Stansvikin virkistysalueella alkaa kävely- ja pyöräilyreitin rakentaminen
Helsingin kaupunki valmistelee uuden kävely- ja pyöräilyreitin rakentamista lähelle Stansvikin kartanoa. Reitin rakentaminen keskeytyi kolme vuotta sitten valitusten vuoksi.

Helsingin kaupunki rakentaa Kruunuvuorenrantaan uuden hiekkapintaisen reitin, Stansvikinpolun.
Kun Stansvikinpolku on valmis, se tarjoaa kävelijöille ja pyöräilijöille nykyistä turvallisemman reitin Koirasaarentieltä Stansvikin kartanopuistoon ja kartanon palveluiden pariin. Nykyisin puistoon kuljetaan pitkin kapeaa ja valaisematonta Stansvikintietä, joka on myös autoilijoiden käytössä.
Stansvikinpolun rakentamista valmistellaan kaatamalla reitiltä ensin puita. Nämä työt kestävät yhteensä muutaman päivän ja ne on tarkoitus aloittaa joulukuussa. Varsinainen rakennustyö toteutetaan ensi vuonna.
Rakentaminen keskeytyi vuonna 2021
Yksi Stansvikinpolun rakentamisen tavoitteista on ympäröivän luonnon varjelu: Stansvikinpolku on suunniteltu palvelemaan Kruunuvuorenrannan kasvavaa ulkoilijamäärää ja ehkäisemään kasvillisuuden kulumista polkua laajemmalta alueelta. Stansvikin kartanoa ympäröivä alue on yksi Kruunuvuorenrannan merkittävimmistä virkistysalueista.
Stansvikinpolun rakentamisen oli määrä alkaa jo vuoden 2021 syksyllä yhdessä muiden polkujen, pysäköintialueen ja Stansvikintien rakentamisen ja kunnostuksen kanssa. Tuolloin kaupunki keskeytti rakennustöiden valmistelun, koska Stansvikin kyläyhdistys ja Helsingin luonnonsuojeluyhdistys tekivät valitukset rakentamiskokonaisuudesta. Valitusten mukaan polkujen ja pysäköintialueen rakentaminen olisi ollut haitaksi alueen luontoarvoille.
Valitukset on sittemmin hylätty hallinto-oikeudessa, ja Stansvikinpolun rakentamista voidaan jatkaa. Valitukset hylättiin myös muiden polkujen osalta, mutta toistaiseksi on epävarmaa, milloin ja missä laajuudessa kaupunki jatkaa niiden rakentamista.
Vanha polku osaksi uutta reittiä
Stansvikinpolun rakentaminen pohjautuu vuonna 2019 hyväksyttyyn puistosuunnitelmaan. Sen reitti noudattelee pohjoispäässä vanhaa tienpohjaa, joka jo nykyisin kulkee metsäpolkuna Koirasaarentieltä etelään.
Stansvikinpolku toteutetaan niin, että reitin sovittamisessa maastoon pyritään säästämään mahdollisimman paljon puustoa. Maastoon jätetään myös puunrunkoja muodostamaan lahopuuta. Urakalla ei ole vaikutusta esimerkiksi vanhoihin tammiin, joista kartanoalue on tunnettu.
Valmistuttuaan Stansvikinpolku valaistaan niin, että valot syttyvät, kun alueella liikutaan. Valot sammutetaan kesäkaudeksi, jotta ne eivät häiritse alueella eläviä lepakoita.

Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sari Knuuti, suunnittelun projektinjohtaja
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala
Puh. 09 310 23213
sari.knuuti@hel.fi
Kuvat
Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin uimarantojen sinilevätilanne toistaiseksi hyvä17.7.2025 11:52:57 EEST | Tiedote
Sinilevätilanne Helsingin uimarannoilla on toistaiseksi hyvä. Ainoastaan Veijarivuoren uimarannalla on havaittu vähäinen määrä sinilevää. Uimavedet ovat nyt lämpimiä ja sinilevätilanne voi muuttua nopeastikin.
Landtullsparken byggs om på villkoren för biologisk mångfald17.7.2025 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Ombyggnaden av Landtullsparken i Stapelstaden började i juni. Detta är ett LUMO-pilotprojekt med särskild fokus på att bevara och återställa den biologiska mångfalden. Till området kommer även en ny lekpark.
Maatullinpuisto peruskorjataan luonnon monimuotoisuuden ehdoilla17.7.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Tapulikaupungissa sijaitsevan Maatullinpuiston peruskorjaus on alkanut kesäkuussa. Kyseessä on LUMO-pilotti, jossa kiinnitetään erityistä huomiota luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen ja ennallistamiseen. Alueelle tulee myös uusi leikkipuisto.
Maatullinpuisto Park to be renovated on biodiversity’s terms17.7.2025 09:00:00 EEST | Press release
The renovation of Maatullinpuisto Park in Tapulikaupunki started in June. The renovation is a LUMO pilot project in which special attention is paid to the conservation and restoration of biodiversity. A new playground will also be built in the area.
Byggandet av Rikrokens nya barnhem inleds14.7.2025 10:16:41 EEST | Pressmeddelande
Byggnadsarbetet för Rikrokens nya barnhem inleddes i juni och de nya lokalerna beräknas stå klara i december 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme