Vaasaan uusi satamakonserni
Vaasan kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 11.11.2024 myydä Kvarkenhamnar AB:n osakkeensa Umeå Hamn AB:lle. Samalla perustettiin uusi satamakonserni Vaasan Satama Oy, joka aloittaa toimintansa 1. tammikuuta 2025.

Vaasan kaupungin ja Uumajan kunnan satamatoiminnot yhdistettiin vuonna 2014. Tavoitteena oli kehittää molempien kuntien satamatoimintoja osana alueellisia kasvutavoitteita. Erityisesti yhteisessä tavoitteessa kehittää logistiikkaväylää ja laivaliikennettä on onnistuttu.
- Seuraavana vaiheena tullaan panostamaan molempien satamien kehittämiseen ja alueellisen kasvun tukemiseen erillisinä satamaorganisaatioina. Näin voidaan huomioida entistä paremmin molempien alueiden erityspiirteet ja investointitarpeet sekä tukea teollisuuden kasvuedellytyksiä ja logistisia yhteyksiä. Hyvä ja tiivis yhteistyö jatkuu edelleen Vaasan ja Uumajan välillä, sanoo Vaasan kaupungin omistajaohjauksen johtaja Sari Simelius-Sillanpää.
Vaasan Satama Oy aloittaa vuonna 2025
Uuden konsernin tavoitteena on kehittää Vaasan satamaa alueen elinvoimaa, vetovoimaa, logistiikkaa, huoltovarmuutta ja teollisuuden tarpeita palvellen.
Konserni käsittää emoyhtiönä toimivan Vaasan Satama Oy:n sekä sen alaisuudessa toimivan operatiivisen tytäryhtiön Vaasan Satamapalvelut Oy:n ja infran kehittämisestä huolehtivan Vaasan Satamainfra Oy:n.
- Vaasan kaupungin ja Umeå Hamn AB:n välisissä neuvotteluissa on päädytty siihen, että Vaasan kaupungin uuteen satamakonserniin kuuluva Vaasan Satamapalvelut Oy ostaa tällä hetkellä Kvarken Ports Vaasa -nimellä toimivan satamaliiketoiminnan Kvarkenhamnar AB:ltä. Toiminta satamapalveluiden osalta Vaasassa jatkuu siten entisellään samalla vahvasti kehittyen, Simelius-Sillanpää selventää.
Vaasan kaupungin ja Umeå Kommunföretag AB:n välillä on lisäksi laadittu puitesopimus, jolla varmistetaan pitkäjänteisen kehitystyön jatkuminen Vaasan ja Uumajan välillä muun muassa Kvarken Ports -brändin ja markkinoinnin osalta.
Edellä mainitun lisäksi Vaasan kaupunki myy Umeå Hamn AB:lle oman osuutensa Kvarkenhamnar AB:n osakkeista. Osakekauppa käsittää yhteensä 50 osaketta eli puolet yhtiön 100 osakkeen osakesarjasta. Kaupan arvon on alustavasti arvioitu olevan noin 1,6 miljoonaa euroa.
Uusi konserni aloittaa toimintansa 1.1.2025. Konsernin toimitusjohtajaksi on valittu Janne Pylkkönen, joka aloittaa tehtävässään 1.12.2024.
- Pylkkösellä on pitkä kokemus kansainvälisistä kuljetuksista ja logistiikasta ja hän omaa vahvaa kiinnostusta ja näkemystä erityisesti sataman kehittämiseen elinkeinoelämän ja seudun strategisten tarpeiden pohjalta, Simelius-Sillanpää kertoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sari Simelius-SillanpääOmistajaohjauksen johtaja
Puh:+358 40 169 9621sari.simelius-sillanpaa@vaasa.fLinkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Trafiken på Storalånggatan har återgått till två riktningar20.10.2025 11:21:19 EEST | Pressmeddelande
Körfältet på Storalånggatan mellan Sandögatan och Hovrättsesplanaden, som har varit avstängt, öppnades igen onsdagen den 15 oktober. Fordonstrafiken fungerar nu i båda riktningarna, men trottoaren på byggarbetsplatsens sida och parkeringsfilen är fortfarande ur bruk.
Korsningsbron på Högbacken stängs av tillfälligt 22.10 – avvikelser i bussrutterna17.10.2025 15:09:06 EEST | Pressmeddelande
Korsningsbron vid Älgvägen på Högbacken stängs av tillfälligt för en konditionsgranskning onsdag 22.10.2025 kl. 8–16.
Korkeamäen risteyssilta suljetaan tilapäisesti 22.10. – bussireiteillä poikkeuksia17.10.2025 15:08:13 EEST | Tiedote
Korkeamäen risteyssilta Hirventiellä suljetaan tilapäisesti keskiviikkona 22.10.2025 klo 8–16 risteyssillan kuntotarkastuksen vuoksi.
Spöklikt program för barnfamiljerna i Vasa!17.10.2025 12:01:00 EEST | Pressmeddelande
I slutet av oktober ordnas spöklikt program för barnfamiljer till exempel på biblioteket, och TaiKon.
Aavemaista ohjelmaa lapsiperheille Vaasassa!17.10.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Lokakuun lopussa järjestetään lapsiperheille aavemaista ohjelmaa esimerkiksi kirjastossa ja Taikonilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme