Brahenkenttä avaa Helsingin ulkoluistelukauden
Helsingin tekojäistä ensimmäisenä avataan Brahenkenttä. Yleisöluistelut alkavat tänä vuonna Brahenkentällä keskiviikkona 20. marraskuuta kello 9.00 aamulla. Brahenkentällä on yleisöluisteluja viikon jokaisena päivänä sekä aamupäivällä että iltapäivän tai illan aikana. Tälläkin talvikaudella Helsingin tekojäiden kaikki yleisövuorot ovat maksuttomia.

Brahenkentän jäädyttäminen aloitettiin marraskuun alussa, mutta jäädyttämisessä on ollut useita haasteita. Jäädytyskoneiston vieressä oleva muuntaja ylikuumeni, minkä vuoksi ajoittain ainoastaan toista kentän jäädytyskoneistoa pystyttiin pitämään käynnissä jäädytyksen aikana. Lisäksi Brahenkentän tekonurmen alla oleva niin sanottu joustokerros reagoi jäädytykseen siten, että tekonurmen pinnasta tuli aaltoilevan epätasainen. Näin ollen epätasaista pintaa jouduttiin jäädyttämään toistuvasti paikkakohtaisesti, jotta jäästä saatiin tasainen. Marraskuun lämmin ilma ei sekään helpottanut Brahenkentän jäädyttämistä.
Jäädyttämisiä on aloitettu myös muilla Helsingin tekojäillä. Loput tekojäät avataan asteittain marras- ja joulukuun vaihteessa. Helsingin tekojäiden erilaiset ja eri-ikäiset jäädytyslaitteistot vaikuttavat osiltaan tekojäiden aukeamisaikoihin. Lisäksi tekojäiden maantieteellinen sijainti vaikuttaa kenttien jäädytysolosuhteisiin. Esimerkiksi Jätkäsaaren tekojääkentän jäädytykseen omat haasteensa tuo kentän läheinen meri, jonka vuoksi Jätkäsaaressa on usein lämpimämmät ja kosteammat jäädytysolosuhteet kuin muualla pääkaupungissa.
Tekojäiden jäädytysaikatauluissa seurataan tarkasti myös sääolosuhteita. Ulkolämpötilan ollessa useita asteita plussan puolella, ei ole myöskään ekologisesti kannattavaa eikä kestävää aloittaa isojen kenttäalueiden jäädytyksiä.
– Helsingin talvisää on nykyään valitettavan vaihtelevaa ja luonnonjäiden pitäminen auki on haastavaa, vaikka kaikkemme teemme sen eteen. Jotta helsinkiläiset pääsevät talvisin varmasti luistelemaan, on meillä varsin kattava ja maksuton tekojäärataverkosto. Tulemme myös jatkamaan tekojääratojen lisäämistä, seuraavana on vuorossa Vuosaari, kertoo Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan apulaispormestari Paavo Arhinmäki.
Brahenkentän tekojääkentän luistelukausi jatkuu sääolosuhteiden salliessa maaliskuun 2025 puoleenväliin. Muiden Helsingin tekojäiden kausi päättyy näillä näkymin helmikuun 2025 loppuun mennessä.
Helsingin tekojäiden yleisöluisteluajat ja mahdolliset poikkeusaikataulut listataan kunkin tekojään nettisivuille:
Brahenkenttä https://liikunta.hel.fi/fi/paikat/tprek:41549
Johanneksenkenttä https://liikunta.hel.fi/fi/paikat/tprek:41038
Jätkäsaaren tekojääkenttä https://liikunta.hel.fi/fi/paikat/tprek:61464
Kontulan tekojääkenttä https://liikunta.hel.fi/fi/paikat/tprek:40725
Käpylän tekojääkenttä https://liikunta.hel.fi/paikat/tprek:42185
Käpylän tekojääkaukalo https://liikunta.hel.fi/paikat/tprek:41770
Laajasalon tekojääkenttä https://liikunta.hel.fi/paikat/tprek:40421
Lassilan tekojääkaukalo https://liikunta.hel.fi/fi/paikat/tprek:40493
Lauttasaaren tekojääkaukalo https://liikunta.hel.fi/fi/paikat/tprek:42249
Pukinmäen tekojääkaukalo https://liikunta.hel.fi/fi/paikat/tprek:40402
Oulunkylän tekojääkenttä on tällä kaudella remontin vuoksi kokonaan suljettu. Tämänhetkisen aikataulun mukaan Oulunkylän tekojäällä luistellaan jälleen talvikaudella 2025–2026.
Helsingin tekojäiden ja niin sanottujen luonnonjääluistelukenttien tilanteista tiedotetaan vielä erikseen myöhemmin muun muassa Helsingin kaupungin liikunta.hel.fi -nettisivustolla, ulkoliikunta.hel.fi -palvelussa ja Helsingin kaupungin liikuntapalveluiden Helsinki liikkuu -sosiaalisen median kanavissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jyrki InkinenHelsingin kaupungin liikuntapalvelut, yksikön päällikkö
Puh:0931087904jyrki.inkinen@hel.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Havis Amanda saa suojan toukokuun mahdollisia juhlahetkiä varten8.5.2025 07:58:04 EEST | Tiedote
Havis Amandalle suunniteltu suoja-aita otetaan ensimmäistä kertaa käyttöön toukokuussa 2025. Helsingin kaupunki testaa tilapäistä suojaa varautuakseen mahdollisiin kansanjuhliin Euroviisujen finaalin ja jääkiekon MM-kisojen aikana.
Säsongen för friluftsbaden i Helsingfors inleds igen på mors dag5.5.2025 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Friluftsbaden är lika med sommar i Helsingfors; för många är Simstadions öppning ett tecken på att sommaren är här på riktigt. Simstadion öppnar även i år traditionellt på mors dag söndag 8.5.2025 och håller öppet till 21.9. Gumtäkts friluftsbad öppnar måndag 26.5.2025 och är öppen till 22.8. Sommarsäsongen för bägge friluftsbaden är i år aningen längre än tidigare.
Helsingin maauimalakausi alkaa jälleen äitienpäivänä5.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Maauimalat ovat oleellinen osa Helsingin kesää ja monille Uimastadionin aukeaminen on merkki kesän alkamisesta. Uimastadika avautuu tänäkin vuonna perinteisesti äitienpäivänä, eli sunnuntaina 11.5. kello 9.00. Uimastadion on tänä kesänä auki 21.9.2025 asti. Kumpulan maauimala puolestaan avautuu maanantaina 26.5. kello 9.00, ja Kumpulan osalta kausi päättyy 22.8.2025. Molempien maauimaloiden kesäkausi on tänä vuonna hieman aiempaa pitempi.
Nuorisotyöllä tärkeä rooli mutta väkijoukossa ammutut ilotulitteet olivat vaara kaikille1.5.2025 03:15:29 EEST | Tiedote
Nuorten kanssa vappuillassa kulki joukko nuorisotyöntekijöitä. Helsingin kaduille jalkautui noin 100 nuorisotyöntekijää ja vapaaehtoista. Nuorisotyöntekijät kuuntelivat, olivat läsnä ja tarjosivat apua. Illan ja yön aikana kohdattiin yli 2100 nuorta.
Vuosaaren kirjasto uudistuu – kirjaston palveluissa muutoksia kesällä30.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Helsinkiläisessä Vuosaaren kirjastossa tehdään kesän aikana lattiaremontti ja tilamuutoksia. Remontin aikana 2.6.–15.8.2025 kirjasto palvelee pop up -tilassa Vuotalon 2. kerroksen musiikkiluokassa. Lasten kirjastoauto Skidi pysähtyy Vuotalon pihalla kesällä kuutena maanantaina ja täydentää näin Vuosaaren kirjastopalveluita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme