Apteekkari Risto Holma Apteekkariliiton puheenjohtajaksi
Apteekkari, MBA Risto Holma on valittu Apteekkariliiton seuraavaksi puheenjohtajaksi liiton syyskokouksessa tänään.

Holma aloittaa puheenjohtajana vuodenvaihteessa, jolloin Apteekkariliittoa täydet kolme kaksivuotiskautta luotsannut apteekkari Risto Kanerva luopuu puheenjohtajuudesta.
– Tärkein tehtäväni liiton puheenjohtajana on valoisan tulevaisuuden rakentaminen. Apteekkiala ja apteekkarin ammatti ovat mielestäni kärsineet inflaation niiden kymmenen vuoden aikana, jotka olen itse ollut apteekkarina, Holma sanoo.
Risto Holma tunnetaan talousosaajana, mutta hän kertoo olevansa myös vankka ammattiapteekin kannattaja.
– Suomalainen apteekki on jo nyt maailman paras. On tärkeää pitää kiinni ammattiapteekista ja säilyttää apteekit kiinteänä osana terveydenhuoltoa, mutta samalla on varmistettava apteekkien taloudellinen kannattavuus.
Holma aloitti apteekkariuransa vuonna 2013 Hämeenlinnan Raatihuoneen apteekista. Sieltä hän siirtyi Helsingin Lauttasaareen Lauttis apteekin apteekkariksi vuonna 2016.
Hän on toiminut Apteekkariliiton toisena varapuheenjohtajana tämän vuoden alusta lukien. Apteekkariliiton hallituksessa hän on ollut vuodesta 2019 ja sen myötä esimerkiksi Apteekkariliiton tytäryhtiöiden ja Apteekkien eläkekassan hallituksessa.
Holma valmistui proviisoriksi Kuopion yliopistosta (nyk. Itä-Suomen yliopisto) vuonna 1992. Työuransa alkupuolella hän työskenteli yli 20 vuotta lääketeollisuudessa kansainvälisissä tehtävissä. Hän toimi liiketoimintajohtajana, maajohtajana, toimitusjohtajana ja konsernijohtajana lääkeyhtiössä ja pääomasijoittajan palveluksessa.
Espoossa asuva Holma harrastaa vapaa-ajallaan monipuolisesti urheilua, erityisesti tennistä.
Lisätietoja: apteekkari Risto Holma, p. 0400 605 208 ja viestintäjohtaja Erkki Kostiainen, p. 050 566 8188
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Erkki KostiainenViestintäjohtaja
Puh:050 566 8188erkki.kostiainen@apteekkariliitto.fiAija PirinenViestintäpäällikkö
Puh:010 6801 442aija.pirinen@apteekkariliitto.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Apteekkariliitto ry (www.apteekkariliitto.fi) on yksityisiä apteekkeja edustava yhdistys. Apteekkariliitto kehittää eettisesti ja ammatillisesti korkeatasoista apteekkitoimintaa osana terveydenhuoltoa ja tuottaa jäsenilleen apteekkitoimintaa tukevia palveluita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Apteekkariliitto
Suomessa huolehdittava lääkehuollon huoltovarmuudesta6.3.2025 09:30:00 EET | Tiedote
Hallituksen tammikuussa julkaisema yhteiskunnan turvallisuusstrategia tunnistaa nyt ensimmäistä kertaa avohuollon lääkehuollon osana Suomen kokonaisturvallisuutta.
Yli 800 lääkettä halpeni tänään1.3.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Yli 800 lääkkeen hinta halpeni tänään, kun niiden tukkuhintoja leikattiin 1,5 prosentilla. Toimenpide oli osa hallituksen päättämiä lääkesäästöjä, jotka jatkuvat myös ensi vuonna.
Reseptilääkemyynti muuttunut lähes kannattamattomaksi — itsehoitolääkkeillä aiempaa suurempi merkitys apteekeille27.1.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Reseptilääkkeiden kuluttajahinnat ovat laskeneet kahdessa vuosikymmenessä noin 40 prosenttia. Itsehoitolääkkeillä on nyt aiempaa suurempi merkitys apteekkien taloudelle ja maankattavan apteekkiverkoston säilymiselle.
Vuodenvaihde tuo useita muutoksia apteekkien asiakkaille20.12.2024 06:00:00 EET | Tiedote
Biologisten lääkkeiden apteekkivaihto laajenee ja lääkekorvausten alku- ja vuosiomavastuut sekä lääkkeiden arvonlisävero nousevat. Valtion säästöt lisäävät asiakkaiden lääkekuluja.
Apteekkariliiton puheenjohtaja Risto Kanerva: Itsehoitolääkkeissä on kyse apteekkien lähipalveluista22.11.2024 10:00:00 EET | Tiedote
Apteekeilla olisi potentiaalia tukea hyvinvointialueita nykyistä enemmänkin, jos apteekkien toimintaedellytyksiltä ei viedä pohjaa, Apteekkariliiton puheenjohtaja Risto Kanerva muistutti avatessaan liiton syyskokouksen Helsingissä tänään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme