Liedon Tuulissuon sähköasema valmistumassa
Tuulissuon sähköasema on kohta valmis vastaamaan teollisuuden ja puhtaan siirtymän kasvavaan kysyntään.

Liedon Tuulissuon sähköaseman saneeraus valmistuu vuoden loppuun mennessä, mikä kaksinkertaistaa aseman kapasiteetin ja parantaa toimitusvarmuutta. Uudet laitteistot ja toinen päämuuntaja mahdollistavat uusien kuluttajien liittymisen ja Avantin teollisuusalueen yritysten puhtaan siirtymän tukemisen.
Tuulissuon sähköaseman saneeraus Liedossa on valmis tämän vuoden loppuun mennessä. Työt on aloitettu loppuvuodesta 2023.
Sähköasemalle on lisätty toinen päämuuntaja, joka kaksinkertaistaa aseman kapasiteetin. Toimitusvarmuus paranee uuden laitteiston, lisääntyneiden johtolähtöjen ja kahden päämuuntajan takia. Sähköasemalle on mahdollisuus lisätä uusia kuluttajia paremman liitettävyyden ja suurentuneen kapasiteetin myötä.
”Tuulissuon vanha sähköasema alkoi olla jo käyttöikänsä lopussa. Sen kapasiteetti ja liitettävyys eivät mahdollistaneet läheisen Avantin teollisuusalueen kysynnän kovaa kasvua”, Carunan aluepäällikkö Marko Koitijärvi sanoo.
Sähköaseman saneeraus tukee puhdasta siirtymää
Avantin noin 400 hehtaarin teollisuusalue sijaitsee Liedossa Turun kehätien varrella. Se on yksi Varsinais-Suomen kansainvälisen liiketoiminnan osaamisen keskuksista. Alueen välittömässä vaikutuspiirissä on yli 300 yritystä. Töissä alueella käy noin 3 000 henkilöä.
Monet Avantin alueen yrityksistä panostavat liiketoiminnassaan puhtaaseen siirtymään. Alue on tunnettu merkittävänä logistiikan ja raskaan liikenteen yritysten keskittymänä. Siellä on LNG-tankkausasema, ja tänä vuonna sinne nousee Suomen ensimmäinen vetyasema.
”Avantin teollisuusalueelta on koko ajan tullut Carunalle kyselyjä uusista liittymistä ja myös vanhojen liittymien kapasiteetin kasvattamisesta. Nyt saneerausprojekti alkaa olla jo valmis ja alueen toimijoiden on hyvä tietää, että ainakaan sähköasema ei ole rajoittamassa yrityksien ja alueen mahdollisuutta kasvaa tulevaisuudessa.”
Avantin teollisuusalueen lisäksi Tuulissuon sähköasema palvelee myös Liedon ja Kaarinan asukkaita.
Turvallisuus tärkeässä osassa
Saneerausprojektin päävaiheita olivat uuden sähköasemarakennuksen rakentaminen, laitteistojen ja kojeistojen asennukset, uuden aseman käyttöönotto sekä vanhan aseman purku. Olemassa oleva tontti ja ympäröivä infra sanelivat pitkälti komponenttien sijoittelun alueelle.
”Saneerauksen aikana oli tärkeätä kiinnittää erityistä huomioita turvallisuuteen, koska osa sähköaseman laitteistoista oli koko ajan päällä palvelemassa kuluttaja-asiakkaiden sähkönsaantia. Varmistimme turvallisuuden sillä, että mietimme eri työvaiheet tarkasti etukäteen ja varasimme niiden tekemiseen riittävästi aikaa.”
Turvallisuusasiat on huomioitu myös, kun saneerattu sähköasema otetaan käyttöön.
”Sähköaseman sähköturvallisuus on varmasti entistä parempi esimerkiksi uusien komponenttien sekä asemaa rajaavien uusien aitojen takia”, Koitijärvi sanoo.
Vuoden alussa kiristynyt sääntely on heikentänyt Carunan investointiedellytyksiä ja tämän johdosta vastaavat investoinnit voivat hidastua.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
CarunaCarunan mediapuhelinCarunan viestintä
Vastaamme mielellämme mediakyselyihin sähköpostitse caruna.info@caruna.fi. Mediapuhelin palvelee kiireellisissä pyynnöissä arkisin klo 9-15.
Kuvat

Caruna lyhyesti
Caruna on suomalainen sähköverkkoyhtiö. Turvaamme luotettavan sähkönjakelun asiakkaille – myös sähkönkulutuksen kasvaessa ja siirtyessämme fossiilisesta uusiutuvaan energiaan.
Investoimalla sähköverkkoon varmistamme, että asiakkaamme voivat käyttää kotimaista, uusiutuvaa energiaa sekä toimia sähkön pientuottajina. Tuomme sähkön yli 739 000 asiakkaallemme Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa, Joensuussa sekä Koillismaalla vastaten 20 % Suomen sähkönjakelusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Caruna Networks Oy
Caruna hyödyntää energiavarastoa energiamarkkinoiden ilmiöiden tutkimiseen11.9.2025 08:00:00 EEST | Artikkeli
Caruna on ottanut askeleen kohti älykkäämpää energiankäyttöä ja sähköverkon hallintaa ottamalla Carunan toimistolla testikäyttöön kaksi Cactos-akkuvarastoa. Akkujärjestelmän hyödyntäminen lisää ymmärrystä siitä, kuinka akut vaikuttavat jakeluverkkojen kapasiteettitarpeeseen sekä miten akut toimivat reservimarkkinoilla ja sähkön spot-hinnan optimoinnissa.
Ulvilaan nousee suuri energiavarasto – teholla kuittaisi tunniksi lähes 5 000 omakotitalon sähkönkulutuksen27.8.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Ulvilaan on rakenteilla merkittävä energiavarastohanke. Carunan asiakas, Pohjoistuuli BESS Oy, toteuttaa 7 megawatin energiavaraston Vainiolan alueelle. Energiamurroksen myötä aurinko- ja tuulivoiman osuus Suomen sähköntuotannossa kasvaa voimakkaasti. Sähköjärjestelmään tarvitaan lisää joustoja eli reservejä, joilla tasapainotetaan sähköjärjestelmän äkillisiä muutoksia. Reserveillä tarkoitetaan säätökykyistä sähkön tuotantoa, kulutusta ja energiavarastoja.
Sähköverkon parannushankkeen suunnittelu alkoi Nousiaisissa ja Maskussa – lähes 200 kilometriä kaapelia maan alle21.8.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Caruna parantaa sähkönjakelua vuosien 2025–2027 aikana Hiittiössä, Kaiselassa ja Ojankulmassa. Hanke parantaa alueen 2 400 asukkaan sähkönjakelun toimitusvarmuutta ja varmistaa tulevaisuuden tarpeet, kuten sähkönkulutuksen ja tehontarpeen kasvun. Hankkeen suunnittelu on jo käynnistynyt.
Sähköverkon parannushankkeen suunnittelu alkoi Hyvinkäällä ja Lopella – 130 kilometriä kaapelia maan alle8.7.2025 12:00:00 EEST | Uutinen
Caruna parantaa vuosien 2025–2028 aikana Hyvinkään ja Lopen alueen sähkönjakelua. Hankkeessa kaivetaan maanalaista sähköverkkoa Hyvinkään Herajoella, Kenkiässä, Hirvijärvellä ja Kirvunkylässä sekä Lopen Niinimäessä. Hanke parantaa lähes 2 000 asukkaan sähkönjakelun toimitusvarmuutta ja varmistaa tulevaisuuden tarpeet, kuten sähkönkulutuksen ja tehontarpeen kasvun. Hankkeen suunnittelu on jo käynnistynyt.
Teollisen kokoluokan aurinkopuistot vauhdittavat Suomen energiasiirtymää – rakenteilla useita merkittäviä aurinkopuistoja1.7.2025 10:00:00 EEST | Artikkeli
Suomessa rakennetaan runsaasti teollisen kokoluokan aurinkopuistoja, jotka tukevat ilmastotavoitteita ja puhdasta siirtymää. Carunan sähköverkkoon on liitetty jo yli 320 megawattia aurinkosähkön tuotantokapasiteettia, mikä vastaa huomattavaa osaa koko maan aurinkovoimakapasiteetista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme