Sofia Virta: Jos sote-uudistukselle ei edes haluta antaa mahdollisuutta onnistua, niin se ei ole yhteinen epäonnistuminen vaan vain ja ainoastaan hallituksen vastuulla
20.11.2024 15:31:32 EET | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran mukaan hallitus tukahduttaa soteuudistuksen onnistumismahdollisuudet epärealistisella aikataululla ja järjettömillä leikkauksilla. Virran mukaan se ei ole yhteinen epäonnistuminen vaan vain ja ainoastaan hallituksen vastuulla.

Vihreät on esittänyt, että hyvinvointialueille annettaisiin vähintään kaksi lisävuotta aikaa mukauttaa toimintaa tavalla, jolla saataisiin siirrettyä palveluiden painopistettä kalliista erikoissairaanhoidosta ennaltaehkäisyyn ja perustason palveluihin.
– Olemme ilolla tervehtineet omalääkärimallin edistämistä, se on oikeansuuntainen toimi. Vetoamme hallitukseen, että voisiko sitä laajentaa myös omatiimimallin suuntaan. Tiedämme jo nyt, että kentällä työ on moniammatillista. Ja me pyydämme, että hallitus vielä kerran arvioisi tätä lisäajan antamista, jotta nyt voitaisiin siirtää se painopiste sieltä kalliista erikoissairaanhoidosta tai esimerkiksi lastensuojelun sijoituksista ennaltaehkäiseviin palveluihin, Virta vetosi hallitukseen.
Virran mukaan Vihreät ei ymmärrä eikä hyväksy hallituksen tapaa ajaa hyvinvointialueet selkä seinää vasten leikkaamaan liikaa liian nopeasti.
Virta peräänkuuluttaa hallituksen ja opposition yhteistyötä, kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyötä, julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin yhteistyötä sekä kentällä työtä tekevien viranomaisten ja ammattilaisten yhteistyötä.
– Oli yhteinen epäonnistuminen, että soten valmiiksi saaminen kesti näin kauan. Eikä soteuudistuksesta tullut täydellinen, mutta kyllä siitä tuli kehityskelpoinen. Jos nyt vihdoin valmiiksi saadulle uudistukselle ei haluta antaa edes mahdollisuutta onnistua vaan se tukahdutetaan kuoliaaksi epärealistisella aikataululla ja järjettömillä leikkauksilla – niin se ei ole yhteinen epäonnistuminen vaan vain ja ainoastaan hallituksen vastuulla, Virta esitti.
Yhteyshenkilöt
Sofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiMarena AhonenViestintäsuunnittelijaVihreiden viestintä
Puh:+358 50 589 3391marena.ahonen@vihreat.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Nuorten huumekuolemat kasvoivat rajusti – Hopsu vaatii hallitukselta aikataulua Otkesin suositusten toteuttamiselle3.11.2026 14:46:04 EET | Tiedote
Alle 25-vuotiaiden huumekuolemat lisääntyivät vuonna 2025 jälleen. Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu vaatii hallitukselta kansallisesti yhtenäistä hoitoonohjausta ja vahvempia päihdekierrettä ennaltaehkäiseviä palveluita nuorille.
Vihreiden Tynkkynen välikysymyskeskustelun ryhmäpuheessa: suomalaisesta unelmasta kannattaa pitää kaksin käsin kiinni3.11.2026 12:49:23 EET | Tiedote
Embargo, kunnes puhe on pidetty. Puhuttu versio pitää. Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen haastoi välikysymyskeskustelussa hallitusta suomalaisesta unelmasta. Hän arvosteli suomalaisia kurjistavia leikkauksia ja esitti vaihtoehtoja bensapopulismille.
Vihreiden Krista Mikkonen tukee pääministerin vetoomusta: Palokin kosket on vapautettava3.11.2026 12:38:33 EET | Tiedote
Pohjoiskarjalainen kansanedustaja, entinen ympäristöministeri Krista Mikkonen kiittää pääministeri Petteri Orpoa (kok.) työstä Palokin koskien ennallistamiseksi ja yhtyy pääministerin vetoomukseen alueen kuntapäättäjille.
Vihreiden Mari Holopainen: Venäjän paluu jääkiekon MM-kisoihin on vaarallinen viesti – Suomen ja Ukrainan tukijamaiden on vastattava omalla osallistumisellaan30.10.2026 13:23:16 EET | Tiedote
Kansanedustaja Mari Holopainen (vihr.) pitää urheilun vetoomustuomioistuin CASin ratkaisua päästää Venäjä takaisin jääkiekon MM-kisoihin erittäin vaarallisena kehityksenä. Päätös koskee kaikkia IIHF:n MM-turnauksia vuodesta 2027 alkaen, ja ensimmäinen niistä on jo vuodenvaihteessa Kanadassa pelattava alle 20-vuotiaiden MM-turnaus.
Vihreiden Inka Hopsu: Valtiovarainministeriön valtaa on hajautettava29.10.2026 15:03:14 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu kyseenalaistaa valtiovarainministeriön osaamista kasvatuksen ja koulutuksen vaikuttavuuden arvioinnissa. Hopsu esittää mahdollisena ratkaisuna varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen valtionosuusrahoituksen siirtämistä valtiovarainministeriöstä OKM:n hallinnonalalle ja asiantuntijaministeriöiden vallan vahvistamista suhteessa valtiovarainministeriöön.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme