Akava: Tuore selvitys: 38 prosenttia korkeakoulutetuista arvioi työuupumusriskinsä suureksi tai melko suureksi
12.11.2024 08:00:08 EET | Akava ry | Tiedote
Tuore Akava Works -työolotutkimus kertoo, että 38 prosenttia korkeakoulutetuista arvioi työuupumusriskinsä suureksi tai melko suureksi. Liiallinen työmäärä, kiire, usean asian tekeminen yhtä aikaa ja häiritsevät keskeytykset aiheuttivat 40–60 prosentille vastaajista haitallista kuormitusta vähintään melko paljon. Akava korostaa, että tarvitsemme tehokkaampia keinoja puuttua psykososiaaliseen kuormitukseen ja panostuksia työhyvinvoinnin ja työkyvyn edistämiseksi.
– Työolotutkimuksemme vastaajista 26 prosenttia katsoi, että stressi, väsymys, tarkkaavaisuuden häiriöt ja muut psyykkiset vaikeudet haittaavat suoriutumista työssä paljon tai melko paljon. Haitallista työkuormitusta aiheuttavat ensisijaisesti liiallinen työmäärä, kiire, häiritsevät keskeytykset ja monen asian yhtäaikainen tekeminen. Myös työnteko työajan ulkopuolella sekä työajan ja vapaa-ajan välisen rajan hämärtyminen aiheutti haitalliseksi koettua kuormittumista, toteaa tutkija Arttu Piri.
– Tulokset ovat hätkähdyttäviä, ja esimerkiksi tiedot koetun työuupumusriskin yleisyydestä ovat hyvin linjassa Työterveyslaitoksen tuoreiden tutkimustietojen kanssa. Niiden mukaan joka kymmenes suomalainen on todennäköisesti työuupunut. Kun monet tutkimuslähteet ovat tuoneet samansuuntaisen kuvan työelämän todellisuudesta, se pitää ottaa vakavasti ja ryhtyä yhdessä toimiin ongelmien korjaamiseksi, Piri jatkaa.
Työhyvinvoinnin ja työkyvyn tukemiseen pitää panostaa laajasti
– Työhyvinvoinnin ja työkyvyn tukeminen sekä työkyvyttömyyden ennaltaehkäisy ovat erittäin tärkeitä taloudellisesti ja inhimillisesti. Tämä on vuositasolla miljardiluokan kysymys, joka vaikuttaa julkiseen talouteen, työllisyyteen, tuottavuuteen, verokertymään ja työeläkejärjestelmään. Näitä vaikutuksia on tutkittava tarkoin, jotta voimme ratkaista asiantuntijatyössä kuormittavat ja alati kasvavat haasteet, sanoo puheenjohtaja Maria Löfgren.
– Ratkaisuesityksiimme kuuluu muun muassa työturvallisuuslain täsmentäminen ja uuden asetuksen säätäminen psykososiaalisen kuormituksen hallitsemiseksi ja henkisen työkyvyn tukemiseksi. Siten voidaan suojata työntekijöitä paremmin kuin nykyisen lainsäädännön avulla. Samalla varmistamme, että esihenkilöillä on oikeat työkalut johtaa työn tuottavuutta paremmaksi. Lisäksi ehdotamme, että työterveyspalveluissa vahvistetaan mielenterveyden palveluja ja jaksamisen tukea painottaen ennaltaehkäisyä. Esitämme, että lyhytpsykoterapia otetaan osaksi työterveyshuollon palveluja, Löfgren jatkaa.
Keskeiset Akavan tavoitteet
1. Työn psykososiaalinen kuormitus tunnistetaan ja siihen puututaan tehokkaasti
2. Työterveyshuoltoa kehitetään työkyvyn ylläpitämiseksi
3. Työkykyä tuetaan ennakoivasti, jotta työurat pidentyvät ja työllisyys nousee
Akavan ratkaisuehdotukset ovat osoitteessa
https://akava.fi/tyohyvinvointi/
Tietoa Akava Works -työolotutkimuksesta
Akava Works -työolotutkimus tehtiin lomakehaastatteluin keväällä 2024. Yhteensä 2002 akavalaista työssä olevaa palkansaajaa vastasi kysymyksiin muun muassa työhyvinvoinnista, etätyökäytännöistä, osaamisen kehittämisestä ja tekoälyn käytöstä. Tutkimuksen aineistoa on tarvittaessa painotettu vastaamaan perusjoukon ikä-, sukupuoli ja liittojakaumaa. Aineistonkeruun toteutti Akavan toimeksiannosta Verian.
Työolotutkimuksen tulokset ovat osoitteessa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arttu Piritutkija
Puh:+358503002242arttu.piri@akava.fiMaria Löfgrenpuheenjohtaja
Puh:+358405682798maria.lofgren@akava.fiAkava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akava ry
Opiskelijajärjestöt: Sateenkaarinuorten syrjintään työelämässä ja koulutuksessa on puututtava konkreettisin toimin17.6.2026 07:01:00 EEST | Tiedote
Keskusteluilmapiirin koventuessa koulutuksen ja työelämän tulee tarjota ympäristöjä, joissa jokainen saa olla turvallisesti oma itsensä. Suomen ammattiin opiskelevien liitto SAKKI ry, Akavan opiskelijat ja STTK-Opiskelijat vaativat työelämään konkreettisia toimia syrjinnän ehkäisemiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi, kuten esihenkilöiden kouluttamista ja tehokasta puuttumista syrjintätapauksiin.
Akava: Osaava henkilöstö tekee korkeakoulujen ja tutkimuksen tulevaisuuden15.6.2026 12:40:02 EEST | Tiedote
Akava pitää opetus- ja kulttuuriministeriössä valmistellun Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vision 2040 tavoitteita oikeansuuntaisina. Koulutustason nostaminen, laadun vahvistaminen, tieteen vapauden turvaaminen sekä jatkuvan oppimisen kehittäminen ovat välttämättömiä toimia Suomen sivistyksen, kilpailukyvyn ja kestävän kasvun vahvistamiseksi. Tavoitteiden toteutuminen edellyttää kuitenkin pitkäjänteisiä investointeja ja riittäviä resursseja.
SAK, Akava ja STTK: Työeläkejärjestelmän parempi rahoitusasema luo turvaa nuorille ja tuleville sukupolville15.6.2026 07:11:36 EEST | Tiedote
Eläketurvakeskuksen tuoreet pitkän aikavälin laskelmat antavat myönteisen kuvan suomalaisen työeläkejärjestelmän tulevaisuudesta. Työeläkemaksujen sovittua kehitystä se ei muuta, mutta parantuneet näkymät vahvistavat mahdollisuuksia varautua tulevaan, toteavat palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK.
SAK, Akava ja STTK: Palkkavarmuus vahvistaa kokonaisturvallisuutta12.6.2026 10:07:42 EEST | Tiedote
Palkansaajakeskusjärjestöt ovat tyytyväisiä syntyneeseen sopuun yhteisistä pelisäännöistä, jotka liittyvät drooniuhkatilanteisiin. Yhteisellä suosituksella työelämässä noudatettavista toimintatavoista vahvistetaan kokonaisturvallisuutta.
Akava: Akava Works -talousennuste nostaa Suomen talouden kasvuarviota vuodelle 202611.6.2026 09:31:01 EEST | Tiedote
Suomen talous oli vuoden 2026 ensimmäisellä neljänneksellä paljon odotettua vahvemmassa vedossa. Tuoreen Akava Works -talousennusteen mukaan Suomen talous kasvaa 1,2 prosenttia vuonna 2026 ja 1,3 prosenttia vuonna 2027. Työllisyys alkaa kohentua aikaisintaan syksyllä 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme