Tervetuloa Suomen suurimpaan juustotapahtumaan tutustumaan Suomen parhaisiin juustoihin
Messut 2024 -tapahtuman Suomalaiset juustot -näyttelyssä Jyväskylän Paviljongissa valitaan viikonloppuna Suomen parhaat juustot eri kategorioissa. Kutsumme teidät 23.11. klo 11 tiedotustilaisuuteen, jossa julkistetaan valtakunnallisen Juustojen Laatukilpailu 2024 -kilpailun tulokset ja palkitaan parhaat suomalaiset juustot 15 kilpailusarjassa.

Juustotapahtuma on osa Jyväskylän Joulumessuja, jotka järjestetään messu- ja tapahtumakeskus Paviljongissa 23.−24.11.2024. Samaan aikaan Paviljongissa järjestetään myös Jyväskylän Kirja- ja Viinimessut. Nyt järjestettävässä Suomalaiset Juustot -näyttelyssä on esillä lähes kaikki kotimaiset juustot. Lauantaina näyttelyn avaa maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah. Näyttelyssä puhuvat myös Ruokatieto Yhdistyksen toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi sekä ravintoloitsija ja keittiömestari Henri Alén. Sunnuntain ohjelmassa on yleisöraatien vuoro.
Valtakunnallisen juustojen laatuarvioinnin järjestävät Suomen Juustonvalmistajain Yhdistys, Suomen Pienjuustolayhdistys ja Juustonvalmistajain säätiö. Kilpailuun osallistui 99 suomalaista juustoa. Juustoja arvioidaan 15 kilpailusarjassa ja sarjojen voittajista valitaan lisäksi paras kypsytetty juusto ja paras tuorejuusto.
Juustojen laatukilpailun sarjat:
Emmental-juustot
Edam / Gouda tyyppiset juustot
Murukolojuustot
Kittijuustot
Erikoisjuustot
Homejuustot
Kevytjuustot
Cheddar-juustot
Maustetut Kypsytetyt juustot
Maustamattomat tuorejuustot
Maustetut tuorejuustot
Tuoreet erikoisjuustot
Salaattijuustot
Leipäjuustot
Sulatejuustot
Ehdokkaita arvioi kussakin sarjassa neljän tai viiden juustoasiantuntijan raati, joiden jäsenet edustavat muun muassa eri juustonvalmistajia, kauppaa, ruokatoimittajia, Ruokavirastoa ja Luonnonvarakeskus Lukea. Raadin jäsenet antavat juustoille pisteitä kolmessa kategoriassa, jotka ovat ulkonäkö, rakenne sekä maku ja haju. Lopullisissa pisteissä painotetaan kunkin juustoryhmän tärkeimpiä ominaisuuksia, joista maku on kuitenkin aina tärkein.
Suomen Juustonvalmistajain Yhdistyksen, Suomen Pienjuustolayhdistyksen ja Juustonvalmistajain säätiön yhteinen laatukilpailu järjestetään joka toinen vuosi. Näyttelyn tavoitteena on edistää suomalaisen juustonvalmistustaidon kehittymistä sekä lisätä suomalaisten juustontuntemusta.
Lisätietoja: Suomen Juustonvalmistajain Yhdistyksen sihteeri Paula Virolainen, puh. 050 384 1331
Lue lisää ja tutustu ohjelmaan: https://www.paviljonki.fi/messut/jkljoulumessut/kavijoille/juustonayttely/
Suomen Juustonvalmistajain Yhdistys ry
Suomen Juustonvalmistajain Yhdistys ry on perustettu Lahdessa 21.10.1910. Yhdistyksen tavoitteena oli juustonvalmistuksen edistäminen ja laajentaminen, juustonvalmistuksen ammattitaidon kehittäminen ja jäsenten yhteisten etujen valvominen. Yhdistyksellä oli kolme kieltä; suomi, ruotsi ja sveitsinsaksa. Juustojen laatukilpailutoimintaa on järjestetty koko maata koskien vuodesta 1925 lähtien. Valtaosalla suomalaisista juustoloista on käytössään Hyvää Suomesta -alkuperämerkki, joka kertoo, että tuote on valmistettu Suomessa kotimaisista raaka-aineista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ruokatieto Yhdistys ry
Ruokatieto Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi Jyrki Wallin2.12.2025 15:39:08 EET | Tiedote
Ruokatieto Yhdistys ry:n vuosikokous 1.12.2025 valitsi hallituksen puheenjohtajaksi toiminnanjohtaja Jyrki Wallinin Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry:stä. Valion Executive Vice President Elli Siltala luovutti puheenjohtajan nuijan toimittuaan tehtävässä kolme kautta. Hallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin EVP Brand, Sustainability and Communications Ismo Nikkola Valio Oy:stä.
Hyvää Suomesta -merkittyjen elintarvikkeiden kotimaisuus pysynyt korkeana29.10.2025 13:30:31 EET | Tiedote
Hyvää Suomesta -merkittyyn ruokaan käytetään suuri osa suomalaisten ruoantuottajien tuottamista raaka-aineista ja vuosittaiset muutokset tuotteiden raaka-aineiden kotimaisuusasteissa ovat pysyneet vähäisinä. Reilulla kolmasosalla Hyvää Suomesta -merkityistä tuotteista raaka-aineiden kotimaisuusaste on 100 prosenttia. Lisäksi kolmannes tuotteista on sellaisia, joiden kotimaisuusaste on lähellä sataa. Merkin käyttöön sallitun matalimman kotimaisuusasteen elintarvikkeita on vain muutama prosentti.
Tilastotietoa ruoka-alasta 60 vuoden ajan – Tietohaarukka lunastaa paikkansa riippumattoman tiedon lähteenä5.9.2025 09:54:41 EEST | Tiedote
Vuodesta 1965 lähtien julkaistu Tietohaarukka on monipuolinen tilastopaketti, joka kokoaa yksiin kansiin ruokaketjua koskevan tuoreimman ja vertailukelpoisen tilastotiedon pellolta pöytään. Tilastotieto on tärkeätä ruokajärjestelmän toiminnan kokonaiskuvan ymmärtämisen kannalta, ja se antaa luotettavaa tietoa mm. päätöksenteon taustaksi. Tietohaarukka puolustaa asemaansa erityisesti aikana, jolloin julkinen keskustelu kaipaa tutkittua tietoa nopeiden mielipiteiden rinnalle.
Tutkimus paljastaa kuka ostaa kotimaista ruokaa – nuoret miehet yllättävät ostoaikeillaan4.9.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisen ruoan päivänä 4.9. juhlistetaan kotimaista ruokaa ja sen tekijöitä. Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisten ostoskoreista kotimaista ruokaa löytyy myös arkena, ei vain juhlapäivänä. Useat aikovat myös kasvattaa kotimaisen ruoan osuutta ostoissaan.
Webinaari Suomalaisen ruoan päivänä 4.9.: Muuttuva ruoka, muuttuva maailma - mikä on suomalaisen ruoan rooli?13.8.2025 10:14:23 EEST | Kutsu
Pellervon taloustutkimus PTT ja Ruokatieto Yhdistys ry järjestävät 4.9. Suomalaisen ruoan päivänä webinaarin, jossa pohditaan kotimaisen ruoan roolia muuttuvassa maailmassa. Miten ruoan kulutus kehittyy globaalisti, EU:ssa ja Suomessa – ja mitä se tarkoittaa suomalaisen ruoan näkökulmasta? Millaiset ovat kotimaisten toimijoiden mahdollisuudet sekä ruokaviennin näkymät?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme