Skanska rakentaa TA-Yhtiöille asuntoja Porvooseen
13.11.2024 09:01:00 EET | Skanska Oy | Tiedote
Skanska on sopinut TA-Asumisoikeus Oy:n ja TA-Yhtymä Oy:n kanssa uusien asuntojen rakentamisesta Porvooseen. Rakennustöiden arvioidaan käynnistyvän vuodenvaihteessa, ja kohteet valmistuvat vuoden 2026 kesällä.

Urakka käsittää kaksi eri yhtiötä, joihin tulee asumisoikeusasuntoja ja vuokra-asuntoja. Asumisoikeusasuntoja tulee yhteensä 66 kappaletta kolmeen kerrostaloon, ja vuokra-asuntoja yhteensä 45 kappaletta kahteen kerrostaloon. Kaikissa taloissa on joko viisi tai kuusi kerrosta. Lisäksi asukkaiden käyttöön tulee 56 autopaikkaa ja 258 polkupyöräpaikkaa. Kokonaisuus kattaa yhteensä lähes 10 000 bruttoneliötä.
”On hienoa, että saamme jatkoa Skanskan kanssa pitkään kestäneelle yhteistyölle. Uusien asumisoikeus- ja vuokra-asuntojen myötä asuntotarjontamme Porvoossa laajenee huomattavasti. Uusille ja moderneille asunnoille riittää varmasti kysyntää”, sanoo TA-Yhtiöiden rakennuttajapäällikkö Juhani Ristola.
Uudet asunnot rakennetaan osoitteeseen Peippolantie 2, jossa on aiemmin sijainnut kauppaoppilaitos. Rakennusten julkisivumateriaalina on rapattu kahimuuraus, ja talojen väritys vaihtelee mukaillen Vanhan Porvoon ja sen empirerakennusten sävyjä. Talojen kattomuotona on katkaistu kolmilappeinen telttakatto, jonka korkeimmalle kohdalle toteutetaan kupulyhty. Katolle asennetaan myös aurinkopaneeleita kattamaan osan kiinteistösähköstä.
”Olemme toteuttaneet yhdessä TA-Yhtiöiden kanssa lukuisia kohteita vuosien varrella. Olen tyytyväinen, että pääsemme käynnistämään uuden hankkeen Porvoossa”, sanoo tulosyksikön johtaja Tero Nikkanen Skanskasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
TA-Yhtiöt, rakennuttajapäällikkö Juhani Ristola, puh. 045 7820 7716, juhani.ristola[at]ta.fi
Skanska Talonrakennus Oy, tulosyksikön johtaja Tero Nikkanen, puh. 040 504 4837, tero.nikkanen[at]skanska.fi
Skanska Oy, viestintäpäällikkö Pilvimaari Strömberg, puh. 040 519 4787, pilvimaari.stromberg[at]skanska.fi
Tietoja julkaisijasta
Skanska on yksi maailman johtavista rakennus- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä. Toimimme valituilla kotimarkkina-alueilla Pohjoismaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Yhdessä asiakkaidemme ja monimuotoisten tiimiemme kanssa luomme innovatiivisia ja vastuullisia ratkaisuja, jotka edistävät terveellistä elämää yli sukupolvien. Suomessa toimintamme kattaa rakentamispalvelut sekä asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen. Skanska työllisti vuoden 2023 lopussa noin 1 800 henkilöä Suomessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Skanska Oy
Skanska rakentamaan uutta datakeskusta26.8.2026 09:07:01 EEST | Tiedote
Skanska on saanut uuden datakeskusurakan, jonka arvo on noin 77 miljoonaa euroa.
Skanska rakentaa Peltolammi-talon ensimmäisen vaiheen Tampereelle6.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen Tilapalvelut Oy ja Skanska ovat sopineet Peltolammi-talon 1. vaiheen rakentamisesta. Uuteen nelikerroksiseen rakennukseen tulee tiloja useille eri käyttäjäryhmille.
Skanska rakentaa Garminille toimitilat Jyväskylään1.7.2026 09:08:03 EEST | Tiedote
Skanska on solminut Garmin Jyväskylä Oy:n kanssa sopimuksen toimitilarakennuksen toteuttamisesta Jyväskylässä. Urakan arvo Skanskalle on noin 29 miljoonaa euroa.
Skanska rakentaa toimistorakennuksen datakeskusurakan yhteydessä16.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Skanska on saanut lisätilauksen käynnissä olevan datakeskusurakan yhteyteen.
Skanska jatkaa Metson Lokomotion-teknologiakeskuksen rakentamista2.6.2026 09:09:28 EEST | Tiedote
Skanska ja Metso ovat sopineet Tampereen Lahdesjärvelle tulevan Lokomotion-teknologiakeskuksen toisen vaiheen rakentamisesta. Urakan arvo Skanskalle on noin 33 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme