Tiistaina mahdollisuus kaikkien aikojen suomalaiseen rahapelivoittoon
Eurojackpotin 120 miljoonan euron suuruisen päävoiton lisäksi toisen voittoluokan summa on noussut noin 17 miljoonaan euroon.

- Jos Eurojackpotin päävoitto osuu Suomeen, olisi kyseessä kaikkien aikojen suurin suomalainen rahapelivoitto, spekuloi Veikkauksen tiedottaja Minna Sundholm.
Tällä hetkellä kaikkien aikojen suurimman suomalaisen rahapelivoiton titteliä pitää hallussaan Siilinjärvelle vuoden 2019 elokuussa osunut Eurojackpotin päävoitto. Tuolloin lähes 92 miljoonan euron voitto osui 50 osuuden porukalle.
- Eurojackpotissa toisen voittoluokan potti kasvaa, kun päävoitto on saavuttanut maksimitasonsa 120 miljoonaa euroa, ja jos ei toisessakaan voittoluokassa löydy osumia. Ilman täysosumaa voi tiistaina päästä komeasti miljonäärien joukkoon. Jos toisen voittoluokan potti osuisi meille Suomeen, olisi kyseessä myös suurin Suomeen osunut toisen voittoluokan potti.
120 miljoonan suuruinen päävoitto on tähän mennessä voitettu viisi kertaa. Päävoittoja on osunut Saksaan, Sloveniaan, Norjaan ja Tanskaan. Suomeen Eurojackpotin päävoitto on osunut tähän mennessä 22 kertaa.
Eurojackpot on monikansallinen peli, joka käynnistyi maaliskuussa 2012. Nykyisin mukana on 19 maata, joista viimeisimpänä joukkoon mukaan liittyi Kreikka tämän vuoden maaliskuussa.
Suomeen osuneet toisen voittoluokan voitot suuruusjärjestyksessä TOP 10
1. 7,3 M€ Nastola, kierros 16/2020
2. 5,2 M€ Juva, kierros 15/2020
3. 5,1 M€ Karstula, kierros 2/2024
4. 4,9 M€ Helsinki, kierros 14/2020
5. 4 M€ Hamina, kierros 40/2016
6. 3,9 M€ Oulu, kierros 17/2020
7. 2,9 M€ Rantasalmi, kierros 47/2019
7. 2,9 M€ Jyväskylä, Tampere, Vaasa, Mäntyharju, Polvijärvi, kierros 47/2019, 5 osuuden porukka
8. 2,4 M€ Tampere, kierros 18/2022
9. 1,9 M€ Mynämäki, kierros 13/2024
10. 1,5 M€ Jyväskylä, kierros 26/2022
Suomeen osuneet päävoitot suuruusjärjestyksessä
- 91,9 M€ Siilinjärvi, kierros 34/2019, 50 osuuden porukka
- 90 M€ Loimaa, kierros 6/2018, 5 osuuden porukka
- 87 M€ Tampere, kierros 15/2017, 3 osuuden porukka
- 61,2 M€ Espoo, kierros 37/2014
- 57,3 M€ Akaa, kierros 14/2014, 10 osuuden porukka
- 46,5 M€ Tampere, kierros 27/2017
- 46,2 M€ Turku, kierros 30/2015
- 45 M€ Vantaa, kierros 11/2022
- 45 M€ Espoo, Vaasa, Oulu (x2) ja Mikkeli, kierros 32/2021
- 41,6 M€ Savonlinna, kierros 42/2017
- 40,3 M€ Kauhava, kierros 7/2023
- 38,9 M€ Suomi, kierros 36/2015 (10 osuuden nettiporukka eri puolilla Suomea)
- 34,9 M€ Loimaa, kierros 35/2020
- 29,5 M€ Seinäjoki, kierros 4/2013
- 23,5 M€ Janakkala, kierros 49/2019
- 23,3 M€ Kotka, kierros 23/2015
- 22,2 M€ Kristiinankaupunki, kierros 38/2021, 4 osuuden porukka
- 21,3 M€ Teuva, kierros 39/2013
- 19,4 M€ Raasepori, kierros 3/2016
- 18 M€ Espoo, kierros 46/2018
- 17,8 M€ Jämsä kierros 52/2014, 10 osuuden porukka
- 10 M€ Espoo kierros 19/2016
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma, ke-to: klo 8–21
ti: klo 8–22
pe: klo 8–23
la: klo 9–12 ja klo 20–22
su: klo 10–15
www.veikkaus.fi/yritys
Veikkauksen viestintäyksikkö:
Puh:09-4370 7000Kuvat
Linkit
Me Veikkauksessa tuotamme peleillä iloa ja suojelemme sitä. Haluamme, että suomalaisten pelaaminen pysyy ilon puolella. Tässä työssä vastuullisuus ohjaa kaikkea toimintaamme. Haluamme olla pelialan edelläkävijä ja vastuullisen pelaajakokemuksen suunnannäyttäjä.
Hyvinvointi on meille sydämen asia. On tärkeää, että töihin on mukava tulla joka päivä. Meillä on monipuoliset ja laajat työsuhde-edut. Tarjoamme vaikuttavia työtehtäviä kehittyvässä työyhteisössä, jossa on iloinen tekemisen meininki.
Rakennamme yhdessä parempaa pelikenttää, ja tarjoamme kiinnostavia urapolkuja mm. tech-alan osaajille. Tutustu meihin veikkaus.fi/tyopaikat.
Tehdään työtä ‒ yhdessä ilon puolella.
VEIKKAUS
Aika vaikuttava pelifirma
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Loton potti ponnahti kymmeneen miljoonaan euroon - Kuopioon liigakulta ja kaksi isoa lottovoittoa3.5.2025 22:52:02 EEST | Tiedote
Lotossa ei löytynyt kierroksella 18/2025 täysosumia. Ensi viikolla potissa on tarjolla 10 miljoonaa euroa.
Eurojackpotin päävoitto on nyt 120 miljoonaa euroa - tässä perjantain tulokset2.5.2025 22:19:43 EEST | Tiedote
Eurojackpotin perjantainen arvonta viikolla 19/2025 ei tuonut täysosumia. Ensi tiistaina potti onkin sitten maksimisummassa 120 miljoonaa euroa.
Suomalaisvoittajien taustalta paljastui yllättävä yhteys: ”Me kaikki voittajat tunnetaan toisemme”2.5.2025 16:12:41 EEST | Tiedote
Suomeen osui Eurojackpotin kierroksella 17/2025 kolme yksittäistä yli puolen miljoonan euron voittoa. Yllätys oli suuri, kun kolmen voittajan välillä paljastui yhteys.
Kaikki tai ei mitään -pelissä toistuvaa onnekkuutta2.5.2025 11:40:54 EEST | Tiedote
Onnekkaat rivit toivat nettipelaajille 125 000 euron voitot Uudellemaalle ja Varsinais-Suomeen.
Eurojackpotin päävoitto kohosi 114 miljoonaan euroon - tässä tiistain tulokset ja suurvoitot29.4.2025 22:30:22 EEST | Tiedote
Eurojackpotin tiistain arvonnassa kierroksella 18/2025 ei löytynyt täysosumia. Tämän viikon perjantaina potissa on tarjolla muhkeat 114 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme