Suomen Lantakaasu ja Atria Suomi investoivat biokaasulaitokseen Nurmossa
9.9.2024 10:00:00 EEST | St1 | Tiedote
Suomen ensimmäinen suuren mittakaavan nesteytetyn biokaasun tuotantolaitos nousee Nurmoon, kun Suomen Lantakaasu Oy ja Atria Suomi Oy tekivät investointipäätöksen Nurmon Bioenergian biokaasulaitoksen rakentamisesta. Yhtiöt ovat päättäneet investoida yli 60 miljoonaa euroa 100 GWh:n uusiutuvan biopolttoaineen tuotannon rakentamiseen. Rakennustyöt alkavat heti, ja laitoksen on määrä valmistua vuoden 2026 aikana.

Biokaasulaitos rakennetaan Atrian Nurmossa sijaitsevan tuotantolaitoksen läheisyyteen. Valmistelevat maanrakennus- ja perustamistyöt ovat jo käynnissä. Biokaasulaitos tuottaa uusiutuvaa kotimaista energiaa ja erityyppisiä biolannoitteita Etelä-Pohjanmaan alueen maatilojen lannasta sekä maatalouden ja elintarviketeollisuuden sivuvirroista. Valmistuttuaan laitoksen tuotantokapasiteetti on noin 100 GWh kestävästi tuotettua nesteytettyä biokaasua. Hankkeella on ympäristö- ja rakennuslupa, ja työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt sille investointitukea. Lisäksi nyt toteutettavan investoinnin laajentamiseksi on haettu EU:n elpymis- ja palautumistukea (RRF-investointituki). Jos lisäinvestointituki myönnetään, suurempi laitos voisi käsitellä monipuolisemmin erilaisia maatalouden ja elintarviketeollisuuden sivuvirtoja, ja tuottaa vuositasolla noin 125 GWh nesteytettyä biokaasua.
”Nurmon biokaasulaitos on ensimmäinen askel Suomen Lantakaasun kansallisen tuotantolaitosverkoston ja yhden terawattitunnin nesteytetyn biokaasun tuotantoverkoston rakentumisessa. On hienoa, että pääsemme viemään eteenpäin keväällä ostamaamme, pitkään valmistelussa ollutta Nurmon biokaasulaitoshanketta, ja että hanke etenee työ- ja elinkeinoministeriön investointituen avulla. Tuki on kriittinen hankkeen toteutumisen kannalta”, toteaa kestävän liiketoiminnan kehitysjohtaja Leena Helminen Valiolta.
”Nurmon biokaasulaitos on hieno esimerkki elintarviketeollisuuden ja energiateollisuuden yhteisestä merkittävästä askeleesta kohti kestävämpää energia- ja ruokajärjestelmää, joka hyödyntää kaikki maatalouden ja elintarviketeollisuuden sivuvirrat ja luo uutta kestävää liiketoimintaa. Samalla kotimainen lannoiteomavaraisuus paranee, ravinnevalumat vesistöihin pienenevät ja päästöt vähenevät niin ruoka- kuin energiasektorilla”, hän jatkaa.
Nurmon laitoksen valmistuessa uusiutuvien polttoaineiden saatavuus raskaassa liikenteessä paranee. St1 on aloittanut oman nesteytetyn biokaasun (LBG) tankkausverkoston rakentamisen avaamalla hiljattain kaksi ensimmäistä tankkauspistettä raskaalle liikenteelle Mäntsälässä ja Iittalassa.
"Avaamme uusia nesteytetyn biokaasun asemia vielä tänä vuonna lisää, ja tähtäämme maanlaajuiseen verkostoon vuoteen 2030 mennessä samalla, kun rakennamme LBG-tankkausverkostoa myös Ruotsissa ja Norjassa. Riittävää tankkausinfraa tarvitaan, jotta kuljetusyritykset ja loppuasiakkaat voivat investoida vähäpäästöiseen raskaaseen kalustoon. Arvoketjun rakentumisen kannalta on myös erittäin tärkeää, että lainsäädännössä on riittävät kannusteet biokaasun tuotantoon, eikä niitä muuteta jatkuvasti", sanoo St1:n kaasuliiketoiminnan johtaja Matti Oksanen.
”Nurmon biokaasulaitos luo uusia mahdollisuuksia alueen maatilojen liiketoiminnan kehittämiseen ja sitä kautta tilojen kannattavuuden parantamiseen. Atrialaiselle arvoketjulle tämän hankkeen toteutuminen tarkoittaa hiilineutraalisuustavoitteemme edistymistä”, Atria Suomen teollisista toiminnoista vastaava johtaja Tauno Perälä kertoo.
Lisätietoja:
Valio Oy, Leena Helminen, kestävän liiketoiminnan kehitysjohtaja, p. 050 355 2004, leena.helminen@valio.fi
St1, Matti Oksanen, kaasuliiketoiminnan johtaja, p. 040 483 6035, matti.oksanen@st1.com
Atria Suomi, Tauno Perälä, teollisista toiminnoista vastaava johtaja, p. 040 685 4501, tauno.perala@atria.com.
Suomen Lantakaasu Oy on ruokatalo Valion ja pohjoismaisen biokaasuyritys 1Vision Biogas AB:n yhteisyritys (2.9.2024 alkaen). 1Vision Biogasin omistavat St1 (50 %) ja HitecVisionin ja Aneon yhteinen holdingyhtiö (50 %). St1 vastaa Suomen Lantakaasun tuottaman biokaasun jakelusta ja myynnistä Suomessa.
Suomen Lantakaasun teollisen kokoluokan keskitetty biokaasulaitoshanke Kiuruvedellä sekä sen kolme satelliittilaitosta Ylä-Savossa ja Pohjois-Karjalassa etenevät aikataulussaan. Yhtiön selvityksessä on lisäksi biokaasulaitoskokonaisuudet Kruunupyy-Pedersören ja Nivala-Sievin alueille. Suomen Lantakaasun tavoitteena on saada 1 terawattitunnin nesteytetyn biokaasun tuotantoverkosto toimintaan vuoteen 2030 mennessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiia LemmettiViestintäpäällikköSt1 Nordic Oy
Puh:+358 400 480 370tiia.lemmetti@st1.comKuvat

St1 Nordic Oy on energiakonserni, jonka visiona on olla johtava CO2-hyvän energian valmistaja ja myyjä. Konserni tutkii ja kehittää taloudellisesti kannattavia ja ympäristön kannalta kestäviä energiaratkaisuja. St1 keskittyy polttonesteiden markkinointiin, öljynjalostukseen sekä uusiutuvan energian ratkaisuihin, kuten edistyneisiin biopolttoaineisiin ja teolliseen tuulivoimaan. Konsernilla on yli 1250 St1- ja Shell-huoltoasemaa ja kaasun tankkauspistettä Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. St1:n pääkonttori on Helsingissä ja sen palveluksessa on yli 1000 henkilöä. www.st1.com
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta St1
St1 Biokraft expands into Denmark with Danish Bio Commodities acquisition30.6.2026 14:00:00 EEST | Press release
St1 Biokraft, a leading Nordic biomethane player, has signed an agreement to acquire Danish Bio Commodities (DBC), a Denmark-based biogas and biomethane company. The transaction adds more than 350 GWh of production capacity and approximately 900 GWh in the development pipeline, establishes St1 Biokraft in Denmark and marks an important step in the company’s Nordic growth journey.
Ainutlaatuinen yhteisponnistus – Aalto-yliopistolle yhteensä 9 miljoonan euron lahjoitukset energiasiirtymän vauhdittamiseen8.6.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
ABB:n, Fortumin, St1:n ja Walter Ahlströmin säätiön lahjoitukset käytetään uusien professuurien perustamiseen. Samalla lahjoitukset tukevat Aalto-yliopiston energiasiirtymän osaamiskeskuksen perustamista.
A unique joint effort – Aalto University receives €9 million in donations to accelerate the energy transition8.6.2026 11:00:00 EEST | Press release
Donations from ABB, Fortum, St1 and the Walter Ahlström Foundation will be used to establish new professorships. At the same time, the donations support the establishment of Aalto University House of Energy Transition.
St1 Nordic Oy lyhensi nimensä St1 Oy:ksi1.6.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
St1 Nordic Oy (2082259-7) on lyhentänyt nimensä muotoon St1 Oy (ruotsiksi St1 AB ja englanniksi St1 Corporation) 01.06.2026 alkaen. Yhtiön Y-tunnus säilyy ennallaan, eikä nimenmuutoksella ole vaikutusta yhtiön toimintaan, henkilöstön asemaan eikä yhtiön sopimuksiin.
St1 Nordic Oy has shortened its name to St1 Oy1.6.2026 10:00:00 EEST | Press release
St1 Nordic Oy (2082259-7) has shortened its name to St1 Oy (in Swedish St1 AB and in English St1 Corporation) as of June 1, 2026. The company’s Business ID will remain unchanged, and the name change will have no impact on the company’s operations, the position of its employees, or its contracts.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme