Tilastot ja tutkimukset -kuukausitiedote marraskuu 2024
Espoon väkiluku oli syyskuun 2024 lopussa ennakkotietojen mukaan 319 000. Työttömyyden kasvuvauhti ei hidastunut syyskuussa, avoimia työpaikkoja vähemmän kuin yli vuosikymmeneen.
Espoon väkiluku oli syyskuun 2024 lopussa ennakkotietojen mukaan 319 000
Tammi-syyskuun 2024 aikana Espoon väestö kasvoi 4 980 asukkaalla tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan, mikä on noin 1 890 asukasta vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuonna 2023.
Tammi-syyskuussa 2024 kuntien välinen muutto oli noin 450 asukasta pienempi kuin vuosi sitten vastavana aikana.
Espoon väestöä lisäsi eniten tammi-syyskuussa 2024 nettosiirtolaisuus (52 prosenttia). Seuraavaksi eniten väestöä lisäsi luonnollinen väestönkasvu (25 prosenttia). Kuntien välinen muutto lisäsi Espoon väestöä 23 prosenttia.
Väestönmuutosten ennakkotiedot PowerBI-esityksenä
Laajempi neljännesvuosittainen katsaus väestönmuutoksista Eetvartti-julkaisussa
Työttömyyden kasvuvauhti ei hidastunut syyskuussa, avoimia työpaikkoja vähemmän kuin yli vuosikymmeneen
Syyskuun 2024 lopulla Espoossa oli työttömiä yhteensä 16 255 ja työttömien osuus työvoimasta oli 10,2 %. Koko maassa työttömien osuus työvoimasta oli 10,4 %. Alle 25-vuotiaita oli Espoossa työttömänä 1368 ja 50 vuotta täyttäneitä 5106. Naisia oli 47 % työttömistä. Pitkäaikaistyöttömiä (yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita) oli 5514 eli 34 % työttömistä. Espoon työ- ja elinkeinotoimistossa oli 853 avointa työpaikkaa.
Lähes kaksi vuotta jatkunut työttömyyden väheneminen taittui vuoden 2023 maaliskuussa. Verrattuna viiden vuoden takaiseen tilanteeseen, jolloin koronapandemia ei vaikuttanut työttömyyslukuihin, oli syyskuussa 2024 työttömien osuus työvoimasta 2,7 prosenttiyksikköä korkeampi ja työttömiä oli 5433 enemmän.
Vuodentakaiseen tilanteeseen verrattuna Espoossa oli syyskuun 2024 lopulla työttömiä 21,4 % (2864 henkeä) enemmän ja työttömien osuus työvoimasta oli 1,5 prosenttiyksikköä suurempi. Koko maassa työttömiä oli 12,0 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Alle 25-vuotiaita työttömiä oli Espoossa 31,4 % (327 henkeä) enemmän kuin vuotta aiemmin. Pitkäaikaistyöttömiä oli 10,3 % (517 henkeä) vuodentakaista enemmän. Avoimia työpaikkoja oli 57,6 % (1159 työpaikkaa) vähemmän kuin vuotta aiemmin. Avointen työpaikkojen määrä kasvoi voimakkaasti vuoden 2021 alusta vuoden 2022 syksyyn asti. Määrä on vähentynyt vuodentakaiseen verrattuna vuoden 2022 marraskuusta lähtien.
Tuoreimmat työttömyystiedot PowerBI-esityksenä
Kuukausikatsaus Espoon työttömyydestä: Työttömyys kuukausittain
Laajempi katsaus työllisyydestä ja työttömyydestä neljännesvuosittain Eetvartti-julkaisussa
Ajankohtaista tietoa Helsingin seudun kehityksestä https://www.helsinginseudunsuunnat.fi/
Yhteyshenkilöt
Väestönmuutosten ennakkotiedot: Tutkija Päivi Kiviniemi, paivi.kiviniemi@espoo.fi, puh. 046 877 3468
Työttömyys: Tietopalvelupäällikkö Petri Lintunen, petri.lintunen@espoo.fi, puh. 043 8265 211
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Tee oma taidereitti: EMMA – Espoon modernin taiteen museon julkiset taideteokset löytyvät nyt Espoon kaupungin karttapalvelusta18.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
EMMAn taide ulottuu ympäri Espoon kaupunkia. Yhteensä 70 julkista taideteosta on kaikkien kaupunkilaisten saavutettavissa eri puolilla Espoota ja määrä tulee täydentymään. Kesäkuun alussa teokset on lisätty Espoon kaupungin avoimeen karttapalveluun yhteistyössä Espoon kaupunkitekniikan keskuksen kanssa. Taide kaupungilla -karttapalvelun tavoitteena on parantaa tiedon jakamista ja teosten löydettävyyttä.
Kaupunginhallitus: Espoontorin asemakaavan muutos mahdollistaa asemanseudun kehittämisen16.6.2025 19:55:34 EEST | Tiedote
Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa Espoontorin kauppakeskuksen laajentaminen hypermarketilla, lisätä asuntorakentamista sekä kehittää asemanseutua joukkoliikenteen solmukohtana.
Konserni- ja tilajaosto kokoontui ensimmäistä kertaa16.6.2025 14:06:20 EEST | Tiedote
Konserni- ja tilajaosto tukee kaupunginhallitusta kaupungin tytäryhteisöjen johtamisessa sekä muiden yhteisöjen ohjauksessa ja seurannassa.
Stadsträdgårdens trädbank hjälper Esbo att anpassa sig till klimatförändringen12.6.2025 11:19:59 EEST | Pressmeddelande
Den globala uppvärmningen kommer inom en snar framtid att leda till liknande väderförhållanden i Esbo som i Centraleuropa. Därför bereder sig staden på och anpassar sig till klimatförändringen genom ett nytt försök, där trädslag importeras från sydliga länder och odlas som framtida gatuträd.
Kaupunginpuutarhan puupankki auttaa Espoota sopeutumaan ilmastonmuutokseen12.6.2025 11:19:59 EEST | Tiedote
Ilmaston lämpeneminen tuo lähitulevaisuudessa Espooseen Keski-Euroopan olosuhteet. Siksi kaupunki varautuu ja sopeutuu ilmastonmuutokseen uudella kokeilulla, jossa etelästä tuotuja puulajeja kasvatetaan tulevaisuuden katupuiksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme