Vietnamilainen keittiö on nyt trendikkäin – Kana-annokset suosituimpia
12.11.2024 08:42:36 EET | Foodora | Tiedote
Foodora selvitti, mikä keittiö trendaa kaikkein eniten ja samalla selvisi, mikä raaka-aine on kaikkein suosituin. Tilastot kerättiin viimeisen kuuden kuukauden ajalta. Ylivoimaisesti nousevin trendi on vietnamilainen keittiö. Myös kanan suosio näyttää kasvavan jatkuvasti.

Foodoran kautta tilatuimpien ruokien joukossa ovat tutut klassikot eli pizzat, hampurilaiset ja kebabit, mutta aasialaiset maut ovat kuitenkin tasaisesti kasvattaneet suosiotaan. Kiinalainen, thaimaalainen ja nepalilainen ruoka ovat olleet suomalaisten mieleen jo pitkään. Niiden rinnalle ovat nousseet kuitenkin sushi ja monet muut aasialaiset keittiöt. Erityisesti sushin suosio on kasvanut tasaisesti ja siitä on tullut yksi Foodoran vakiotilauksista.
Yllättäjä löytyy kuitenkin jostain aivan muualta, kuin japanilaisesta keittiöstä. Foodora analysoi viimeisen puolen vuoden tilauksiaan ja ylivoimaisesti trendaavimmaksi keittiöksi on noussut vietnamilainen keittiö, joka hurmaa maukkailla mauillaan ja raikkailla ainesosillaan.
– Vietnamilaisessa keittiössä on omanlaistaan hienostuneisuutta, joka on saanut historiallisia vaikutteita ranskalaisesta keittiöstä, ja annokset tarjoavat siksi täydellisen yhdistelmän makua, terveellisyyttä ja eksotiikkaa. Se sopii moneen makuun ja tilanteeseen, ja onkin helppo ymmärtää, miksi se trendaa, kertoo Foodoran kaupallinen johtaja Einar Toivonen.
Trendaavia ravintoloita löytyy etenkin isoimmista kaupungeista. Marraskuun alussa Helsingissä starttasi Foodora Selection, joka kokoaa yhteen Helsingin tämän hetken kiinnostavimmat ravintolat. Foodora Selection tuo entistä monipuolisempaa ravintolatarjontaa Foodoran käyttäjille. Toistaiseksi Foodora Selection kattaa ravintolat Helsingin alueella, mutta suunnitelmissa on tuoda sama konsepti pikkuhiljaa myös muihin isompiin kaupunkeihin.
Kanan suosio jatkaa kasvuaan
Kana on Foodoran tilauksien perusteella syksyn halutuin raaka-aine. Kanan voittokulku siis jatkuu. Erilaiset kana-annokset ovat olleet suomalaisten mieleen jo pitkään, mutta nyt niiden suosio kasvaa ennennäkemätöntä vauhtia. Kana on monipuolinen raaka-aine, ja sitä voi nauttia monissa eri muodoissa, kuten salaateissa, aasialaisissa ruoissa, burgereissa ja bowleissa.
– Foodoran tilastojen mukaan kanan suosio on kasvanut tasaisesti viimeisten vuosien aikana, eikä tälle trendille näy loppua. Vaikka punaista lihaa syödään edelleen, kanan kulutus on selkeästi kasvussa ja se näkyy Foodoran tilauksissa, kertoo Toivonen.
Vaikka Foodoran sovelluksessa suosituinta ruokaa ovatkin pizzat, hampurilaiset ja kebab, kiinnostus erilaisia pienempiä kansainvälisiä keittiöitä ja erikoistuneempia ravintolaketjuja kohtaan on kasvanut. Suomalaiset syövät eniten helppoa comfort foodia, jonka voi tilata nopeasti minne haluaa. Aasialaisen street foodin suosio on kasvussa.
Yhteyshenkilöt
Sanna Mämmi
PR & Communications Lead
press@foodora.fi
040 1645401
Kuvat

Tietoa julkaisijasta
foodora on yksi Pohjoismaiden johtavista ruoan ja päivittäistavarakaupan kuljetuspalveluista, joka toimittaa ravintolaruokia ja päivittäistavaroita suoraan asiakkaiden ovelle. foodora toimii kuudessa maassa Euroopassa - Suomessa, Itävallassa, Tšekissä, Unkarissa, Norjassa ja Ruotsissa. Suomessa yli 100 paikkakunnalla toimiva foodora aloitti toimintansa Helsingissä kesällä 2015. foodora toimittaa ravintolaruoat, päivittäistavarat ja paljon muuta suoraan ovelle alle puolessa tunnissa. foodora haluaa mahdollistaa kaikille enemmän aikaa heille tärkeiden asioiden parissa; asiakkaille, yrityksille ja läheteille. foodora on osa saksalaista Delivery Hero -konsernia, joka on yksi maailman johtavimmista ruoan ja päivittäistavarakaupan toimitusalustoista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Foodora
foodora lopettaa toimintansa Suomessa13.2.2026 12:10:00 EET | Tiedote
Helsinki, 13. helmikuuta klo 12.10 - foodoran 12.1.2026 aloitettu muutosneuvotteluprosessi on päättynyt. Yhtiö vahvistaa lakkauttavansa toiminnot Suomessa. foodora-sovellus ja -kuljetuspalvelu toimivat normaalisti 27.2.2026 saakka, minkä jälkeen palvelut eivät ole enää saatavilla. Päätös liiketoiminnan lopettamisesta Suomessa perustuu foodoran strategiseen painotukseen investoida niihin markkinoihin, joilla liiketoiminnalla on mahdollisuus saavuttaa selkeä markkinajohtajuus ja rakentaa pitkän aikavälin vahvaa foodora-brändiä Euroopassa. Työntekijöitä, yhteistyökumppaneita ja lähettejä on tiedotettu päätöksestä ja seuraavista vaiheista. Päätös koskee noin 80 paikallista työntekijää, joita tuetaan muutostilanteessa paikallisen sääntelyn ja yhtiön käytäntöjen mukaisesti. Ravintola- ja kauppakumppaneille sekä läheteille tiedotetaan erikseen jatkotoimista, kuten sopimusten päättymisestä ja jäljellä olevien maksujen suorittamisesta. foodora on toiminut Suomessa vuodesta 2015 lähtien ja laaje
foodora julkaisee 2025 in Bites -vuosikoonnin – Vuoden 2025 ensimmäinen tilaus Euroopassa tehtiin Raumalla23.12.2025 08:02:00 EET | Tiedote
Foodora, yksi Euroopan johtavista ruoan ja päivittäistavarakaupan kuljetuspalveluista, julkaisee tänään vuosikoosteensa nimeltä “2025 in bites”. Foodoran asiakkaat saavat sovellukseen personalisoidun koosteen tilauksistaan tänä vuonna. Sen lisäksi yritys julkistaa maakohtaisen katsauksen tilauksista ja kuluttajakäyttäytymisestä kuudessa Euroopan maassa. Foodora tarjoaa viimevuotiseen tapaan syväsukelluksen jakelu- ja kuljetusalan eurooppalaisiin trendeihin. Nopeat syövät hitaat: Vuoden 2025 ensimmäinen foodora-tilaus tehtiin Suomessa Vuoden 2025 vaihtuessa Euroopan ensimmäinen foodora-tilaus tehtiin Suomessa. Tilaus kirjattiin Raumalla sijaitsevaan Eti Kebab & Pizzeriaan vain 24 sekuntia keskiyön jälkeen, ja se sisälsi kebabin ranskalaisilla sekä Muumi-limun. Ruotsi sijoittui kakkoseksi: lahden toisella puolella ensimmäinen tilaus tehtiin 11 sekuntia myöhemmin. Suomen nopein foodora-toimitus kesti kaksi minuuttia (120 sekuntia), mutta Euroopan kärkisijan vei Unkari hurjalla ajalla minu
Foodora aloittaa kuljetukset Nummelassa1.12.2025 09:24:21 EET | Tiedote
Foodora aloittaa toimintansa Nummelassa 1.12.2025, kun kuljetukset lähtevät käyntiin yhteistyössä 14 alueen toimijan kanssa.
Kotipizzan tuotteita voi nyt tilata Foodoran sovelluksella4.11.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Pohjoismaiden suurimman pizzaketjun Kotipizzan tuotteet ovat nyt saatavilla Foodoran mobiilisovelluksessa kautta maan.
Foodora tukee World Visionin Kouluruokakampanjaa9.9.2025 10:13:23 EEST | Tiedote
Foodora tukee World Visionin Kouluruokakampanjaa, joka mahdollistaa päivittäisen ruokatarpeen täyttämisen nälästä kärsiville lapsille. Foodora toimittaa vuosittain miljoonia ruokatilauksia asiakkailleen, ja siksi on tärkeää mahdollistaa ruokaa sitä myös eniten tarvitseville.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme