Kärmekallion tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus on nähtävillä
Eurowind Energy Oy:n Sastamalaan suunnittelema Kärmekallion tuulivoimahanke on edennyt ympäristövaikutusten arvioinnissa selostusvaiheeseen. Yleisötilaisuus järjestetään Sasky Vammalan ammattikoululla keskiviikkona 4. joulukuuta.
Eurowind Energy Oy on toimittanut Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY-keskus) Kärmekallion tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksen (YVA-selostus). Siinä hankkeesta vastaava on esittänyt tiedot hankkeesta ja sen vaihtoehdoista sekä arvion todennäköisesti merkittävistä ympäristövaikutuksista.
Eurowind Energy Oy suunnittelee Sastamalan kaupungin alueelle tuulivoimahanketta. Hankealue sijoittuu kantatie 44 (Pohjanmaantie) ja yhdystien 2492 (Putajantie) väliselle alueelle, noin seitsemän kilometriä Vammalan keskustaajamasta. Kärmekallion tuulivoimahanke kattaa kokonaisuudessaan 1400 hehtaarin laajuisen alueen. Alueelle suunnitellaan enintään seitsemää yksikköteholtaan 6–8 MW tuulivoimalaa, joiden kokonaiskorkeus on enintään 260 metriä.
Suurimmassa vaihtoehdossa tuulivoimaloita tulisi seitsemän
Ympäristövaikutusten arvioinnissa tarkasteltiin seuraavia vaihtoehtoja:
- VE0: Hanketta ei toteuteta.
- VE1: Hankealueelle rakennetaan enintään seitsemän uutta tuulivoimalaa. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 260 metriä ja yksikköteho noin 6–8 MW.
- VE2: Hankealueelle rakennetaan enintään viisi uutta tuulivoimalaa. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 260 metriä ja yksikköteho noin 6–8 MW.
Hankkeen sähkönsiirron liityntä suunnitellaan toteutettavaksi joko liittymällä suoraan hankealueella Fingrid Oyj:n Harjavalta-Melo 110 kV voimajohtoon, Caruna Oy:n Kiikoisten sähköaseman kautta, Fingrid Oyj:n Myllymaan 110 kV sähköaseman kautta tai Caruna Oy:n Myllymaan 110 kV sähköaseman kautta.
Hankkeen sähkönsiirron liitynnän suunnitelma ei edellytä uuden johtoaukean rakentamista tai uusia voimajohtopylväitä.
Hankkeeseen voi vaikuttaa esittämällä mielipiteensä 20.1.2025 mennessä
Ympäristövaikutusten arviointiselostusta ja kaavoitusta koskeva yleisötilaisuus järjestetään keskiviikkona 4.12.2024 klo 17–19 Sasky Vammalan ammattikoululla (Ratakatu 36, 38210 Sastamala). Tilaisuutta on mahdollista seurata etäyhteydellä. Linkki julkaistaan hankesivuilla.
Arviointiselostuksesta voi esittää mielipiteitä kirjallisesti toimittamalla ne viimeistään 20.1.2025 Pirkanmaan ELY-keskukseen sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo.pirkanmaa@ely-keskus.fi tai postitse osoitteeseen Pirkanmaan ELY-keskus, PL 297, 33101 Tampere (viitteenä PIRELY/8232/2022).
Yhteysviranomaisena toimivan Pirkanmaan ELY-keskuksen perusteltu päätelmä arviointiselostuksesta tulee myöhemmin nähtäville hankkeen verkkosivuille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hankkeesta vastaava: Eurowind Energy Oy, Frans Duldin, fdu(at)eurowindenergy.com, p.050 365 6545
YVA-konsultti: FCG Finnish Consulting Group Oy, Antti Tilamaa, etunimi.sukunimi(at)fcg.fi, p. 040 507 3432
Yhteysviranomainen: Pirkanmaan ELY-keskus, Kirsi Nieminen, p. 0295 022 119, etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
Linkit
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Aloite maisemanhoitoalueesta Nokian Siuroon on herättänyt paljon keskustelua29.12.2025 13:53:12 EET | Tiedote
Maisemanhoitoalueet vaalivat arvokkaita maisemia ja mahdollistavat maiseman suunnitelmallisen hoidon maisemakokonaisuuksien säilyttämiseksi. Nokian Siuron alueelle tehty maisemanhoitoaluealoite siirtyy Lupa- ja valvontaviraston käsittelyyn vuodenvaihteen jälkeen.
Pirkanmaan ELY-keskuksen toiminta päättyy – uusi Sisä-Suomen elinvoimakeskus ottaa vastuun vuoden alussa29.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Vuoden 2026 alussa Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen alueiden kehittämiseen liittyvät tehtävät siirtyvät uudelle Sisä-Suomen elinvoimakeskukselle. Se vastaa laajasti muun muassa elinkeinojen, osaamisen, maahanmuuton ja kotoutumisen, maatalouden ja maaseudun kehittämisen, liikenteen ja tienpidon sekä luonnon monimuotoisuuden tehtävistä.
Työllisyyskatsaus │ Pirkanmaalla oli työttömiä marraskuussa lähes 4 000 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Marraskuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla yhteensä 32 901 henkilöä, joka oli 950 henkilöä enemmän kuin lokakuussa. Viime vuoden marraskuuhun verrattuna nousua oli lähes 3 937 henkilöä. Pirkanmaan työttömyysaste oli 12,4 prosenttia. Uusia avoimia työpaikkoja oli marraskuussa 2 091 kappaletta, joka on 56 kappaletta vähemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan.
Nokialle suunnitellun synteettisen metaanin tuotantolaitoksen YVA-selostus on nähtävillä19.12.2025 11:42:52 EET | Tiedote
Freija AB on toimittanut Pirkanmaan ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiselostuksen (YVA-selostus) Nokialle suunnitellusta Synteettisen metaanin tuotantolaitoksesta. Arviointiselostus on nähtävillä 2.2.2026 asti.
Pirkanmaan ELY-keskukselta yhteysviranomaisen lausunto Luikesneva–Susinevan tuulivoimahankkeesta18.12.2025 10:14:08 EET | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Luikesneva–Susinevan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten (YVA) arviointiohjelmasta. Lähialueelle suunniteltujen muiden tuulivoimahankkeiden vuoksi yhteisvaikutusten arvioinnin tarve korostuu hankkeessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme