Pohde suunnittelee perustason mielenterveyspalvelujen vahvistamista lisätoimilla – tavoitteena parantaa hoitoon pääsyä koko Pohteen alueella
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella mielenterveyspalveluihin pääsy vaihtelee alueittain. Osa asiakkaista joutuu odottamaan hoitoon pääsyä yli lakisääteisen ajan. Pohteen perhe- ja sosiaalipalvelujen ja OYS Psykiatrian toimialueella valmistellaan uusia toimenpiteitä, joiden tavoitteena on purkaa hoitojonoja ja nopeuttaa palveluihin pääsyä. Suunnittelua tehdään osana vuoden 2025 talousarviovalmistelua.

Yksi hyvinvointialueuudistuksen tavoitteista on ollut sosiaali- ja terveyspalvelujen perustason vahvistaminen. Myös mielenterveyspalvelujen kehittäminen tästä näkökulmasta on ollut Pohteen tavoitteena heti hyvinvointialueen käynnistymisestä asti.
Hyvinvointialueen käynnistymisen jälkeen mielenterveyspalveluissa on tunnistettu monia kehittämiskohteita. Pohjois-Pohjanmaalla mielenterveyspalveluihin ja hoitoon pääsyssä on ollut suuria eroja. Lasten ja nuorten mielenterveyspalveluissa hoitojonot ovat pidempiä kuin muualla Suomessa. Mielenterveyspalvelujen resurssit ovat jakautuneet alueella epätasaisesti, eikä hoitoa saa yhdenvertaisesti. Asiakkaat myös ohjautuvat helposti raskaisiin erikoissairaanhoidon palveluihin perustason resurssipulan vuoksi.
– Tilanne jonojen ja hoitoon pääsyn suhteen on todella vakava, sillä osa ihmisistä odottaa hoitoa liian pitkään. Siksi on aivan elintärkeää, että pystymme uudistamaan palveluja. Vaikka tehtävää on vielä paljon, olemme myös onnistuneet kehittämään palveluja. Esimerkiksi rannikon ja Koillismaan alueella olemme saaneet laajennettua hoidon palveluvalikoimaa ja hoidon saatavuutta. Näillä alueilla mielenterveyden avopalveluita on vahvistettu aloittamalla tehostettu avohoito ja lisäämällä resurssia lasten ja nuorten mielenterveyden hoitoon, kertoo OYS Psykiatrian palvelualuejohtaja Sanna Blanco-Sequeiros.
Avopalvelut vahvistuvat, erikoissairaanhoito laajenee alueellisesti
Parhaillaan mielenterveyspalveluihin liittyvää suunnittelua ja kehittämistyötä tehdään perhe- ja sosiaalipalvelut ja OYS Psykiatrian toimialueella osana Pohteen vuoden 2025 talousarvion laatimista. Vuoden 2025 aikana tavoitteena on vahvistaa ja kehittää perustason mielenterveyspalveluja hoitoon pääsyn helpottamiseksi ja hoitojonojen lyhentämiseksi.
– Avomielenterveydenhuollon vahvistaminen on sekä kansallinen että globaali suuntaus. On tärkeää, että perustason palvelut vahvistuvat, jolloin palvelujen painopistettä pystytään siirtämään raskaista palveluista kevyempiin ja myös osin vähentämään psykiatrista laitoshoitoa, sanoo osaamiskeskusjohtaja Erfan Jahangiri.
Vuoden 2025 aikana Pohteen tavoitteena on vahvistaa perusterveydenhuollon mielenterveystyötä niin, että asiakkaalle voitaisiin tarjota hoitoja, joita sosiaali- ja terveyskeskuksessa työskentelevä yleislääkäri voi määrätä heille terapiat etulinjaan -periaatteiden mukaisesti. Lisäksi suunnitelmissa on perustaa alueelliset tehostetun avohoidon yksiköt turvaamaan kiireistä mielenterveyden hoitoa. Tavoitteena on myös kehittää erikoissairaanhoidon avohoitoa alueellisesti Oulun ja Peltolan kampuksen lisäksi sekä vahvistaa digitaalisia palveluja.
Oulaskankaan psykiatrisen osaston erityisosaamista halutaan hyödyntää
Perustason palvelujen vahvistamisessa tärkeää roolia suunnitellaan Oulaskankaan psykiatriselle osastolle ja sen osaamiselle, sillä Oulaskankaalla on laajaa erityisosaamista eri mielenterveyshoidoista. Yksikössä hyödynnetään esimerkiksi Bergenin mallia pakko-oireisen häiriön hoidossa. Tavoitteena on hyödyntää myös Oulaskankaan erityissairaanhoidon osaamista lasten ja nuorten palvelujen vahvistamiseksi koko Pohteen alueella.
– Toiminnan kehittämistä ei voi tehdä ilman yhteistyötä henkilöstön kanssa ja haluamme ottaa heidät vahvasti mukaan kehittämistyöhön. Meillä on hyviä kokemuksia yhteisestä kehittämisestä rannikon ja Koillismaan alueilta, joilla perustason palvelut ovat vahvistuneet ja myös mielenterveyspalvelujen resurssit ovat säilyneet alueella. Tärkeää on tehdä kehittämistyötä myös yhdessä terveyden ja sairaanhoidon palvelujen sekä sosiaalipalvelujen kanssa, sillä muodostamme yhdessä mielenterveyspalvelujen verkoston. Nyt on alkanut myös perhekeskusmallin kehittäminen yhteistyössä eri toimijoiden kanssa, ja kaikki tämä on osa Pohteen perhe- sosiaalipalveluiden ja OYS Psykiatrian kokonaisvisiota, sanoo Sanna Blanco-Sequieros.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leena Mämmi-LaukkaToimialuejohtaja, perhe- ja sosiaalipalvelut, OYS Psykiatria
Puh:050 395 0339leena.mammi-laukka@pohde.fiErfan JahangiriOsaamiskeskusjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:040 318 7543erfan.jahangiri@pohde.fiPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
OYSin vanhan osan osastotoimintaa mukautetaan legionellalöydöksen vuoksi – tiloissa on turvallista asioida2.1.2026 14:01:02 EET | Tiedote
Oulun yliopistollisen sairaalan K-, N- ja S-osien käyttövedessä on rutiinitarkastuksessa havaittu raja-arvot ylittäviä määriä legionellabakteeria. Legionellaa esiintyy vedessä yleisesti pieninä pitoisuuksina. Kun veden käyttö sairaalan vanhoissa tiloissa on vähentynyt, bakteeripitoisuudet ovat kasvaneet. Legionellabakteerin aiheuttamia tartuntoja ei ole todettu. Varotoimenpiteenä tiloissa järjestettävää ympärivuorokautista toimintaa mukautetaan, kunnes tilanne saadaan ratkaistua. Muu toiminta jatkuu ennallaan.
Pohteen uudet asiakasmaksut tulevat voimaan 1.1.202631.12.2025 08:21:49 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksujen ja omaishoidon palkkioiden muutokset astuvat voimaan vuoden vaihteen jälkeen (aluehallitus 16.12.2025). Uudet asiakasmaksut on päivitetty Pohteen verkkosivuille.
Tilanne sähkökatkojen osalta parantunut merkittävästi Pohjois-Pohjanmaalla30.12.2025 16:19:15 EET | Tiedote
Hannes-myrskyn aiheuttamien sähkökatkojen korjaaminen on edistynyt huomattavasti tiistain aikana. Sähköyhtiöt jatkavat korjaustöitä, ja tavoitteena on palauttaa sähköt kaikkiin kiinteistöihin mahdollisimman pian. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella sähkökatkojen vaikutuksia on seurattu tiiviisti.
Pohjois-Pohjanmaalla yhä pitkiä sähkökatkoja. Apua on saatavilla sosiaali- ja kriisipäivystyksestä tai hätäkeskuksesta.29.12.2025 15:36:23 EET | Tiedote
Hannes-myrskyn aiheuttamien vahinkojen korjaustyöt etenevät, mutta Pohjois-Pohjanmaalla on käynnissä yhä useita sähkökatkoja. Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos seuraa tilannetta ja pitää tiiviisti yhteyttä alueen sähköyhtiöihin. Jos tarvitset kiireellistä apua, ota yhteyttä hätäkeskukseen tai Pohteen sosiaali- ja kriisipäivystykseen.
Hannes-myrsky aiheuttaa yhä sähkökatkoja Pohjois-Pohjanmaalla – tarvittaessa hätäkeskus ja Pohteen sosiaali- ja kriisipäivystys auttavat28.12.2025 20:10:36 EET | Tiedote
Pelastuslaitos ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue hoitavat eilen alkaneen Hannes-myrskyn aiheuttamia tehtäviä Pohteen alueella. Jos tarvitset kiireellistä apua, ota yhteyttä hätäkeskukseen tai Pohteen sosiaali- ja kriisipäivystykseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme