Juulia Voronova on vuoden maahan muuttanut yrittäjä
14.11.2024 20:00:00 EET | Suomen Yrittäjät | Tiedote
Yksityishammaslääkäri Juulia Voronova Keuruulta on valittu Vuoden maahan muuttanut yrittäjä -kilpailun voittajaksi.

Juulia Voronovan sinnikkyys vakuutti Suomen Yrittäjien ja työeläkeyhtiö Elon järjestämän Vuoden maahan muuttanut yrittäjä -kilpailun palkintoraadin. Palkintoperusteluissa korostettiin muun muassa, että ”yrittäjä palkitaan erityisesti sinnikkyydestään alalla, jolle maahanmuuttajien on erityisen vaikea päästä”.
Kilpailun tavoitteena on tuoda esille maahan muuttaneita yrittäjiä sekä heidän merkitystään elinkeinoelämälle ja suomalaiselle yhteiskunnalle. Voittaja julkistettiin torstaina 14. marraskuuta Business Unplugged -tapahtumassa Helsingissä.
Pikkusisko innoitti tulemaan Suomeen
Juulia Voronova on toiminut Keuruulla yksityishammaslääkärinä kymmenisen vuotta. Sillamäen kaupungista Virosta kotoisin oleva Voronova tuli Suomeen pikkusiskonsa innoittamana.
– Pikkusiskoni on hammaslääkäri, ja hän muutti Suomeen saatuaan työpaikan Savonlinnan terveyskeskuksesta. Sen myötä minäkin aloin kiinnostua Suomen työmahdollisuuksista, Voronova kertoo.
Ennen Suomeen muuttamistaan Voronova oli työskennellyt Sillamäessä hammaslääkärinä noin 17 vuotta, ensin terveyskeskuksessa ja sitten omalla vastaanotollaan yrittäjänä.
Voronova löysi työvoimahallinnon verkkosivuilta ilmoituksen, jossa etsittiin jatkajaa Keuruulla toimivalle hammaslääkärin yksityisvastaanotolle.
– Mielestäni Keuruu vaikutti mukavalta pikkukaupungilta, joten tartuin tilaisuuteen. Muutin Keuruulle jatkamaan hammaslääkäri Riitta Ryynäsen yksityisvastaanottoa.
Ryynänen oli tuolloin jäämässä eläkkeelle ja etsi jatkajaa klinikalleen. Ryynänen ja Voronova tekivät yrityksessä omistajanvaihdoksen.
– Järjestelyn myötä sain käyttööni Ryynäsen entiset vastaanottotilat, ja sama hammashoitaja jatkoi apunani. Aluksi oman yrityksen perustaminen tuntui haasteellista, mutta edellinen yrittäjä auttoi minua alkuvaiheessa, Voronova kertoo.
Kuudes palkittu
Suomen Yrittäjät järjesti Vuoden maahan muuttanut yrittäjä -kilpailun kuudetta kertaa yhdessä työeläkeyhtiö Elon kanssa. Elo palkitsee voittajan yhteensä 5 000 euron summalla.
Palkintoraatiin kuuluivat Suomen Yrittäjien maahan muuttaneiden yrittäjien verkoston puheenjohtaja Pamela Spokes, työeläkeyhtiö Elon myyntijohtaja Katja Ekman ja Suomen Yrittäjien hallituksen jäsen Laura Helasjoki-Ristimäki.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Suomen Yrittäjien asiantuntija Sonja Antosalo 050 303 7846, sonja.antosalo@yrittajat.fi
Vuoden maahan muuttanut yrittäjä Juulia Voronova 040 143 6092
Tietoja julkaisijasta
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjägallup: Trumpin politiikka vaikuttaa laajalti ja kielteisesti yrityksiin23.2.2026 12:45:00 EET | Tiedote
Presidentti Donald Trumpin politiikalla on selviä vaikutuksia suomalaisiin pk-yrityksiin, osoittaa Yrittäjägallup. Joka toinen pk-yritys arvioi, että Trumpin toimilla on vaikutusta omaan liiketoimintaan. Neljä prosenttia yrityksistä kokee vaikutukset suuriksi, 20 prosenttia jonkin verran ja 26 prosenttia vähäisiksi. Sen sijaan 45 prosenttia arvioi, ettei vaikutuksia ole.
Yrittäjägallup: Yrittäjien tyytyväisyys hallitukseen notkahtanut16.2.2026 14:45:00 EET | Tiedote
Yrittäjien tyytyväisyys hallituksen toimintaan on laskenut selvästi viimeisen puolen vuoden aikana, osoittaa Yrittäjägallup. Yrittäjät ovat silti edelleen selvästi tyytyväisempiä hallitukseen kuin oppositioon. Molempien arviot ovat nyt vaalikauden heikoimmissa lukemissa. Kokoomus on edelleen kirkkaasti yrittäjien ykköspuolue.
Pk-yritysbarometri: Rahoituksen saatavuus huonontunut, maksuvaikeudet vähentyneet ja tekoälyn käyttö kasvanut13.2.2026 09:17:43 EET | Tiedote
Pienten ja keskisuurten yritysten suhdanneodotukset ovat melkein ennallaan viime syksyyn verrattuna ja ovat nyt samalla tasolla kuin vuosi sitten. Yritysten näkymiä synkentävät Yhdysvaltojen asettamat tullit, kiristyneet kansainväliset suhteet sekä Venäjän hyökkäyssodan jatkuminen. Tilanne on erityisen vaikea rakentamisen ja kaupan aloilla. Pk-yritysten maksuvaikeudet ovat kuitenkin selvästi vähentyneet.
Yrittäjiltä tukea krääsätalousaloitteelle – Myös Postin asema arvioitava12.2.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Suomen Yrittäjät antaa tukea kansalaisaloitteelle Krääsätalous kuriin – suomalaisyritysten ja kuluttajien oikeuksien puolesta, jota eduskunnan talousvaliokunta käsittelee huomenna perjantaina. – Kannatamme aloitteen perusajatusta siitä, että Suomen ja EU:n sisämarkkinoilla on varmistettava reilut ja tasapuoliset toimintaedellytykset kaikille toimijoille. On tärkeää, että suomalaiset yritykset eivät joudu epäreiluun asemaan halpaverkkokauppojen kanssa, jotka eivät noudata samoja sääntöjä, asiantuntija Sanna Lempiäinen Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät: Palkka-avoimuuteen ei tarvita Suomi-lisää ja ylisääntelyä10.2.2026 06:44:44 EET | Tiedote
Suomen Yrittäjät on huolissaan siitä, että Orpon hallitus on lisäämässä tasa-arvolakiin ylimääräistä sääntelyä eli niin sanottua Suomi-lisää. Järjestö korostaa, että lainsäädäntöön tulisi tehdä vain ne muutokset, joita direktiivi aidosti edellyttää. ”Voimassa oleva tasa-arvolaki velvoittaa jo nyt työnantajia maksamaan samanarvoisesta työstä samaa palkkaa. Tämä velvollisuus on toteutettu sukupuolineutraaleilla palkkausjärjestelmillä, jotka perustuvat työn vaativuuden arviointiin”, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg Suomen Yrittäjistä sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme