Heureka edelleen suositelluin vapaa-ajankeskus
Tiedekeskus Heureka ylsi jälleen kärkisijoille vuosittaisessa Taloustutkimuksen Vapaa-ajankeskusten imagot 2024 -tutkimuksessa. Suosittelutodennäköisyyden ja mielikuvatekijöiden yhteisvaikutuksen perusteella Heureka oli ykkösenä ja yleisarvosanalla mitattuna toisena. Tutkimuksessa oli mukana kaikkiaan 31 kotimaista vapaa-ajan keskusta.

Heureka ylsi tutkimuksessa suosittelutodennäköisyyttä osoittavalla nettosuositteluindeksillä (Net Promoter Score NPS) ensimmäiselle sijalle ohi kaikkien muiden vapaa-ajankeskusten. Vastanneista jopa 46 % suosittelisi vahvasti Heurekaa eli antoi asteikolla 0–10 arvosanaksi 9 tai 10 vastatessaan kysymykseen ”kuinka todennäköistä on, että suosittelisitte vapaa-ajankeskusta”.
Tutkimuksen vastaajat arvioivat vapaa-ajankeskuksia myös kymmenen eri mielikuvatekijän perusteella. Kun lasketaan yhteen kaikista mielikuvatekijöistä annetut kaikkien vastaajien arviot, ylsi Heureka vertailussa ensimmäiseksi. Tutkimuksessa kysytyt mielikuvatekijät olivat: hintataso, sijainti, monipuolisuus, siisteys, sopivuus koko perheelle, kohteen/laitteiden kunto, henkilökunnan palvelualttius, kahvila-/ravintolapalvelut, uudistuva ja kehittyvä kohde sekä vastuullinen kohde.
Tutkimuksen vastaajat arvioivat vapaa-ajankeskuksia myös yleisarvosanalla asteikolla 4–10. Yleisarvosanallaan 8,23 Heureka jäi vain täpärästi yhdellä sadasosalla kakkoseksi maan suurimmalle eläintarhalle, mutta ohitti muun muassa tunnetuimmat ja isoimmat huvipuistot. Vapaa-ajankeskusten saamat yleisarvosanat vaihtelivat tänä vuonna välillä 8,24–7,16.
Tutkimuksessa vastaajilta tiedusteltiin myös, mihin vapaa-ajankohteeseen he menisivät mieluiten seuraavan vuoden aikana, mikäli saisivat valita vapaasti, ja missä kohteissa aikoo/suunnittelee vierailevansa seuraavan vuoden aikana. Näihin vastanneiden mielestä Heureka oli toiseksi houkuttelevin vapaa-ajan kohde, johon sekä haluttaisiin mennä vierailulle että on suunniteltu vierailua.
- Heureka on pysynyt suosittelutodennäköisyydessä ja mielikuvatekijöiden yhteisvaikutuksessa kärkisijalla jo useampana vuonna peräkkäin. Kuten tutkimuksen vastaajatkin näkevät, tarjontamme sopii koko perheelle ja olemme uudistuva ja kehittyvä kohde, toteaa Heurekan toimitusjohtaja Mikko Myllykoski.
Tutkimuksessa mukana olleesta 31 vapaa-ajankeskuksesta Heureka on neljänneksi tunnetuin. Jopa yhdeksän kymmenestä suomalaisesta tuntee Heurekan. Heurekan kokonaistunnettuus on kasvanut vuosi vuodelta ja on kahtena viimeisimpänä vuonna ollut tämän tutkimuksen mukaan jo 90 %.
Taloustutkimuksen internetpaneelissa toteuttamaan Vapaa-ajankeskusten imagot -tutkimus on osa vuosittaista Suomi tänään -monitilaajatutkimusta. Tutkimuksen vapaa-ajankeskuksia koskevaan osioon vastasi tänä vuonna yhteensä 2 582 iältään 15–79-vuotiasta suomalaista aikavälillä 20.9 -2.10.2024. Taloustutkimus Oy:n omasta toimeksiannosta tehdyn tutkimuksen tarkoituksena on selvittää eri vapaa-ajankeskusten tunnettuutta ja imagoa kuluttajien keskuudessa.
Lisätietoja:
Heurekan toimitusjohtaja Mikko Myllykoski, mikko.myllykoski@heureka.fi, puh. 040 9015 244
Heurekan viestintä- ja palvelujohtaja Heli Ainoa, heli.ainoa@heureka.fi, puh. 040 9015 295
Taloustutkimus Oy:n tutkimusjohtaja Outi Salonen, outi.salonen@taloustutkimus.fi, puh. 010 758 5425
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Tiedekeskus Heureka Vantaan Tikkurilassa on monipuolinen elämyskokonaisuus, joka tarjoaa vuorovaikutteisia näyttelyitä sekä tiedeohjelmia ja tapahtumia ympäri vuoden. Heureka jakaa oivaltamisen ilon keskimäärin noin 300 000 kävijän kanssa vuosittain ja kuuluu Suomen suosituimpiin vapaa-ajankeskuksiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tiedekeskus Heureka
Leena Kaakinen tiedekeskusverkoston pääsihteeriksi16.5.2025 12:09:02 EEST | Tiedote
Suomalaisia tiedekeskuksia ja -museoita edustavan Suomen tiedekeskukset ry:n uudeksi pääsihteeriksi on valittu Leena Kaakinen. Hän seuraa tehtävässä Johanna Enqvistiä, joka siirtyy elokuussa 2025 Jyväskylän yliopistoon museologian apulaisprofessoriksi.
Heurekan aikuisten iltaa vietetään kesäleiritunnelmissa 23.5.14.5.2025 10:29:01 EEST | Tiedote
Perjantaina 23.5.2025 klo 19–24 vietetään jälleen suosittua H18: Camp Heureka -aikuisten iltaa Heurekassa kesäleiritunnelmissa. Ohjelmassa on mielenkiintoista tiedesisältöä sekä nostalgista kesäleiriohjelmaa. Iltaa vietetään sisä- ja ulkotiloissa. Tapahtuman pukukoodi on valkoinen.
Heurekan Tiedesirkus Ukrainaan12.5.2025 10:41:59 EEST | Tiedote
Tiedekeskus Heureka on lahjoittanut Ukrainan nuorten tiedeakatemialle (Junior Academy of Sciences of Ukraine) Tiedesirkuksen, joka koostuu tiedekeskusnäyttelystä ja tiede-esityksestä. Tiedesirkus tarjoaa oivaltamisen iloa ja oppimiselämyksiä sodan runtelemassa Ukrainassa erityisesti lapsille ja nuorille. Hanke on toteutettu opetus- ja kulttuuriministeriön tuella.
Toisin silmin -pienoisnäyttelyn avautumisen kunniaksi Nähdäänkö?-perhepäivä Heurekassa 17.5.8.5.2025 10:39:46 EEST | Tiedote
Heurekassa avautuu uusi Toisin silmin -pienoisnäyttely torstaina 15.5. pistekirjoituksen 200-juhlavuoden kunniaksi. Lauantaina 17.5. klo 10–18 järjestetään Nähdäänkö?-perhetapahtuma, jossa on luvassa ohjelmaa kaiken ikäisille ja kaikille aisteille. Sekä näyttely että tapahtuma on tuotettu yhteistyössä Näkövammaisten liiton kanssa.
Heurekassa uusi NOX-iltatapahtuma aikuisille 25.4. klo 18–2222.4.2025 12:11:16 EEST | Tiedote
Uusi NOX-iltatapahtumakonsepti vain aikuisille käynnistyy Heurekassa perjantaina 25.4.2025 klo 18–22. NOX-illoissa syvennytään ajankohtaisiin aiheisiin, keskustellaan ajatuksia herättävistä ilmiöistä ja kurkistetaan Heurekan näyttelyiden kulisseihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme