Arttu Tuominen siirtyy Otavalle – uusi dekkarisarja käynnistyy elokuussa
Suomalaisen rikoskirjallisuuden eturivin tähti Arttu Tuominen liittyy Otavan kirjailijakaartiin. Elokuussa 2025 käynnistyy Tuomisen uusi jännityssarja, joka lupaa suuren luokan rikosdraamaa, yllätyksiä ja vahvoja henkilöhahmoja – juuri sitä, mistä Tuominen tunnetaan.

ARTTU TUOMINEN on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Suomen suosituimmista rikoskirjailijoista. Siirtyminen Kustannusosakeyhtiö Otavalle merkitsee uuden aikakauden alkua Tuomisen uralla.
– Olen todella innoissani käsikirjoituksesta ja koko tulevasta trilogiasta sekä uudesta yhteistyöstä Otavan kanssa, Arttu Tuominen sanoo.
Otavan kaunokirjallisuuden kustannusjohtaja Antti Kasper kuvailee Tuomista kirjailijana, joka yhdistää tinkimättömän tarinankerronnan ja syvällisen, inhimillisen tarkkanäköisyyden.
– Arttu Tuominen ei ole vain yksi Suomen merkittävimpiä ja menestyneimpiä jännäristejä, vaan yksinkertaisesti merkittävä kirjailija. Hän on kansainvälisen tason tekijä, jonka tarinat ovat koukuttavia, henkilöhahmot psykologisesti syviä, kuvatut maailmat tosia, ilmaisu väkevää. On ilo ja kunnia meille Otavassa aloittaa yhteistyö hänen kanssaan ja tehdä hänen uudesta sarjastaan iso menestys Suomessa, Kasper sanoo.
Tuomisen uutuussarja käynnistyy elokussa 2025. Trilogian avausosa kantaa nimeä Alec ja esittelee lukijoille kokonaan uudenlaisen maailman ja henkilöhahmot.
ARTTU TUOMINEN (s. 1981) on Porissa asuva kirjailija ja ympäristöinsinööri, joka tunnetaan psykologisesti syvällisistä ja koukuttavista rikosromaaneistaan. Tuominen yhdistelee kirjoissaan taitavasti jännitystä, vahvoja henkilöhahmoja ja yhteiskunnallisia teemoja. Tuominen on voittanut mm. Vuoden Johtolanka -palkinnon romaanillaan Verivelka ja Tanskan Dekkariakatemian Palle Rosenkrantz -palkinnon romaanillaan Hyvitys. Hänen kirjansa ovat keränneet laajaa kiitosta niin kriitikoilta kuin lukijoilta, mikä on tehnyt hänestä suomalaisen rikoskirjallisuuden kärkinimen.
LISÄTIEDOT: Otavan kaunokirjallisuuden kustannusjohtaja Antti Kasper, p. 050-313 2414.
Avainsanat
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Kaisu Tuokko koukutti lukijat jo ensimmäisellä romaanillaan – nyt ilmestyy Eevi Manner -sarjan kolmas osa, Valhe5.5.2025 10:45:00 EEST | Tiedote
Kaisu Tuokon odotettu romaani Valhe jatkaa suosittua Eevi Manner -sarjaa, jota on myyty Suomessa jo yli 45 000 kappaletta. Sarjan tapahtumat sijoittuvat Tuokon lapsuuden ja nuoruuden kotipaikkakuntaan Kristiinankaupunkiin, joka on myös kasvanut yhdeksi sarjan keskeisistä henkilöhahmoista.
Otavalta ja Likeltä alkukesään piinaavaa jännitystä5.5.2025 10:32:57 EEST | Tiedote
Liken ja Otavan alkukesä on jännitystä täynnä. Toukokuussa ilmestyy koukuttavia uutuuksia kansainvälisiltä menestyskirjailijoilta Katrine Engbergiltä, Mattias Edvardssonilta ja Sarah Pearselta.
Tervetuloa kurkistamaan, mitä punavuorelainen plastiikkakirurgi tekee työkseen. Varoitus: veri roiskuu!5.5.2025 08:50:27 EEST | Tiedote
Punavuorelaisen plastiikkakirurgin työ on paljon muuta kuin täyteaineita ja silikonirintoja, paljastaa suosikkitoimittaja Riikka Smolander-Slotte uutuuskirjassaan Plastiikkakirurgi Atte Manninen – Ihmisten korjaaja.
Riemastuttavassa tarinakokoelmassa muutoksen tuulet uhkaavat maalaisidylliä.30.4.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Hykerryttävät maalaishupaelmat kirvoittavat naurut ja kuumentavat sydämet.
Nina Pirhosen Mio leikkipuistossa aloittaa värikkään ja leikkisän sarjan perheen pienimmille29.4.2025 13:30:00 EEST | Tiedote
Mio-kirjojen sivuilla on paljon katseltavaa, ja samalla lapsi voi oppia uusia sanoja. Arkiset tilanteet, leikit ja touhut ilahduttavat pientä tuttuudellaan. Monipuolisena tekijänä tunnettu Pirhonen palkittiin juuri Kaarina Helakisa -palkinnolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme