Nuorten mielen hyvinvointi koulutuksessa ja työelämässä on yhteinen asiamme
Mielihyvin duunissa -hankkeen politiikkasuositus julkaistaan Työelämäfoorumi 2024 -tapahtumassa keskiviikkona 20.11.2024. Vanhempi tutkija Paula Rossi korostaa, että nuorten mielen hyvinvoinnin edistämiseksi tarvitaan lisää yhteisö- ja yhteiskunnan tason keinoja. ”Yksilön vastuun korostamisen sijaan tarvitsemme vaikuttavia toimenpiteitä yhteisöjen ja yhteiskunnan tasoilla, jotta nuoret voisivat hyvin koulussa ja työelämässä.”

− On kaikkien etu, että jokainen nuori pääsee mukaan koulutukseen ja työelämään hyvinvoivana. Se on myös välttämätöntä: meillä ei yksinkertaisesti ole varaa jättää nuoria yhteiskunnan ulkopuolelle, painottavat Mielihyvin duunissa -hankkeen politiikkasuosituksen kirjoittajat vanhempi tutkija Paula Rossi, Vaasan yliopisto, ja erityisasiantuntija Jaana Toikkanen, Diakonia-ammattikorkeakoulu.
Kustannuksien kokoluokasta kertoo se, että Suomen Ekonomien mukaan mielenterveyden ongelmiin liittyvien kustannusten puolittamisella ratkaistaisiin Suomen kestävyysvaje (Suomen Ekonomit).
− Nuorten mielenterveyskriisi on yhteiskuntamme viheliäinen ongelma. Yhä nuoremmat uupuvat opinnoissaan ja työelämässä, mikä johtaa opintojen keskeyttämiseen ja työkyvyttömyyteen mielenterveyssyistä.
On kuitenkin tunnistettu, että nuorilla on yhä työkykyä jäljellä (HS 27.5.2024). Toivoa tuo se, että voimme yhteisesti vahvistaa nuorten työkykyä ja hyvinvointia, ja samalla rakentaa sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää työelämää meille kaikille (HS 9.6.2024).
Tarvitsemme nuorten hyvinvointia tukevia toimenpiteitä yhteisöjen ja yhteiskunnan tasoilla
− Mielihyvin duunissa -hankkeen politiikkasuosituksessa korostamme, että nuorten mielen hyvinvoinnin ja työkyvyn vahvistamiseksi tarvitsemme yksilön vastuuseen keskittymisen sijaan vaikuttavia toimenpiteitä sekä yhteisöissä että yhteiskunnan tasoilla.
Nuorten hyvinvointia koulutuksessa ja työelämässä edistetäänkin yhteistyöllä ja yhteisillä tavoitteilla, lisäämällä nuorten osallisuutta ja vahvistamalla toimijuutta, sekä kohtaamalla nuoret koulujen ja työpaikkojen arjessa.
Nuorten hyvinvoinnin vahvistaminen edellyttää systeemistä ymmärrystä ja nuorten osallisuuden sekä toimijuuden vahvistamista. Tärkeää on myös, että jokainen tunnistaa oman vastuunsa ja sitoutuu edistämään nuorten hyvinvointia päätöksentekijänä, viranhaltijana, opettajana, esihenkilönä, kollegana, ammattilaisena tai nuoren läheisenä.
− Nuorten on vaikea esimerkiksi tehdä työtä osa-aikaisena omien voimavarojensa mukaan, mikäli sosiaaliturvajärjestelmä ja eri etuuksien yhteensovittaminen eivät mahdollista riittävää toimeentuloa.
Toisaalta se, että opinnot ja työelämä tarjoavat mahdollisuuksia nuoren elämäntilanteen mukaisiin joustoihin tukee nuoren osallisuutta ja vahvistaa toimijuutta.
− Yhteisötasolla työn ja opetuksen tulee myös olla organisoitu niin, että opettajilla, esihenkilöillä ja työkavereilla on aikaa ja tilaa omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen sekä osaamista ja mahdollisuuksia nuorten kohtaamiseen.
Lue lisää: mielihyvinduunissa.fi/politiikkasuositukset
Mielihyvin duunissa -hanke on Työelämäfoorumi 2024 kumppani: https://hyvatyo.ttl.fi/tyoelamafoorumi
Sosiaali- ja terveysministeriö rahoittaa Mielihyvin duunissa (Nuorten mielenterveyden tuki työelämässä ja työelämään siirryttäessä) -hanketta Euroopan unionin elpymis- ja palautumistukivälineestä (RRF) osana Suomen Kestävän kasvun ohjelmaa (Mielenterveys ja työkyky työllisyyden ja tuottavuuden edellytyksenä). Kestävän kasvun ohjelman rahoitus tulee EU:n kertaluonteisesta elpymisvälineestä (Next Generation EU).
Silta Valmennusyhdistyksen koordinoimassa hankkeessa (09/2023–03/2025) osatoteuttajina ovat Diakonia-ammattikorkeakoulu, Kuntoutussäätiö, Mielenterveyden keskusliito, Tampereen ammattikorkeakoulu, Valo Valmennusyhdistys, Vaasan yliopisto ja Väestöliiton Hyvinvointi Oy.
Yhteyshenkilöt
Paula Rossivanhempi tutkija, HTVaasan yliopisto
Puh:044 973 6770paula.rossi@uwasa.fiJaana Toikkanenerityisasiantuntija, FTDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:050 401 0406jaana.toikkanen@diak.fiKaisa Pastilaviestinnän asiantuntijaDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:050 475 4500kaisa.pastila@diak.fiDiakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Diak on sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkausalaan keskittynyt kohtaamisen korkeakoulu. Osaamisemme kohdistuu sinne, missä on eriarvoisuutta, köyhyyttä, yksinäisyyttä ja yhteiskunnan ulkopuolisuutta. Teemme sosiaalista innovointia ihmisen puolella. Olemme ihmisyyden asiantuntijoita, joita ajaa halu rakentaa oikeudenmukaisempaa maailmaa kaikille. Teemme tuloksellisesti jatkuvaa kehitystyötä, jotta maailma olisi kaikille hyvä. Uskomme ihmiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Julkaisuseminaari: Seurakuntien toiminnan muutos ja alueelliset kehitystrendit -tutkimusraportti 202413.3.2025 15:01:08 EET | Kutsu
Tervetuloa kuulemaan tuoreita tutkimustuloksia seurakuntien toiminnan muutoksesta ja alueellisista kehitystrendeistä julkaisuseminaariin 18.3. klo 15.30-17.15.
Yhteishaku alkaa – Diakissa 609 aloituspaikkaa kaikilla kampuksilla ja verkossa10.3.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku on käynnissä 11.–25. maaliskuuta.
Yhteishaku alkaa – Diakin Oulun-kampuksella 45 aloituspaikkaa sairaanhoitajakoulutukseen10.3.2025 07:57:00 EET | Tiedote
Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku on käynnissä 11.–25. maaliskuuta.
Yhteishaku alkaa – Diakin Porin-kampuksella 70 aloituspaikkaa terveysalan AMK-koulutuksiin10.3.2025 07:57:00 EET | Tiedote
Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku on käynnissä 11.–25. maaliskuuta.
Yhteishaku alkaa – Diakilla Jyväskylässä 40 aloituspaikkaa10.3.2025 07:55:00 EET | Tiedote
Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku on käynnissä 11.–25. maaliskuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme