Perintöverot kasaantuvat pienelle väestönosalle
Noin 42 prosenttia perinnönsaajista eli noin 63 400 henkilöä sai maksettavakseen perintöveroa vuonna 2021. Maksettavaksi määrätyistä perintöveroista puolet oli alle 3 000 euroa.
Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kokeellisesta perinnöt ja lahjat -tilastosta.
”Perintöveroa maksamaan määrättyjen perinnönsaajien osuus on kasvanut trendinomaisesti vuodesta 2017 alkaen. Vuonna 2017 noin 38 prosenttia perinnönsaajista sai maksettavaksi perintöveroa”, kertoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Samuel Ikonen.
Vuonna 2021 perintöveroja määrättiin maksettavaksi yhteensä noin 721 miljoonaa euroa. Noin 44 prosentilla perintöveroa maksamaan määrätyistä perinnönsaajista perintöosuuden arvo oli vähintään 60 000 euroa. Nämä perinnönsaajat saivat maksettavakseen yli 90 prosenttia perintöveroista.
Tilastointi perustuu perintöosuuden verotettavaan arvoon, jossa on huomioitu esimerkiksi mahdollinen puoliso- tai alaikäisyysvähennys.
”Alle kymmenen prosenttia perintöveroa maksamaan määrätyistä perinnönsaajista sai vähintään 200 000 euron perintöosuuden. Nämä perinnönsaajat saivat maksettavakseen vajaat 60 prosenttia perintöverojen yhteenlasketusta arvosta,” Ikonen kertoo.
”Jos vielä tarkastellaan kaikkein suurimpia perintöosuuksia, noin 0,2 prosenttia kaikista perinnönsaajista sai maksettavaksi noin 19 prosenttia perintöveroista”, hän täsmentää.
Muut kuin perinnönjättäjän lähisukulaiset maksavat perintöveroa veroluokassa 2. Perintöverotus on tässä luokassa selvästi kireämpää, ja perintöverojen mediaani olikin yli 2,5-kertainen verrattuna veroluokkaan 1 vuonna 2021. Noin 17 prosenttia perintöveroa maksamaan määrätyistä perinnönsaajista kuului veroluokkaan 2 vuonna 2021.
”Veroluokan ja käytettävissä olevien tulojen ohella perintövero voi muodostua yksittäisen perinnönsaajan näkökulmasta suureksi esimerkiksi silloin, jos peritty omaisuus on vaikeasti realisoitavissa ja perinnönsaajan aiempi nettovarallisuus on alhainen tai vaikeasti muutettavissa rahaksi”, Ikonen toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Markku NieminenYliaktuaariTilastokeskus
Puh:029 551 2519markku.nieminen@stat.fiSamuel IkonenYliaktuaari
Puh:029 551 3086samuel.ikonen@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Elinajanodotteet uuteen ennätykseen vuonna 2024 – kuolleiden määrä laski selvästi29.4.2025 08:02:18 EEST | Tiedote
Vastasyntyneen elinajanodotteet nousivat viime vuonna ennätyksellisen korkealle. Ennakollinen elinajanodote oli pojilla 79,6 vuotta ja tytöillä 84,8 vuotta. Pojilla elinajanodote kasvoi 0,7 vuodella ja tytöillä 0,6 vuodella verrattuna vuoteen 2023.
Maahanmuutto väheni tammi-maaliskuussa25.4.2025 08:04:22 EEST | Tiedote
Maahanmuutto Suomeen väheni alkuvuonna. Ulkomailta muutti Suomeen tammi–maaliskuun aikana 10 379 henkeä, mikä on 5 349 vähemmän kuin vuosi sitten. Suomesta ulkomaille muutti 3 213 henkeä, 18 vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Tiedot perustuvat maaliskuun väestön ennakkotilastoon.
Lopettaneiden yritysten määrä ennätystasolla 2024 – muutos verotuksessa voi selittää kasvua23.4.2025 08:02:47 EEST | Tiedote
Lopettaneita yrityksiä oli vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä 16 188, mikä on lähes kaksinkertaisesti vuotta aiempaan verrattuna. Kasvua selittää etenkin luonnollisten henkilöiden yritysten luokka, jossa lopettaneiden yhden hengen yritysten määrä kasvoi vielä selvemmin 4 654:stä 11 310:een.
Myymälävarkauksien määrä kasvanut alkuvuonna16.4.2025 08:01:11 EEST | Tiedote
Poliisin tietoon tuli alkuvuonna selvästi enemmän myymävarkauksia kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.
Nyt tiedetään, miksi kuluttajat eivät luota Suomen talouteen: Syinä maailman myllerrykset ja inflaatio14.4.2025 12:22:12 EEST | Tiedote
Kuluttajien usko Suomen talouteen ja odotukset sen kehityksestä ovat olleet miinuksella jo kolmen vuoden ajan. Tuoreiden tietojen mukaan tärkein selittävä tekijä on maailmanlaajuinen kehitys, kuten sodat, konfliktit sekä kauppapolitiikka. Toiseksi nousee inflaatio.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme