Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Valtatietä 22 parannetaan Utajärvellä rakentamalla uusi Prosessitien liittymä, yleisötilaisuus 27.11.

Jaa
Hankealue kartalla.

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino, liikenne- ja ympäristökeskus laatii tiesuunnitelmaa ”Valtatien 22 parantaminen Orikankaan kohdalla rakentamalla Prosessitien liittymä, Utajärvi”. Suunnitelma laaditaan yhteistyössä Utajärven kunnan kanssa.

Hankkeessa suunnitellaan valtatielle 22 uusi asemakaavan mukainen Prosessitien liittymä. Suunnitelmassa valtatielle tulee väistötila ja Utajärven suunnasta tultaessa eroteltu oikealle kääntymiskaista. Liittymäalueelle suunnitellaan myös valaistus. Suunniteltu liittymä sijaitsee noin 0,5 kilometriä maantien 18616 (Utasentie) liittymästä Kajaanin suuntaan.

Hankkeen tavoitteena on mahdollistaa Mustikkakankaan teollisuusalueen logistiikka.

Hankkeen rakentamisen kustannusarvio on n. 0,8 miljoonaa euroa. Hanke pyritään toteuttamaan lähivuosien aikana.

Hankkeesta pidetään vuorovaikutustilaisuus keskiviikkona 27.11.2024 klo 17.00 - 18.00 Utajärven koulun auditoriossa, osoitteessa Laitilantie 6, Utajärvi. 

Yhteyshenkilöt

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Jouni Heikkilä, p. 0295 038 150, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Utajärven kunta, Petri Leskinen, p. 050 387 1973, etunimi.sukunimi@utajarvi.fi
Ramboll Finland Oy, Marko Peltomaa, p. 040 359 3694, etunimi.sukunimi@ramboll.fi

Tietoa julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu

vaihde 0295 038 000

https://www.ely-keskus.fi/ely-pohjois-pohjanmaa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Työttömien määrä jatkoi laskua Pohjois-Pohjanmaalla22.5.2025 08:07:51 EEST | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaalla oli huhtikuun lopussa noin 23 800 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 600 enemmän kuin vuosi sitten ja 600 vähemmän kuin maaliskuussa. Kokoaikaisesti lomautettuja oli noin 2 300, mikä on 300 lomautettua vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömien määrä laskee tyypillisesti kevään edetessä, kun monia tehtäviä jatketaan talvikauden jälkeen. Merkittävää talouden nousua ei ole vielä toteutunut, mikä vireyttäisi isosti työvoimakysyntää. Huhtikuussa avoimia työpaikkoja oli selvästi vähemmän tarjolla kuin vuosi sitten.

Maatuulivoiman vesistövaikutuksia ja vesienhoidon mahdollisuuksia selvitetään uudessa yhteistyöhankkeessa15.5.2025 15:14:20 EEST | Tiedote

Maatuulivoiman ja siihen liittyvän infrastruktuurin rakentamisen vesistövaikutuksista, sekä tuulivoiman ja muun maankäytön yhteisvaikutuksista ei toistaiseksi ole riittävästi tutkittua tietoa. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen (Syke) uudessa yhteistyöhankkeessa Tuulivoiman rakentamisen vesistövaikutukset muuttuvassa ilmastossa –riskinarviointi ja vesienhoidon vaihtoehdot (TURRI) selvitetään maatuulivoimahankkeiden vesistövaikutuksia sekä kumuloituvia vesistövaikutuksia muun maankäytön kanssa muuttuvissa vesi- ja ilmasto-oloissa. Lisäksi hankkeessa etsitään ja arvioidaan ratkaisuja ja yhteistyömahdollisuuksia vesistöriskien vähentämiseksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye