Muut kielet
- ENG: Renovation of Finlandia Hall now complete – the public will get to enjoy the more energy efficient and accessible building in January 2025
- SWE: Ombyggnaden av Finlandiahuset är färdig – byggnaden som öppnas för allmänheten i januari 2025 betjänar energieffektivare och mer tillgängligt än tidigare
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 6.3.20256.3.2025 18:00:59 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 6.3.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 20.3.2025.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 4.3.20254.3.2025 17:41:07 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 4.3.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Naistenpäivän marssi Senaatintorilta Kansalaistorille vaikuttaa keskustan liikenteeseen lauantaina 8. maaliskuuta4.3.2025 15:47:23 EET | Tiedote
Marssin reitti on Senaatintori–Aleksanterinkatu–Mannerheimintie–Mannerheiminaukio–Kansalaistori. Liikenteessä on poikkeusjärjestelyjä kello 13–16.
Kaupungin toiseksi vanhin leikkipuisto kunnostetaan uuteen loistoon28.2.2025 15:26:36 EET | Tiedote
Käpylään vuonna 1952 valmistunut Kimmonpuisto uudistetaan sen arvokkaita ominaispiirteitä kunnioittaen. Töiden ensimmäinen vaihe alkaa huhtikuussa isojen lasten leikkialueen rakentamisella. Suunnittelussa on huomioitu useita asukkailta saatuja toiveita. Uudet leikkialueet ovat aiempaa monipuolisempia.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 27.2.202527.2.2025 18:24:34 EET | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 27.2.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 13.3.2025
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme