Duodecimin tiedottajapalkinto jaettiin kokeneelle terveystoimittajalle Heljä Saloselle
Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin jäsen- ja viestintävaliokunta myönsi 10 000 euron arvoisen tiedottajapalkinnon Iltalehden kokeneelle terveystoimittajalle Heljä Saloselle. Salosen luotettavaan tietoon nojaavat artikkelit tavoittavat suuren lukijakunnan. Koronapandemian aikaan hän kirjoitti yli 400 COVIDiin liittyvää artikkelia.

Toimittajuus kiinnosti Heljä Salosta jo lukiossa, ja hän kirjoitti kotikuntansa pieniin lehtiin. Opiskelupaikaksi valikoitui kuitenkin teologinen tiedekunta. Opinnot jäivät nopeasti kesken, kun Iltalehdestä aukesi rock-toimittajan paikka 1980-luvun lopulla. Sillä polulla Salonen on vieläkin.
Viitisentoista vuotta sitten Iltalehdessä tajuttiin, että terveyspuolella olisi myyntipotentiaalia. Näin Heljä Salosesta tuli terveystoimittaja. Ala ei ollut hänelle täysin tuntematon, sillä hän oli ollut opiskeluaikanaan Tukholmassa vuodeosastolla töissä. Salosen mukaan siellä tajusi, että ihmisiä voi hoitaa myös yksilöinä eikä pelkästään liukuhihnalta.
Usko asiantuntijaa ja luotettavia lähteitä
Heljä Salosen palkitsemisehdotuksissa korostui, että hän kuuntelee asiantuntijoita ja on vastaanottavainen heidän nostamilleen aiheille. Salosen omasta mielestä olisi tyhmää, jos hän ei tekisi niin. Hänen mukaansa asiantuntija on asiansa päällä – etenkin jos tämä tekee kliinistä työtä. Salonen uskoo mieluummin asiantuntijaa kuin omaa mielikuvaansa aiheesta.
Ehdotuksissa Salosta kiiteltiin myös siitä, että hänen artikkelinsa perustuvat luotettavaan tietoon. Hän kertoo itse, että hänen juttujensa aiheet tipahtavat isosta himmelistä; hän tilaa lukuisia lääketieteeseen liittyviä tutkimusartikkeleja.
”Mainittakoon vaikka New England Journal of Medicine ja BMJ. Katson myös eri yliopistojen sivuja. Silmä on oppinut seulomaan aiheita, ja pohdin, mikä Suomessa voisi kiinnostaa. Jos mainitaan sydän, diabetes tai rasvamaksa, niin katson, onko juttu oikeasti merkittävä. Paljon ehdotan aiheita myös itse. Joskus uutispäällikkö esittää toiveen, ja vinkkejä tulee myös suoraan asiantuntijoilta sekä kansalaisilta”, Salonen kertoo artikkeleidensa muodostumisesta.
Vaativastakin aiheesta rakentuu selkeä ja ymmärrettävä artikkeli
Heljä Salonen kertoo lukijoilleen myös tutkimuksen merkittävyydestä. Hän sanoo, että pyrkii kyllä painokkaasti kertomaan, onko koe tehty esimerkiksi hiirillä. Joskus hiiritutkimus voi olla hienosta aiheesta, ja siitä voi kertoa, mutta se täytyy kontekstoida oikein.
Voisi kuvitella, että iltapäivälehden lukijalle suunnattu yleistajuinen artikkeli, joka käsittelee hankalaa aihetta ja jossa on faktat kohdillaan, on kovin vaikea konsepti. Heljä Salonen ei näe ristiriitaa yhdistää vaativaa aihetta ja tehdä siitä selkokielistä juttua.
”Usein pyydän asiantuntijoita apuun, jotta asian voi ymmärtää yleistajuisesti”, hän toteaa.
Salosen mukaan jokainen juttu on pohjimmiltaan vaikea. On pohdittava, miten siitä saa lukijan kannalta kiinnostavan ja mitä jutusta nostaa esiin.
”Olisi tuotava esille juuri se, mitä lukija voi saada itselleen artikkelista. Usein artikkeli voi koskea lukijaa tai hänen läheistään”, hän jatkaa.
Heljä Salonen on otettu saamastaan kunnianosoituksesta. Hän on myös kiitollinen Duodecimille, joka on apuna hänen työssään.
”Duodecim-lehdestä tulee paljon sellaisia aiheita, joista voi Iltalehdessäkin kirjoittaa. Katson myös päivittäin Uutispalvelu Duodecimin juttuja”, hän kertoo.
Tiedottajapalkinto jaetaan Heljä Saloselle Duodecimin 143. vuosipäivän symposiumissa perjantaina 22.11.2024.
Tiedottajapalkinto
- Duodecimin Tiedottajapalkinto jaetaan vuorotellen lääkärille, vuorotellen viestinnän ammattilaiselle tai journalistille, joka on ansiokkaasti viestinyt lääketieteestä suurelle yleisölle sekä edistänyt lääketieteen ymmärrystä ja arvostusta.
- Edellisen kerran tiedottajapalkinnon sai ylilääkäri Asko Järvinen koronakevään selkeästä viestinnästä vuonna 2020.
- 10 000 euron suuruinen tunnustuspalkinto on perustettu vuonna 1984.
- Lue lisää palkinnosta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minna HietakangasviestintäpäällikköLääkäriseura Duodecim
Puh:040 557 9676minna.hietakangas@duodecim.fiKuvat
Linkit
Duodecim
Suomalainen Lääkäriseura Duodecim on Suomen suurin tieteellinen yhdistys. Tehtävämme on tuottaa tieteestä terveyttä. Vahvistamme tutkitun tiedon käyttöä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja kehitämme lääkärien ammattitaitoa. Kustannus Oy Duodecim tarjoaa lääkäreille ja terveydenhuollon ammattilaisille monipuoliset välineet arjen työhön.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Duodecim
Hyvä hoito kuuluu kaikille vaikeaa, parantumatonta sairautta sairastaville18.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Palliatiivinen hoito -teoksen päivitetty painos tarjoaa ajantasaisen ja käytännönläheisen kuvan kokonaisvaltaisesta ja moniammatillisesta elämän loppuvaiheen hoidosta – nyt entistä laajemmin eri sairauksien näkökulmista. Kustannus Oy Duodecimin oppikirjan edellinen painos julkaistiin vuonna 2015. Kymmenessä vuodessa palliatiivisen hoidon kenttä on muuttunut.
Lääkäriseura Duodecimin kannanotto: Vain ammattitaito takaa laadukkaan hoidon – osaamisesta ei saa leikata15.12.2025 09:40:50 EET | Tiedote
Lääketieteellinen tieto uusiutuu nopeasti. Ajantasainen osaaminen on potilasturvallisuuden ja hoidon laadun perusta. Siksi lääkärien täydennyskoulutuksesta ja osaamisen kehittämisestä ei voi leikata, korostaa Suomalainen Lääkäriseura Duodecim.
Duodecim valitsi vuoden 2025 terveysalan vaikuttajaksi budjettipäällikkö Mika Niemelän11.12.2025 09:06:39 EET | Tiedote
Duodecim on valinnut vuoden merkittävimmät terveysalan vaikuttajat 12 kategoriassa. Valinnoissa painotettiin tämän vuoden ansioita ja 144 vuotta täyttävän Duodecimin arvoja.
”Paranemista ei aina voi luvata. Usein jo huolten kuunteleminen helpottaa oloa” – potilaiden luottolääkäri Päivi Vuolo-Merilä palkittiin Konrad ReijoWaaran palkinnolla21.11.2025 13:50:00 EET | Tiedote
Päivi Vuolo-Merilä on synnytysten ja naistentautien sekä gynekologisen onkologian erikoislääkäri, joka on ollut mukana juurruttamassa palliatiivista hoitoa osaksi terveydenhuoltoa. Palkinnon suuruus on 20 000 euroa.
Kevään uutuuskirjamme jäljittävät hyvän unen, stressinhallinnan ja rauhallisen digiarjen lähteet20.11.2025 13:29:09 EET | Tiedote
Ensi kevään uutuuskirjamme käsittelevät teemaa, joka koskettaa meitä kaikkia: jaksamista ja toimintakykyä elämäntilanteesta toiseen. Arvostettujen asiantuntijoiden kirjat sisältävät vahvaa tutkimusnäyttöä ja käytännön työkaluja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

