Ojenna kätesi Veripalvelun uusissa toimitiloissa kauppakeskus Minnassa
Veripalvelu muuttaa Kuopiossa kauppakeskus Minnan toiseen kerrokseen 19.11.2024. Vanha toimitila kauppakeskus Sektorissa sulki ovensa 12.11.

"Uudet tilamme ovat avarat, toimivat ja valoisat", iloitsee aluepäällikkö Paula Korhonen Veripalvelusta.
"Uusi toimipisteemme on avoinna tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin, kuten Sektorissakin. Muina päivinä kierrämme verenluovutustilaisuuksissa laajalla alueella. Verenluovutuksia järjestetään muun muassa Joensuussa, Mikkelissä, Savonlinnassa ja Lieksassa sekä tänä vuonna kymmenen vuoden tauon jälkeen Ilmasotakoululla Tikkakoskella", Korhonen kertoo.
Kuopio tärkeä sijainti
Vireänä työssäkäynti- ja opiskelijakaupunkina Kuopio on yksi Suomen keskeisimmistä sijainneista verenluovuttajakunnan kasvattamisen kannalta. Yhteistyö esimerkiksi Itä-Suomen yliopiston ainejärjestöjen kanssa on ollut Kuopion seudulla hyvin aktiivista.
Kuopio on verihuollolle tärkeä sijainti myös siksi, että yliopistollisen sairaalan yhteydessä sijaitsee Veripalvelun aluevarasto, joka hoitaa verivalmisteiden jakelun Itä-Suomen alueen sairaaloihin.
Lisää verenluovuttajia tarvitaan
Vuoden 2024 aikana Kuopion seudulla on luovutettu verta noin 11 000 kertaa.
Verenluovuttajien määrä on laskusuuntainen koko Suomessa, ja vain noin kolme prosenttia luovutusikäisistä suomalaisista luovuttaa verta vuosittain. Lisää verenluovuttajia siis tarvitaan, että verivalmisteita pystytään toimittamaan sairaaloihin riittävä määrä.
”Kuopion seudulla on kuitenkin paljon aktiivisia luovuttajia, joiden avulla voimme kasvattaa luovuttajakuntaa. Toivotamme sekä vanhat että uudet verenluovuttajat lämpimästi tervetulleiksi uusiin toimitiloihimme ja liikkuvan tilaisuuksiin”, Paula Korhonen tiivistää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Paula KorhonenAluepäällikkö, Veripalvelu Kuopio
Puh:+358293001667paula.korhonen@veripalvelu.fiSanna KettunenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 29 300 1916sanna.kettunen@veripalvelu.fiLinkit
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu tuottaa sairaaloille potilaiden hoidossa tarvittavia turvallisia ja tehokkaita verivalmisteita sekä laboratoriopalveluja. Huolehdimme veren keräämisestä vapaaehtoisilta verenluovuttajilta potilashoidon tarpeiden mukaisesti. Tarjoamme sairaaloille myös kantasolu- ja elinten siirtoja tukevia palveluita. Veripalvelu on voittoa tavoittelematon organisaatio. Vuosibudjettimme on noin 60 milj. euroa ja palveluksessamme on noin 500 henkilöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu
Superpesiksen ja Veripalvelun "Anna unelmien elää" -kampanja kannustaa liittymään Kantasolurekisteriin12.6.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Superpesis ja Veripalvelu käynnistävät yhteisen "Anna unelmien elää" -kampanjan, jonka tavoitteena on lisätä tietoisuutta Kantasolurekisteristä ja kannustaa 18–35-vuotiaita liittymään mukaan.
Kiitos, verenluovuttajat – Maailman verenluovuttajien päivää juhlitaan 14.6. Helsingissä11.6.2025 09:45:00 EEST | Tiedote
Kansainvälistä Maailman verenluovuttajien päivää vietetään vuosittain 14. kesäkuuta. Päivän tarkoituksena on kiittää vapaaehtoisia verenluovuttajia, lisätä tietoisuutta verivalmisteiden tarpeesta maailmanlaajuisesti sekä kannustaa uusia luovuttajia mukaan.
Verenluovuttaja voi auttaa potilaita uudella tavalla: Veripalvelu aloittaa seerumisilmätippojen valmistuksen2.6.2025 12:00:41 EEST | Tiedote
Veripalvelussa aloitetaan seerumisilmätippojen valmistus vaikeiden silmän pintasairauksien hoitoon. Silmätipat valmistetaan luovutetusta verestä talteen otetusta seerumista.
Kesän alku haastaa verenluovutuksessa: verenluovuttajien tarve on jatkuva21.5.2025 12:10:08 EEST | Tiedote
Touko-kesäkuun vaihde on haastava ajankohta saada riittävästi verenluovuttajia luovutuspisteille. Samalle viikolle toukokuun lopussa osuvat helatorstai ja koulujen päätösviikonloppu, joten monilla on kalenterissaan juhlakiireitä. Helatorstaina 29.5. luovutuspisteet ovat kiinni, ja verenluovutuspäiviä on viikossa viiden sijasta vain neljä. Jokainen verenluovutus on korvaamattoman tärkeä apu.
Verenluovutus on tutkitusti helppoa - Suomalaiset julkkikset näyttävät, että auttaminen on ihanan helppoa8.4.2025 09:00:26 EEST | Tiedote
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun kyselytutkimusten mukaan verenluovutus koetaan helpoksi tavaksi auttaa. Veripalvelun Ihanan helppoa -kampanja tuo julkisuudesta tunnettujen henkilöiden avulla verenluovutuksen vaivattomuutta ja tärkeyttä. Verenluovutus vie vain tunnin, mutta voi pelastaa hengen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme