Mobiilivarmenteen käyttö kasvaa, mutta liian moni nojaa tunnistautumisessa pelkkiin pankkitunnuksiin
18.11.2024 14:26:08 EET | DNA Oyj | Tiedote
Pankkeihin kohdistuneet palvelunestohyökkäykset herättivät monet siihen, kuinka laajalti pankkitunnuksia käytetään tunnistauduttaessa erilaisiin palveluihin. Lokakuussa 2024 ennätysmäärä DNA:n asiakkaita otti Mobiilivarmenteen käyttöön. Joulun alla alkavat tarjouskampanjat ja lisääntyvä verkkokauppa saavat huijarit liikkeelle, joten nyt on oikea aika ottaa palvelu käyttöön.

DNA:n asiakkaiden keskuudessa Mobiilivarmenteen käyttäjämäärän kasvu on lokakuussa ollut vuoden suurinta – kasvua oli lähes 15 prosenttia. Mobiilivarmenteen suosio on kasvanut koko vuoden, ja edellinen isompi kasvupiikki nähtiin keväällä. Mobiilivarmenteen käyttäjämäärä on DNA:n asiakkaiden keskuudessa kasvanut tämän vuoden aikana yli 46 prosenttia.
”Mobiilivarmenne on ollut syksyn aikana paljon esillä pankkien kohtaamien ongelmien vuoksi ja pankkitunnuksia kalastelevien huijausten lisääntyessä vauhdilla. Iloitsemme toki jokaisesta uudesta Mobiilivarmenteen käyttäjästä, mutta valitettavan moni havahtuu tekemään asialle jotakin vasta siinä vaiheessa, kun tunnistautumishaasteet tai huijaus osuvat omalle kohdalle”, sanoo DNA:n lisäarvopalveluiden liiketoiminnasta vastaava Heidi Havastila.
DNA:n teettämän Digitaalinen elämä -tutkimuksen mukaan suomalaiset pitävät tietoturvaa tärkeänä, tarpeellisena ja välttämättömänä. Tutkimukseen vastanneista 70 prosenttia pitää pankkitilin hakkerointia ja rahojen varastamista riskinä. Tästä huolimatta suurin osa suomalaisista käyttää pankkitunnuksia kirjautuessaan tunnistautumista vaativiin palveluihin kuten Kelan, verottajan tai OmaKannan palveluihin, jotka vaativat henkilöllisyyden varmentamista.
”Mobiilivarmenne on hyvin yksinkertainen ja helppo tapa huolehtia tietoturvasta, joten kannustamme kaikkia ottamaan sen käyttöön. Ei ainoastaan siksi, että pankkitunnuksilla tunnistautuessa on riski niiden päätymisestä vääriin käsiin, vaan myös siksi, että jokaisella olisi syytä olla kaksi tunnistautumistapaa käytössään. Jos esimerkiksi pankkitunnukset eivät syystä tai toisesta toimi, olisi toinenkin tunnistautumistapa käytettävissä”, toteaa Havastila.
Myös poliisi, Suomen Pankki, tietoturva-asiantuntijat ja Kyberturvallisuuskeskus suosittelevat käyttämään Mobiilivarmennetta kaikkeen muuhun tunnistautumiseen paitsi oman pankin palveluihin kirjautumiseen. Mobiilivarmenteen käyttäminen estää huijareita pääsemästä käsiksi pankkitietoihin, eivätkä huijarit pääsee tyhjentämään tiliä, sillä sitä ei voi käyttää pankkipalveluihin kirjautumiseen.
Tarjoukset ja ostossesongit saavat huijarit liikkeelle
Huijarit hyödyntävät pinnalla olevia ilmiöitä, kuten veronpalautuspäiviä ja pian ajankohtaisia Black Friday -tarjouksia. Myös joulu ja sen myötä kasvava verkkokauppa- ja pakettiliikenne aktivoivat huijarit.
”Verkkokauppaliikenteessä tyypillinen huijaustapa on huijausverkkokauppa. Pakettihuijauksissa puolestaan saatetaan pyytää suorittamaan luottokorttimaksu tai kirjautumaan pankkitunnuksilla oikeaksi tahoksi tekeytyen, jotta paketti voitaisiin toimittaa. Viesti sisältää tyypillisesti linkin, joka johtaa huijaussivulle”, huomauttaa Havastila.
”Myös yritysten olisi tärkeää saada henkilöstö aktivoimaan Mobiilivarmenne yritysliittymiin. Jos pankkitunnuksia käytetään laajasti eri palveluihin tunnistautumisessa, synnyttää se myös riskin yrityksen tietojen vuotamiselle vääriin käsiin. Henkilön oman pankkitilin lisäksi yritysliittymää käytettäessä voivat vaarantua myös yrityksen tiedot, jos käyttäjä epähuomiossa tunnistautuu huijaussivustolle tai käyttää suojaamattomia avoimia wifi-verkkoja”, muistuttaa DNA:n yritysliiketoiminnan viestintäratkaisuliiketoiminnan johtaja Mari Eklund.
Taloudellista hyötyä havittelevat verkkorikolliset ovat kiinnostuneita pankkitunnuksistamme ja niitä kalastelevat huijaukset lisääntyvät kovaa vauhtia. Verkkokauppojen lisäksi huijauksia lähetetään esimerkiksi verottajan ja terveyspalveluita tarjoavien tahojen nimissä.
“Tietojenkalastelun lisäksi pinnalla ovat myös toimitusjohtaja- ja sijoitushuijaukset, mikä on hyvä tiedostaa myös yrityksissä. Toimitusjohtajahuijauksessa verkkorikollinen esiintyy usein toimitusjohtajana tai muussa korkeassa asemassa olevana yrityksen edustajana yrittäen saada työntekijän kiireellisesti tekemään pankkisiirron tai suorittamaan maksun. Yrityksissä on hyvä valmistautua ja suojautua myös tällaisten tilanteiden varalle”, summaa Eklund.
DNA:n Digitaalinen elämä -tutkimus
DNA:n ja Nepan yhteistyössä tuottama Digitaalinen elämä -tutkimus tehtiin online-paneelissa 18.–27.3.2024. Sen tavoitteena on selvittää, miten suomalaiset käyttävät erilaisia digitaalisia palveluja sekä millaiseksi digitaalinen yhdenvertaisuus koetaan. Vuosittain toteuttavaan tutkimukseen vastasi 1 018 iältään yli 15-vuotiasta suomalaista. Tutkimus on tehty vuodesta 2013 alkaen.
Lisätietoja medialle:
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
Avainsanat
Linkit
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Tehtävämme yhteiskunnassa on yhdistää tärkeimmät. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,7 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2023 liikevaihtomme oli 1 067 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1 700 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi - http://www.dna.fi, X:ssä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
DNA:n kesäkuun 2026 myydyimmät puhelimet, älykellot ja tietokoneet1.7.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Vasta kuukausi sitten Suomen markkinoille palannut Realme loi historiallisen ilmiön puhelinmarkkinassa. Realme GT 8 Pro 5G nousi suoraan DNA:n kuluttaja-asiakkaiden kesäkuun myydyimmäksi puhelimeksi. Myös älykellojen kategoriassa todistettiin merkittävää voittokulkua, kun myydyimpänä mallina säilyi jo kolmatta kuukautta peräkkäin ZTE K2 -lasten kellopuhelin. Huhti–kesäkuun tietokonemyynnin kärkipaikan nappasi puolestaan Acer Chromebook 314.
Tietomurto ei yleensä jää tietomurroksi – kesällä vuotaneita tietoja käytetään matkailu- ja lippuhuijauksissa29.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Kesä tuo mukanaan matkustamisen, festarit ja verkkokauppaostokset, mutta samalla myös huijausten sesongin. Viimeaikaiset tietomurtotapaukset muistuttavat, että kuka tahansa voi joutua tietovuodon kohteeksi, vaikka käyttäisi tunnettuja ja luotettavia palveluita. Yksi harkitsematon klikkaus, sivullisen näkemä puhelimen tunnuskoodi tai vuotaneiden tietojen päätyminen rikollisten käsiin voi pilata loman jo ennen kuin se ehtii alkaa.
A Data Breach Rarely Ends with the Breach Itself – Leaked Data Is Used in Travel and Ticket Scams During the Summer29.6.2026 09:00:00 EEST | Press release
Summer brings travel, festivals and online shopping, but also peak season for scammers. Recent data breach incidents serve as a reminder that anyone can become a victim of a data leak, even when using well-known and trusted services. A single careless click, a phone passcode seen by a bystander, or leaked information ending up in the hands of criminals can ruin a holiday before it even begins.
Kysely: Suomalaiset eivät luota yritysten tietoturvaan – asiantuntija antaa vinkit, miten tarkistaa palvelun luotettavuus25.6.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten mielestä yritysten pitäisi kantaa paremmin vastuunsa tietoturvasta. Tätä mieltä oli yli 80 prosenttia vastaajista DNA:n teettämässä Digitaalinen elämä -kyselytutkimuksessa. Asiantuntija muistuttaa, että myös kuluttajilla on vastuu, mitä palveluita he käyttävät. Jokainen voi kuitenkin tarkistaa, että digipalvelussa on huomioitu tietoturva.
Survey: Finns do not trust companies’ data security – expert gives tips on how to check the reliability of a service25.6.2026 09:30:00 EEST | Press release
According to Finns, companies should take greater responsibility for data security. More than 80 percent of respondents shared this view in DNA’s Digital Life survey. An expert reminds that consumers also bear responsibility for which services they use. However, anyone can check that data security has been taken into account in a digital service.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme