Ronn Moss yllätysvierailulle Vain elämää -ohjelmaan – muistelee Waldon edesmennyttä isää: ”Hän oli minulle todella rakas”
Vain elämää -ohjelmassa vietetään perjantaina Punaisen ristin päivä. Jakso on tehty yhteistyössä Suomen Punaisen Ristin kanssa, ja jaksossa kerätään rahaa yksinäisyyden vastaiseen työhön.

Jaksossa nähdään yksi Vain elämää -kauden suurimmista yllätyksistä, kun Satulinnaan astelee Waldon hyvä ystävä, Kauniit ja rohkeat -sarjasta tuttu Ronn Moss. Waldo ja Ronn esittävät yhdessä kappaleen.
Ronn Mossin astellessa paikalle, ovat kaikki Vain elämää -pöydän ääressä istuvat artistit innoissaan ja ällistyneitä. Eini ei meinaa saada hillittyä innostustaan.
– En katsonut Kauniita ja rohkeita muun kuin hänen takiaan, hän huikkaa.
– Eini, hengitä välillä, Waldo heittää kollegalleen lavalta.
Waldon ja Ronnin esityksen jälkeen yhdysvaltalaistähti istuu hetkeksi artistien seuraksi Vain elämää -pöydän ääreen.
– Ihana tavata teitä kaikkia! Saanko vielä pyytää yhtyeelle isot aplodit, Ronn sanoo ensimmäisenä.
Koska jakson teemana on yksinäisyys ja ystävyys, haluaa Waldo kertoa hänen ja Ronnin ystävyydestä. Kaksikko tutustui toisiinsa Waldon isän Heikki Reijosen kautta, kun hän toi Kauniit ja rohkeat -tähtiä Suomeen 90-luvulla.
– Isäni kuoli vuonna 1997. Soitit ensimmäisenä meille ja pyysit luoksesi. Asuimme luonasi, ja pidit meistä huolta, Waldo muistelee.
– Hän oli minulle todella rakas. Heikki toi minut Suomeen ensimmäistä kertaa. Hän on ollut sydämessäni siitä lähtien. Sain tavata hänen upean perheensä, ja meistä tuli erottamattomat. Ne ovat hyvin tärkeitä muistoja. Olin onnellinen saadessani olla kanssanne erityisenä ja epätavallisena hetkenä, Ronn sanoo kiitollisena.
Waldo ja Ronn jatkavat jutustelua Satulinnan pihalla.
– Todella kivaa, kun tulit. Luulin, että olisi vaikeaa suostutella sinua tulemaan ja selittää, mistä tässä ohjelmassa on kyse, mutta eihän siihen mennyt kuin viitisen minuuttia, Waldo hehkuttaa.
– Oli ihanaa tehdä tämä! Hienoa, että teit tämän näin tärkeän asian puolesta, Ronn kiittelee.
Suomen Punaiselle Ristille Vain elämää -jakson teema on ajankohtainen ja tärkeä. Yksinäisyys koskettaa yhä useampaa ihmistä Suomessa.
– Yksinäisyys on todella ahdistava kokemus ulkopuolisuudesta ja riittämättömistä sosiaalisista suhteista, ja eniten siitä kärsivät nuoret ja ikäihmiset. Punaisella Ristillä on pitkä kokemus yksinäisyyden vähentämisestä, mutta työhön tarvitaan lahjoituksia. Lahjoittamalla jokainen voi auttaa, Suomen Punaisen Ristin yksinäisyystyön asiantuntija Anja Saksola sanoo.
Vain elämää: Punaisen ristin päivä Nelosella ja Ruudussa perjantaina klo 20.
Artistien haastattelupyynnöt:
Marko Hietala
Kari Penttinen: kari@masterevents.fi
Jani Wilund: jani@masterevents.fi
Hanna Pakarinen
Ann-Mari Leinonen: ann-mari@hypeproductions.fi
Jussi Rainio
Sanna Wänskä: sanna.wanska@gramophone.fi
Eini
Maija Niemi: maija.niemi@sonymusic.com
Costello Hautamäki
Cecilia Jokela: cecilia@kent.fi
Ilta
Tina Jukarainen: tina@manageme.fi
Roope Salminen
Cecilia Jokela: cecilia@kent.fi
Waldo
Nora Norrlin: nora.norrlin@liekkipromotion.com
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antero AlhonenViestinnän asiantuntija, Nelonen Media
Puh:0503231014antero.alhonen@nelonenmedia.fiLinkit
- Jakson kuvat
- Ohjelmien esikatselu ja kuvat
- Kauniit ja rohkeat -megatähti Ronn Moss saapuu Satulinnaan! Eini on pakahtua onnesta
- Ilta soittaa Cheekille koskettavan puhelun: ”Halusin kertoa sulle, miten kiitollinen olen…”
- Ennakkobiisi julki! Roope Salmisen ja Jussi Rainion 'Ilman ystävää' yllättää – mukana ylistysräpit kaikille artisteille!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nelonen Media
Uutuusdokumentti sukeltaa 90-luvun alkuvuosien popilmiön syntyyn: ”Kaikki tuntee hitit, mutta tarina taustalla kiehtoi”7.5.2025 11:08:33 EEST | Tiedote
90-luvun poptaivaan kirkkaimpiin tähtiin kuulunut Neon 2 palaa valokeilaan uudessa dokumenttisarjassa, joka kertoo yhtyeen huimasta noususta, äkillisestä katoamisesta ja vuosikymmeniä kestäneestä ystävyydestä.
JULKISTUS: Tässä ovat uudet Amazing Race Suomi -kilpaparit! – kisa starttaa tänään!3.5.2025 09:58:00 EEST | Tiedote
Amazing Race Suomen 3. kauden kuvaukset starttaavat tänään lauantaina Helsingistä. Mukana kilpailemassa on 11 uutta kilpaparia.
Riku Rantala sukeltaa uutuussarjassa Suomen järkyttävimpiin rikostapauksiin30.4.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Mitä Suomea kuohuttaneissa rikostapauksissa oikeasti tapahtui – ja mitä emme vieläkään tiedä niistä?
The Voice of Finlandissa tähtivalmentajamuutoksia – Maija Vilkkumaa jättää suosikkiohjelman30.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
The Voice of Finlandin tähtivalmentajana viiden kauden ajan toiminut Maija Vilkkumaa jää pois ohjelmasta.
Oliver Rosenholm voitti The Voice of Finlandin: "Olen niin onnellinen!"25.4.2025 21:56:46 EEST | Tiedote
The Voice of Finlandin 14. kausi huipentui Turun Logomossa järjestettyyn huikeaan finaaliin, jossa voiton vei Arttu Wiskarin tiimissä kilpaillut Oliver Rosenholm.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme