Kela maksoi yli 1,7 miljardia euroa etuuksia mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden sekä neurokehityksellisten oireyhtymien perusteella
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi).
Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden sekä neurokehityksellisten oireyhtymien perusteella maksettujen etuuksien kustannukset ovat kasvaneet yli 700 miljoonaa euroa vuodesta 2010. Saajia oli lähes miljoona vuonna 2023. Yleisintä oli lääkekorvausten saaminen, kustannukset taas suurimpia työkyvyttömyyseläkkeistä. Kustannusten kasvu oli suurinta kuntoutuksessa.

Kela maksoi yli 1,7 miljardia euroa etuuksia mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden sekä neurokehityksellisten oireyhtymien perusteella vuonna 2023. Etuuksien saajia oli näillä perusteilla yhteensä yli 934 000, joista yli puolet selittyy pelkillä lääkekorvauksilla.
Kokonaisuudessaan Kela maksoi etuuksia 16,6 miljardia euroa. Tästä 3,2 miljardia euroa oli sairausperusteisia etuuksia.
– Yli kymmenesosa kaikista Kelan maksamista etuuksista, tai puolet terveysperusteisista etuuksista, maksetaan siis mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden tai neurokehityksellisten oireyhtymien perusteella. Osuus on suuri, sanoo Kelan tutkimuksen ylilääkäri Riitta Luoto.

Työkyvyttömyyseläke suurin kulu, mutta kustannusten kasvu moninkertainen kuntoutuksessa
Terveysperusteisista etuuksista mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden sekä neurokehityksellisten oireyhtymien perusteella Kela maksoi eniten työkyvyttömyyseläkkeitä, reilu 480 miljoonaa euroa vuonna 2023.
Muista etuuksista kuntoutuspalveluita maksettiin yli 340 miljoonaa euroa, sairauspäivärahaa yli 330 miljoonaa euroa, vammaisetuuksia 260 miljoonaa euroa ja kuntoutusrahaa 190 miljoonaa euroa. Lääkekorvauksia ryhmän diagnoosien perusteella tai psyykenlääkkeistä maksettiin reilu 100 miljoonaa euroa.
– Lääkekorvauksista maksettava summa on näissä haasteissa pieni muihin terveysperusteisiin etuuksiin verrattuna, mutta saajia on toisaalta lähes miljoona, pohtii Luoto.

Kokonaissumma on kasvanut yli 60 prosenttia tai vajaa 700 miljoonaa euroa vuodesta 2010, kun inflaatio otetaan huomioon. Etuuksien välillä on huomattavia eroja kustannuskehityksessä mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden sekä neurokehityksellisten oireyhtymien perusteella.
Kuntoutusrahan kulut ovat inflaation huomioiden yli viisinkertaistuneet ja kuntoutuspalveluiden kulut yli kolminkertaistuneet vuoteen 2010 verrattuna. Vammaisetuuksien kulut ovat kasvaneet reilu 60 prosenttia, sairauspäivärahan reilu 40 prosenttia ja työkyvyttömyyseläkkeiden vajaa 30 prosenttia. Lääkekorvausten kulut näillä perustein sekä psyykenlääkkeistä ovat puolestaan laskeneet vajaa 30 prosenttia.
Kelan kuntoutus täydentää julkisen terveydenhuollon palvelutarjontaa. Kela hankkii kuntoutuspalvelut yksityisiltä palveluntuottajilta.
– Kuntoutuskustannusten kasvu kertoo mielestäni siitä, että Kelan ja yksityisten palveluntuottajien rooli julkisen sote-palvelujärjestelmän täydentäjänä on kasvanut merkittävästi mielenterveyden häiriöiden ja neurokehityksellisten oireyhtymien hoidossa. Nämä seikat huomioiden Kelan kuntoutuksen piiriin kuuluvien terapioiden tuloksellisuuden tutkimukselle on jatkossakin tarvetta, sanoo Kelan erikoistutkija Miika Vuori.

Kustannusten kasvu keskittyy nuorempiin ikäryhmiin
Kasvu mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden sekä neurokehityksellisten oireyhtymien perusteella maksettujen Kelan etuuksien kustannuksista on ollut voimakkaampaa nuoremmissa ikäryhmissä kuin vanhemmissa, kun verrataan vuotta 2023 vuoteen 2010.
Alle 16-vuotiailla lapsilla ja nuorilla kustannukset ovat yli kolminkertaistuneet, kun inflaatio huomioidaan. Nuorilla ja nuorilla aikuisilla eli 16–34-vuotiailla kustannukset ovat yli kaksinkertaistuneet. Eläkeikäisillä eli yli 65-vuotiailla kustannukset ovat kasvaneet reilu 60 prosenttia ja 35–64-vuotiailla vain 16 prosenttia.
Lapsilla ja nuorilla kasvu liittyy etenkin vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen puheterapiaan ja toimintaterapiaan. Nuorten ja nuorten aikuisten ryhmässä korostuvat kuntoutuspsykoterapia ja ammatillinen kuntoutus.
– Lapsilla ja nuorilla erilaisten neurokehityksellisten oireyhtymien kuten ADHD:n, autisminkirjon ja kehityksellisten kielihäiriöiden diagnoosit ovat hyvin yleisiä, mikä heijastuu niihin liittyvien terapioiden käyttöön. Nuorilla ja nuorilla aikuisilla esimerkiksi kuntoutuspsykoterapiaa käytetään yhä enemmän mielenterveyden häiriöiden kuten ahdistuneisuushäiriön ja kliinisten masennustilojen hoidossa, kuvailee Vuori.

Kelan etuudet vain murto-osa kustannuksista
Kelan maksama 1,7 miljardia euroa on vain osa mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden sekä neurokehityksellisten oireyhtymien kustannuksista. Hyvinvointialueet tuottavat terveydenhuollon ja kuntoutuksen palveluita, työeläkelaitokset maksavat muun muassa työkyvyttömyyseläkkeitä mielenterveysongelmien perusteella ja työterveydessä hoidetaan paljon mielenterveyden haasteita.
Maksettujen etuuksien lisäksi kustannuksia aiheutuu muun muassa menetetystä työpanoksesta, jonka kustannukset työnantajille ja yhteiskunnalle on myös arvioitu miljarditasolle. OECD arvioi vuonna 2018, että Suomessa mielenterveysongelmat maksoivat silloin yhteiskunnalle yhteensä noin 11 miljardia euroa vuodessa.
– Vaikka Kelan maksamat etuudet tuntuvat suurilta, OECD:n luvut antavat hyvän vertailukohdan. Jos yhdenkin syrjäytyneen nuoren hinta yhteiskunnalle menetettyinä verotuloina ja työpanoksena arvioidaan kohoavan lähes miljoonaan euroon, mielenterveytensä kanssa kamppailevien vaikuttava tukeminen voi maksaa itsensä korkoineen takaisin, toteaa Kelan tutkimuspäällikkö Antti Veilahti.
Kela on käynnistämässä laajempaa tutkimushanketta, jossa tarkastellaan systemaattisesti sitä, miten ongelmat esiintyvät erityisesti toimeentuloturvaetuuksien saajilla. Hankkeessa tutkitaan myös sitä, miten Kelan tukemat interventiot kuten lääkkeiden käyttö ja kuntoutus painottuvat näissä ryhmissä.
*************
Näin tarkastelu tehtiin
Tilastoon valittiin mukaan Kelan maksamista etuuksista työkyvyttömyyseläkkeet, sairauspäiväraha, kuntoutuspalvelut, kuntoutusraha, vammaisetuudet sekä lääkekorvaukset. Nämä etuudet ovat pääosin sairausperusteisia eli saajalta vaaditaan jokin diagnoosi.
Tilastoon poimittiin mukaan ICD10-tautiluokituksen ryhmän F eli ”Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt” perusteella tarkasteluun valittuja etuuksia saaneet henkilöt sekä maksetut etuudet euroina. Lisäksi tilastoon poimittiin mukaan psyykenlääkkeistä korvauksia saaneet henkilöt ja maksetut korvaukset.
Psyykenlääkkeiksi määriteltiin seuraaviin ATC-luokkiin kuuluvat lääkkeet:
- N05A psykoosilääkkeet
- N05B rauhoittavat lääkkeet
- N05C unilääkkeet
- N06A masennuslääkkeet
- N06C masennuslääkkeiden ja bentsodiatsepiinien yhdistelmävalmisteet
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Miika VuorierikoistutkijaKela
Puh:020 634 1790etunimi.sukunimi@kela.fiRiitta Luototutkimuksen ylilääkäriKela
(tavoitettavissa 19.11. alkaen)
Antti VeilahtitutkimuspäällikköKela
Puh:020 634 1277etunimi.sukunimi@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKuvat
Kansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
FPA:s formulär för läkarutlåtanden förbättras avsevärt 202614.8.2025 12:45:46 EEST | Pressmeddelande
Nästa år kommer FPA:s formulär för läkarutlåtanden att förbättras avsevärt i och med att ett nytt elektroniskt BC-utlåtande tas i bruk. Det nya utlåtandet underlättar läkarnas arbete och kan spara mycket tid och pengar. Det lönar sig för aktörer inom hälso- och sjukvården att förbereda sig på förändringen i god tid.
Kelan lääkärinlausuntoihin on tulossa merkittävä uudistus 202614.8.2025 12:45:46 EEST | Tiedote
Kelan lääkärinlausuntoihin on ensi vuonna tulossa merkittävä parannus, kun uusi sähköinen BC-lausunto otetaan käyttöön. Uusi lausunto helpottaa lääkärin työtä ja voi säästää paljon aikaa ja rahaa. Terveydenhuollon kannattaa valmistautua muutokseen hyvissä ajoin.
Nu är det möjligt att avstå från papperspost i e-tjänsten för hyresvärdar12.8.2025 09:00:35 EEST | Pressmeddelande
Hyresvärdar kan nu ge sitt samtycke i FPA:s e-tjänst till att inte längre få papperspost. För hyresvärdarna innebär det snabbare tillgång till information.
Vuokranantajan asiointipalvelussa mahdollisuus luopua paperipostista12.8.2025 09:00:35 EEST | Tiedote
Vuokranantajat voivat nyt antaa Kelan asiointipalvelussa suostumuksensa siihen, että heille ei enää lähetetä paperipostia. Vuokranantajalle paperittomuus merkitsee tiedon saamisen nopeutumista.
Kutsu mediatilaisuuteen 20.8.2025: 65 vuotta täyttäneiden valinnanvapauskokeilu käynnistyy syyskuussa11.8.2025 13:59:25 EEST | Kutsu
65 vuotta täyttäneiden valinnanvapauskokeilu alkaa 1.9.2025. Kokeilun aikana 65 vuotta täyttäneet voivat käydä yksityisellä yleislääkärillä julkisen perusterveydenhuollon asiakasmaksun hinnalla. Kokeilu koskee yli viidesosaa Suomen väestöstä, ja se jatkuu vuoden 2027 loppuun asti
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme