Jyväskylän yliopisto

Liikunta hoitaa mieltä. Avoin verkkokurssi tarjoaa tutkittua tietoa liikunnan vaikutuksista mielenterveyteen

Jaa

Voiko liikunta olla osa ratkaisua kasvaneiden mielenterveyshaasteiden ja esimerkiksi niistä johtuvien sairauspoissaolojen vähentämiseksi? Suuren suosion saanut Jyväskylän yliopiston Mielenterveys ja liikunta -verkkokurssi antaa tietoa ja ymmärrystä liikunnan positiivisista vaikutuksista mielenterveyteen. Pääset tutustumaan ja ilmoittautumaan kurssille Jyväskylän avoimen yliopiston sivujen kautta. Kurssi on kaikille avoin ja ilmainen.

Mostphotos

Tutkitun tiedon mukaan liikunnalla voidaan edistää mielen hyvinvointia ja liikunnalla onkin monia merkittäviä mielenterveyteen vaikuttavia mekanismeja.  Liikunta voi lisätä mielihyvähormoneja ja parantaa siten mielialaa. Lisäksi säännöllisellä liikunnalla voidaan kasvattaa koettua pätevyyden tai sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tunnetta ja lisätä kehontuntemusta. 

Mielenterveys ja liikunta -verkkokurssilla perehdytään tarkemmin liikunnan mielenterveyttä edistäviin mekanismeihin ja siihen, minkälaista liikuntaa ja palautumisen keinoja suositellaan mielenterveyden edistämiseksi. Osallistujat saavat tietoa ja ohjeita, miten omaa tai terveydenhuollossa asiakkaiden mielenterveyttä voi edistää arjessa liikunnan keinoin. 

”Kurssi on suunniteltu ihan kaikille – heille, jotka haluavat edistää omaa mielenterveyttä sekä ammattilaisille, jotka työskentelevät mielenterveyden parissa”, kertovat kurssia rakentaneet väitöskirjatutkija Onni Hämäläinen ja yliopistonopettaja Heikki Kivistö Jyväskylän yliopistosta. 

Kurssin sisällön tuottajina on jokaisen kurssiteeman osalta Suomen huippuammattilaiset, yhteensä 7 eri asiantuntijaa. Eri teemojen kautta liikunnan ja mielenterveyden yhteyksiä käydään läpi monelta kantilta – tutkimustietoon perustuen, mutta käytännönläheisesti. 

Esimerkiksi Itä-Suomen yliopiston väitöskirjatutkija Juuso Jussila esittelee kurssilla yksityiskohtaisesti ja tutkimusten valossa mekanismit, joilla liikunta vaikuttaa positiivisesti mielen hyvinvointiin. Psykologi ja tanssi- ja liiketerapeutti Päivi Pylvänäisen johdolla kurssilla opitaan, miten liikunta vaikuttaa kehokokemuksen kautta mielialaan, ja miten esimerkiksi tanssi- ja liiketerapialla voidaan vaikuttaa mielenterveyteen.  

Kesällä julkaistu kurssi on ollut suosittu, ja sitä on ollut suorittamassa jo tuhat opiskelijaa. Kurssi onkin kerännyt paljon hyvää palautetta. Osa on kertonut saaneensa tietoa ja motivaatiota oman mielenterveyden edistämiseksi liikunnan avulla. Lisäksi ammattilaiset ovat kertoneet saaneensa työkaluja työhönsä asiakkaiden parissa. 

Mielenterveyden haasteet ovat kasvaneet 

Kelan raportin mukaan vuonna 2023 suomalaisista yli 100 000 oli mielenterveysperusteisella sairauspäivärahalla. Samaan aikaan THL:n kouluterveyskysely paljastaa, että esimerkiksi yläasteikäisistä ja toisen asteen tytöistä hieman yli kolmannes raportoi sekä ahdistuneisuudesta että masennusoireilusta.  

Mielenterveyden haasteet ovat kasvaneet viimeisen vuosikymmenen aikana ja toisaalta niiden hoitamiseen varattu rahoitus on jäänyt suhteessa pienemmäksi. Tämä todennäköisesti aiheuttaa pidentyneitä hoitojonoja ja hoidon viivästymistä. 

Lisätietoja: 

Apulaisprofessori Arto Hautala 
+358 46 920 0313, arto.j.hautala@jyu.fi  

Mielenterveys ja liikunta –kurssin sivut 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Vuoden 2026 alussa aloittava Jyväskylän yliopiston ja ammattikorkeakoulun yhteinen korkeakoulukonserni on yksi Suomen suurimmista22.12.2025 10:05:52 EET | Tiedote

Jyväskylän kaupunki, Jyväskylän yliopisto sekä vähemmistöomistajat Jämsän kaupunki ja Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä (Poke) allekirjoittivat tänään 22.12.2025 Jyväskylän ammattikorkeakoulun (Jamk) osakkeita koskevan osakekauppakirjan. Jyväskylän kaupunki myy 50,6 % ja Jämsän kaupunki sekä Poke kumpikin 5 % ammattikorkeakoulun osakkeista Jyväskylän yliopistolle. Osakekaupan jälkeen Jyväskylän yliopistosta tulee ammattikorkeakoulun pääomistaja 60,6 % omistusosuudella, Jyväskylän kaupungin säilyttäessä 39,4 % omistusosuuden.

Nordea lahjoittaa 50 000 euroa lisää Jyväskylän yliopiston luonnon monimuotoisuustutkimukseen22.12.2025 08:01:00 EET | Tiedote

Nordea ja Jyväskylän yliopisto jatkavat vuoden 2025 aikana aloitettua nelivuotista tutkimusohjelmaa, jossa kehitetään taloudellisesta toiminnasta aiheutuvan luontojalanjäljen arviointimenetelmiä. Vuoden alussa tutkimusohjelmaan lahjoitetun 200 000 euron lisäksi Nordea on nyt vuoden lopussa lisännyt rahoitustaan 50 000 eurolla. Tutkimusyhteistyön tavoitteena on syventää koko yhteiskunnan ymmärrystä luonnon monimuotoisuudesta ja edistää kestävää siirtymää Pohjoismaissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye