Älä lankea näihin huijauksiin!
Huijausviesteissä käytetään entistä enemmän väärin kirjoitettuja, tunnettujen suomalaisten yritysten nimiä lähettäjänä.

Suomen Telemarkkinointiliitto on jälleen kartoittanut ulkomailta tulevien huijaussoittojen ja -viestien yleisimpiä lähdemaita. Erityisesti Saksasta (+49) ja Unkarista (+36) tulevat puhelut ovat nousseet esille uusina huijauslähteinä, kun taas Norjasta (+47), Tanskasta (+45), Ruotsista (+46), Puolasta (+48), Ranskasta (+33), Iso-Britanniasta (+44) ja Irakista (+964) tulevat huijaukset ovat olleet yleisiä jo pidempään.
Viime aikoina Suomen Telemarkkinointiliiton Kilpi-sovellus on myös rekisteröinyt paljon tekstiviestihuijauksia, joissa hyödynnetään tunnettujen suomalaisten yritysten lähettäjänimiä, mutta ne on kirjoitettu virheellisesti. Esimerkiksi nimillä "Tervystalo" ja "Tarficom" liikkuu paljon huijausviestejä. Lisäksi liikkuu runsaasti Netflixin nimellä lähetettyjä huijaussähköposteja, joissa lähettäjänä voi olla esimerkiksi “Netflixin jäsenpalvelut”.
Myös uhkapelimainoksia ja kotimaisten puhelinmyyjien yhteydenottoja on havaittu huomattava määrä. Kaikkiin tuntemattomiin viesteihin ja puheluihin on hyvä suhtautua kriittisesti sekä tarkistaa viestin tai soiton alkuperä ennen toimia.
Lisäksi on hyvä huomioida, että huijausviestien määrä usein kasvaa erityisesti juhlapyhien lähestyessä, jolloin moni saa runsaasti viestejä eri numeroista, esimerkiksi tilausten saapumisista. Huijarit pyrkivät usein hyödyntämään ihmisten arjen kiirettä, jolloin heidän viestinsä epäilyttävyys saattaa jäädä helpommin huomaamatta. On tärkeää pysyä valppaana ja käyttää tarjolla olevia työkaluja oman turvallisuuden varmistamiseksi.
Kuluttajat voivat hyödyntää Suomen Telemarkkinointiliiton tarjoamia palveluita suojautuakseen. Epäilyttävät numerot ja sähköpostiosoitteet voi tarkistaa helposti Telemarkkinointikiellon hakupalvelussa osoitteessa www.telemarkkinointikielto.fi.
Tämän lisäksi Kilpi-sovellus tarjoaa tehokkaan suojan estämällä huijauspuhelut ja -viestit ennen kuin ne häiritsevät puhelimessasi. Suomen Telemarkkinointiliiton Kilpi-sovellus estää automaattisesti huijauspuhelut, tekstiviestit ja sähköpostit, jotka tulevat tunnetuista huijauslähteistä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arto IsokoskiSuomen Telemarkkinointiliitto ry Puheenjohtaja
Puh:0447301607arto.isokoski@stml.fiLinkit
Lisätietoja Suomen Telemarkkinointiliitto ry:stä
Suomen Telemarkkinointiliitto ry on kehittänyt Kilpi-sovelluksen, joka estää ei-toivotut yhteydenotot.
Kilpi on älypuhelimiin ladattava sovellus, joka tunnistaa huijauspuhelut, tekstiviestit ja roskapostit. Tämä tarkoittaa, että huijaus- ja puhelinmyyntipuhelut eivät enää edes hälytä puhelimessa. Lisäksi sovellus tunnistaa automaattisesti haitallisia linkkejä sisältävät huijaustekstiviestit ja spämmisähköpostit jo ennen niiden lukemista. Kilpi suojaa tehokkaasti myös tietojen ja tunnusten kalastelulta.
Sovellus perustuu dataan, jota kerätään ja kasvatetaan jatkuvasti. Kilpi-sovelluksen avulla voi nauttia huijausvapaasta ja puhelinmyynnittömästä puhelinajasta. Kilven voi ladata Google Play ja ja Apple Store sovelluskaupoista. Kilpeä on ladattu jo lähes 50 000 kertaa. Kilpi tarjoaa sekä ilmaisen version että edistyneempiä ominaisuuksia sisältävän Premium-version.
Sovelluksen perustaja Arto Isokoski työskenteli Nokiassa 1995-2000 tuotekehitystehtävissä. Tämän jälkeen Kiinan markkinoihin erikoistunut Isokoski on toiminut useissa globaaleissa yrityksissä, kuten muun muassa perustamassaan TLD Registry Limited Oy:ssä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Telemarkkinointiliitto ry
Huijarit hyödyntävät vakuutusyhtiöiden ja pankkien nimiä nyt ennätysmäärin21.10.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Kilpi-sovelluksen tietojen mukaan huijaukset eri viranomaisten ja luotettujen yritysten nimissä ovat viime viikkoina lisääntyneet selvästi. Myös ulkomailta tulevat huijaussoitot ja roskapostin määrä ovat kasvaneet.
Luotettu yritys -palvelu tekee yrityssoitoista tunnistettavia ja parantaa tavoitettavuutta7.10.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Yritysten ja organisaatioiden tuntemattomat numerot muuttuvat helposti tunnistettaviksi. Kilpi-sovelluksen uusi ”Luotettu yritys” -palvelu mahdollistaa nyt yhteydenottajan nimen näkymisen vastaanottajalle puhelussa tai viestissä. Palvelu parantaa merkittävästi asiakkaiden tavoitettavuutta ja lisää luottamusta viestintään.
Aktiivisimmat huijaukset juuri nyt: viranomais- ja pankkihuijaukset24.9.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Kilpi-sovelluksen tietokannan mukaan huijaukset jatkavat vilkastumistaan. Tällä hetkellä liikkeellä on erityisesti OmaKanta ja Suomi.fi -palveluiden nimissä lähetettyjä huijausviestejä sekä pankkeihin liittyviä tietojenkalasteluja. Myös ulkomailta tulevat huijauspuhelut ja muut häiritsevät yhteydenotot kuormittavat käyttäjiä.
Kilpi-sovellus: pankki- ja viranomaishuijauksia runsaasti liikkeellä9.9.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Kilpi-sovelluksen tietokannan mukaan pankkien ja viranomaisten nimissä esiintyvät huijaukset ovat viime viikkoina olleet erityisen aktiivisia. Samalla ulkomailta tulevat huijaussoitot sekä aikuisviihde- ja kasinomarkkinointi häiritsevät edelleen monia suomalaisia.
”Uusi virallinen viesti Verohallinnolta” – varo huijauksia26.8.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Kilpi-sovelluksen viimeaikaiset havainnot kertovat, että erityisesti veronpalautuksiin liittyvät huijaukset Verohallinnon nimissä jatkuvat edelleen. Samalla ulkomailta tulevien huijauspuheluiden määrä kasvaa, ja liikkeellä on runsaasti myös muita huijausviestejä sekä häiritseviä yhteydenottoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme