Espoolle hopeaa Euroopan innovaatiopääkaupunkikilpailussa
Espoon kaupunki sijoittui toiseksi Euroopan komission innovaatiopääkaupunkikilpailussa (iCapital). Päävoiton vei Torino ja kolmanneksi sijoittui Iso-Britannian West Midlands Combined Authority. Voittaja julkistettiin osana Lissabonissa järjestettävää Web Summitia 13.11.2024.
Espoon tämänkertainen sijoitus on jatkoa kaupungin aiemmalle menestymiselle innovaatiopääkaupunkikilpailussa ja on edelleen paras suomalaistulos kautta aikojen. Tulos kertoo siitä, että Espoossa on sellainen innovaatiokulttuuri, jolle on kysyntää myös Euroopassa.
iCapital-kilpailussa menestyvät kaupungit, jotka ovat parhaiten edistäneet uusien innovaatioiden syntymistä. Espoon kilpailuhakemuksessa korostui erityisesti toiveikkaan tulevaisuuden luominen nuorille. Kolmen parhaan joukkoon pääsy tuo Espoolle 100 000 euron palkinnon, joka käytetään eurooppalaisen innovaatiotoiminnan edistämiseen.
”Haluan kiittää ja onnitella koko innovaatioyhteisöä saavutuksestamme. Meillä Espoossa on ainutlaatuinen ekosysteemi, jossa korkean tason innovaatioyhteistyötä tehdään eri toimijoiden välillä kenties mutkattomammin kuin missään maailmassa. Espoon ja muun metropolialueen rooli Suomen talouskasvun veturina ja kansallisen hyvinvoinnin perustana on kiistaton. Palkittu innovaatioekosysteemi on hyvä esimerkki työtään tekevälle Kasvuriihi-hankkeelle”, iloitsee kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä.
”Aalto-yliopiston ja VTT:n yhteistyö Espoon kaupungin kanssa on ollut merkittävä tekijä tuloksellisen innovaatiokulttuurin kehittämisessä. Palkintosija on upea tunnustus pitkäjänteiselle ja ainutlaatuiselle yhteistyöllemme. Yhdessä voimme luoda ratkaisuja globaaleihin haasteisiin ja edistää kestävää kehitystä”, sanoo VTT:n toimitusjohtaja Antti Vasara.
Espoo investoi koko Suomen talouskasvuun
Espoossa syntyy kasvua ja kilpailukykyä, mitä Suomi kipeästi kaipaa. Patenttihakemusten määrässä Espoo on kuudentena kaikista Euroopan kaupungeista, mikä on 60 prosenttia koko Suomen patenttihakemuksista. Viime vuonna yli 95 prosenttia espoolaisstartupien keräämästä rahoituksesta meni startupeille, jotka edistävät YK:n kestävän kehityksen tavoitteita. Lähes puolet Helsingin pörssin liikevaihdosta tulee espoolaisilta yrityksiltä.
”Yhteistyömme on mahdollistanut merkittävien innovaatioiden syntymisen ja skaalautumisen kansallisesti ja kansainvälisesti. Aalto-yliopiston kampus on tunnettu alojen välisestä yhteistyöstä, ja innovaatioekosysteemissämme perustetaan 100 yritystä vuosittain. Ekosysteemistämme ponnistaneiden yritysten arvo on yli 30 miljardia euroa”, Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä sanoo.
Lisätietoja:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka Mäkeläkaupunginjohtaja
Puh:+358 46 877 3953jukka.makela@espoo.fiMervi Heinaroelinvoimajohtaja
Puh:+358 40 636 9250mervi.heinaro@espoo.fiKatja Sjöholmkehittämispäällikkö
Puh:+358 43 826 7645katja.sjoholm@espoo.fiMuut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Villa Elfvikin historiikki julkaistiin - teos kertoo kiehtovan tarinan säätyläishuvilan matkasta luontotaloksi5.12.2025 09:50:02 EET | Tiedote
KAMU Espoon kaupunginmuseo julkaisi historiikin Villa Elfvikistä, yli satavuotiaasta jugendhuvilasta ja siellä vuodesta 1992 alkaen toimineesta luontotalosta. Uuteen tutkimustietoon perustuva julkaisu kuvaa säätyläiselämää ja huvilan vaiheita kaikille avoimeksi kaupunkilaisten kohtaamispaikaksi.
Espoo tarkentaa yläkoululaisten omien mobiililaitteiden käyttöä kouluissa4.12.2025 12:53:09 EET | Tiedote
Espoon kaupungin kasvun ja oppimisen toimiala on päivittänyt oppilaiden omien mobiililaitteiden käyttöä koskevat linjaukset. Yläkouluissa omien mobiililaitteiden käyttö sallitaan jatkossa yhdellä välitunnilla. Kouluissa keskustellaan sopivasta välitunnista oppilaiden kanssa.
Salin täydeltä uusia tähtiä, kovia konkareita ja yllättäviä tuttavuuksia: Sellosalin kevätkausi 2026 ohjelma on julkaistu3.12.2025 12:10:52 EET | Tiedote
Sellosalin kevätkauteen mahtuu suurten tunteiden ja musiikkityylien koko kirjo – aina popin ja rockin kirkkaista tähdistä indien tummiin sävyihin ja jazzin juhlavuoden tunnelmista näyttämön lumoon. Leppävaaran oma täyden palvelun musiikki- ja tapahtumatalo tuo tulevaan kevätkauteen poikkeuksellisen tasokkaan ja monipuolisen elämysten valikoiman. Keikka- ja konserttikattausta täydentää runsas esittävien taiteiden ja lavahuumorin, lastenkulttuurin sekä senioreille suunnatun maksuttoman ohjelmiston kattaus.
Avaruustekniikan visionääri Jaan Praks on vuoden 2025 Espoo Ambassador2.12.2025 15:55:50 EET | Tiedote
Espoon uudeksi kongressilähettilääksi on valittu Aalto-yliopiston professori Jaan Praks. Praks työskentelee Elektroniikan ja nanotekniikan laitoksella ja johtaa pienten satelliittien ja mikroaaltojen kaukokartoituksen tutkimusryhmää.
Space technology visionary Jaan Praks awarded the 2025 Espoo Ambassador title2.12.2025 15:55:50 EET | Press release
Professor Jaan Praks from Aalto University has been chosen as Espoo's new congress ambassador. Praks works at the Department of Electronics and Nanotechnology, leading the Aalto small satellite and microwave remote sensing research group.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme