Aviador Kustannus

Toisinkoinen-palkinto Taapelitaivaalle

Jaa

Anu Kolmosen romaani Taapelitaivas valittiin Toisinkoinen-palkinnon voittajaksi Toisinkoinen-gaalassa, joka järjestettiin Helsingissä Tekstin talon Parvisalissa torstaina 14.11.

Kansi: Satu Enstedt
Kansi: Satu Enstedt

Toisinkoinen-kirjallisuuspalkinto on Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden opiskelijoiden ainejärjestö Putkinotko Ry:n myöntämä palkinto vuoden parhaalle kirjailijan toiselle kaunokirjalliselle teokselle eli toisinkoiselle. Palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2014. Voittaja saa Jukka Itälän suunnitteleman kiertopalkinnon.

Seitsenhenkinen opiskelijaraati nimesi lokakuussa 31 ehdokaskirjan joukosta kolme finalistia: Anu Kolmosen romaani Taapelitaivas (Aviador), Henni Kittin romaani Majakka (työnimi) (S&S) ja Elsa Töllin runokokoelma Diiva räjähtää nurmikoksi (Otava).

Raadin lausunto Taapelitaivaasta:

"Anu Kolmosen Taapelitaivas (Aviador, 2024) on koskettava, päähenkilö Friitan elämän mittainen tarina yhteiskunnan marginaalissa elämisestä ja toiseudesta. Sodanjälkeisistä vuosikymmenistä maaseudulla on kirjoitettu paljon, mutta teoksen ainutlaatuisuus ja ansiot eivät kärsi miljöön tuttuudesta. Taapelitaivas vakuutti raadin tyylikkyydellään: Kolmonen ei tarvitse avukseen sirkustemppuja, vaan onnistunut teos koostuu vivahteikkaalla kielellä kuvatuista, oikein valituista välähdyksistä."

Riia-Maria Kyllösen teoskritiikki Taapelitaivaasta: https://toisinkoinen.wordpress.com/2024/10/08/vivahteikkaasti-elamanmittaisesta-toiseudesta/

Toisinkoisen nettisivut: https://toisinkoinen.wordpress.com/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoa julkaisijasta

Aviador Kustannus
Suotie 15
05200 RAJAMÄKI

http://www.aviador.fi

Aviador Kustannus on kotimainen kustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta. Valikoimiimme kuuluvat niin klassikot kuin nykykirjallisuuskin, musiikkikirjat sekä käännökset vähän huomioiduilta kielialueilta – kotimaista laatuproosaa ja runoutta unohtamatta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aviador Kustannus

Jan tai soihtu numero 1 -runokokoelmassa puhutellaan itsensä hengiltä polttanutta tsekkiläisopiskelija Jan Palachia2.5.2025 14:16:46 EEST | Tiedote

Ville Ylitervon runokokoelma Jan tai soihtu numero 1 on julkaistu Aviadorin kustantamana. Jan, en saa koskaan tietää silmiesi väriä kaikki kuvat sinusta ovat mustavalkoisia en tiedä miksi haluaisin niin kovasti tietää maailman suuressa mittakaavassa tällaiset pikkuasiat ovat täydellisen yhdentekeviä kaikille muille paitsi minulle "Jan tai soihtu numero 1" on vapaaseen runomittaan puettu kokoelma kirjeitä tsekkiläisopiskelija Jan Palachille, joka Euroopan hullun vuoden 1968 jälkimainingeissa poltti itsensä hengiltä Neuvostoliiton miehitettyä hänen maansa. Miksi vain 20-vuotias päätyi niin äärimmäiseen ratkaisuun? Miksi se puhuttelee reilusti yli kolmekymppistä suomalaismiestä? Vetääkö itsetuhoisuus itsetuhoisuutta puoleensa? Kuka pystyy asumaan kolmenkymmenen neliön yksiössä? Synkät mielenmaisemat, pakkomielle ja ihailu sekoittuvat runoissa, jotka kurkottavat ajan ja paikan yli kohti Jania, kohti merkitystä ja ymmärrystä. Ville Ylitervo (s. 1986) on helsinkiläinen runoilija ja zineisti.

Toukokuussa Kulttuurikulmassa Katja Taimi M. Väänäsen Miun maailma -näyttely2.5.2025 12:50:38 EEST | Tiedote

Miun maailma – Katja Taimi M. Väänänen 1.5.2025 - 31.5.2025 Näyttely "Miun maailma" jatkaa Katja Taimi M. Väänäsen HYPNO-romaanin linjaa. Taiteilija pyrkii teoksillaan ilmentämään sitä riipivää tuskaa, jota hän koki ambulanssin lähestyessä kotiansa tai poliisiauton viedessä hänet psykiatriselle osastolle sekä sitä ankeutta ja tyhjyyttä, jota hän on psykiatrisella osastolla kokenut, kun kaikki tekeminen ja toimiminen on viety häneltä pois. Teossarja on tummanpuhuva kokonaisuus tuskaa ja surua. Teossarjalla taiteilija pyrkii herättämään keskustelua suomalaisten psykiatristen sairaaloiden viihtyisyydestä niin fyysisen ympäristön kuin virikkeettömyydenkin suhteen. Itse hän koki sairaalajaksot hyvinkin ahdistavina, koska ainakaan Etelä-Karjalassa sairaaloissa ei saanut tehdä juurikaan mitään. Ympäristöt olivat myöskin todella ankeita, täysin virikkeettömiä. Teokset on toteutettu öljyvärein mustalla pohjustetuille kankaille. Teosten värikieli on tumma lukuun ottamatta keinovaloja, jotka nous

Totuus helmipöllöstä – Heidi Wikströmin esikoisrunokokoelma äitiydestä, koirista, ja luomakunnan ihmeellisyydestä24.4.2025 15:24:52 EEST | Tiedote

Kirurgi ja taiteilija Heidi Wikström on julkaissut esikoisrunokokoelmansa Totuus Helmipöllöstä Aviadorin kustantamana. Kokoelman kirjoituksista suurin osa on syntynyt yhden vuoden aikana. Vuoden aikana ehtii tapahtua paljon: kirjoittajan oma lapsi toipuu vakavasta sairaudesta ja kirjoittaja itsekin toipuu. Aikaa vietetään kahden koiran kanssa pienen järven rannalla, helmipöllön naapurina. Kokoelmassa kuljetaan koirien kanssa luonnossa ja tavataan olentoja, joiden olemassaolon tapa ei ihmismielen ja ihmisaistien keinoilla ole täysin tavoitettavissa. Hyttynen nimetään, Jumalaa ei, vaikka on selvää, että muutakin, kuin se mikä näkyy ihmissilmälle, on olemassa. Heidi Wikströmin pyrkimyksenä on nähdä todellisuudesta edes pieni häivähdys, vaikka hän tietää, että ihmisaistit ja kyky sekä kyvyttömyys muistaa asettavat lähtökohdan ja rajoitteet tälle pyrkimykselle. Kirjan kuvitus, joka on kirjailijan tyttären taiteilija Tuula Coxin käsialaa, pyrkii peilaamaan tätä pyrkimystä esittämällä todelli

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye