EK: Suojelutyötä koskeva ehdotus pahasti vaillinainen
22.11.2024 15:25:55 EET | Elinkeinoelämän keskusliitto EK | Tiedote
Suojelutyötä selvittäneen työryhmän ehdotus ei sisällä toimivaa ratkaisua suojelutyön turvaamiseksi työtaistelutilanteessa. EK:n lakiasiainjohtaja Markus Äimälä korostaa, että jatkovalmistelun aikana on laajennettava mahdollisuuksia puuttua yhteiskunnan tärkeitä toimintoja vaarantaviin työtaisteluihin tuomioistuimen päätöksellä ja sallittava hätätyön käyttö entistä selvemmin työtaisteluiden yhteydessä.
- Tuomioistuimen päätöksen pitää voida koskea kaikkia työtaistelun piirissä olevia työpaikkoja eikä vain yhtä työnantajaa kerrallaan. Tällaisen kiellon voisi luontevasti antaa esimerkiksi työtuomioistuin, joka on tottunut arvioimaan työtaistelutoimenpiteiden lainmukaisuutta. Valitettavasti työryhmässä ei arvioitu tähän vaihtoehtoon liittyviä näkökohtia kuin hyvin ohimennen, Äimälä tähdentää.
Lisäksi tulee selventää, että hätätyö on käytettävissä myös työtaisteluiden yhteydessä aina, kun se on välttämätöntä hengen, terveyden, omaisuuden tai ympäristön suojelemisen tai muiden tärkeiden intressien turvaamiseksi.
Työryhmän ehdottama uusi tuomioistuinmenettely soveltuisi lähinnä suppeisiin yksittäisiä työnantajia koskeviin työtaisteluihin eikä toisi käytännössä lainkaan lisäarvoa nykytilanteeseen.
Eduskunta on joutunut säätämään suojelutyötä koskevan määräaikaisen erityislain vuosina 2007 ja 2022 välttämättömän terveydenhuollon turvaamiseksi työtaistelun aikana. Suojelutyön turvaaminen määräaikaisten erityislakien kautta pysyvän lainsäädännön sijasta ei luonnollisesti ole tarkoituksenmukaista, joten eduskunta on edellyttänyt valtioneuvoston selvittävän suojelutyötä koskevat kehittämistarpeet.
- Työryhmän ehdotuksesta puuttuvat riittävät keinot suojelutyön järjestämiseen, jos palkansaajien yhdistykset eivät noudata velvollisuuttaan huolehtia riittävästä suojelutyöstä. Työryhmän ehdotus ei siten poistaisi tarvetta säätää määräaikaisia erityislakeja.
Työryhmän ehdotuksessa on myönteistä, että suojelutyötä koskevat säännökset koskevat terveydenhuollon lisäksi myös kaikkia muita toimialoja. Luettelo niistä tilanteista, joissa suojelutyötä voidaan käyttää, on kuitenkin liian suppea. Sitä pitää laajentaa ja täsmentää jatkovalmistelun aikana.
Lisätietoja: lakiasiainjohtaja Markus Äimälä p. 040 703 2977
Yhteyshenkilöt
Vesa PerälampiViestintäpäällikkö
Työelämä ja talouspolitiikka
Tietoja julkaisijasta
Elinkeinoelämän keskusliitto EK on suomalaisten yritysten merkittävin puolestapuhuja. Välitämme elinkeinoelämän yhteisiä viestejä ja ratkaisuehdotuksia politiikan päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Omistajanvaihdoksen tehneet yritykset kasvavat tutkitusti verrokkeja nopeammin – yrityksen jatkaja löytyy yllättävän usein omasta henkilöstöstä5.11.2026 00:00:00 EET | Tiedote
Yrityskauppa tai omistajaperheen sukupolvenvaihdos lisää yritysten kasvulukuja. Viisi vuotta omistajanvaihdoksen jälkeen yritysten liikevaihto oli 15 prosenttia ja henkilöstömäärä 8 prosenttia suurempi kuin verrokkiyrityksissä. Yrityskaupan myötä yrittäjiksi ryhtyneistä henkilöistä lähes puolet oli aiemmin työskennellyt ostamassaan yrityksessä. EK:n omistajanvaihdostutkimus koostuu kolmen eri tutkimusryhmän selvityksistä (ks. tiivistelmä tiedotteen perässä). Omistajanvaihdoksen eli yrityskaupan tai sukupolvenvaihdoksen tehneet yritykset ovat kasvaneet muita vertailukelpoisia yrityksiä nopeammin, selviää Aalto yliopiston kauppakorkeakoulun tekemästä tilastovertailusta. Viiden vuoden jälkeen niiden liikevaihto on noin 15 prosenttia ja henkilöstömäärä 8 prosenttia suurempi kuin verrokkiryhmään kuuluneilla yrityksillä. Peräti 47 prosenttia yrityskaupan myötä yrittäjiksi ryhtyneistä henkilöistä oli aiemmin työskennellyt ostamassaan yrityksessä. Valtaosa näistä jatkajista piti omistajanvaihd
Sähköistyminen nousee YK:n ilmastokokouksen neuvottelupöytiin – EK kannattaa 35 prosentin tavoitetta sähkön osuudelle4.11.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Elinkeinoelämän keskusliitto peräänkuuluttaa YK:n COP31-ilmastokokoukselta konkreettista suuntaa fossiilisten polttoaineiden alasajoon. EK kannattaa kokouspöytiin esitettyä tavoitetta, että sähkön osuutta energian maailmanlaajuisesta loppukulutuksesta kasvatettaisiin 35 prosenttiin vuoteen 2035 mennessä. EK:n vihreän kasvun johtaja Ulla Heinonen on paikan päällä Turkissa 10.–12.11. ja johtava asiantuntija Janne Peljo 9.–15.11. YK:n ilmastokokous pidetään Turkin Antalyassa 9.–20.11.2026. EK pitää tärkeänä, että COP31 vahvistaa maailman maiden sitoutumista konkreettisiin ja uskottaviin päästövähennyksiin, erityisesti geopoliittisesti haastavana aikana. "Ilmastopolitiikan huomio pitää saada tavoitteiden toimeenpanoon ja se ratkaistaan investointien kautta. Yrityksillä on jo valtavasti päästövähennyksiä tuottavia teknologioita ja ratkaisuja, mutta niiden käyttöönotto edellyttää investointimyönteistä politiikkaa, toimivia markkinoita ja riittävää rahoitusta. Ilmastopolitiikka on siis nähtäv
Aaro Cantellille esitetään jatkoa EK:n hallituksen puheenjohtajana3.11.2026 11:38:25 EET | Tiedote
Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n vaalivaliokunta esittää, että Aaro Cantell jatkaa EK:n hallituksen puheenjohtajana vuonna 2027. Valinnasta päättää EK:n edustajisto 9. marraskuuta.
Järjestöt: Suomen kasvu vaatii kansainvälisiä osaajia – maahanmuuton sujuvuus ja pitovoima ratkaisevat menestyksen3.11.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Työikäisen väestön supistuminen ja väestön ikääntyminen heikentävät Suomen kasvuedellytyksiä. Jatkossa työpaikoille on välttämätöntä löytää tekijöitä sekä nykyisiin että uusiin tehtäviin. Ulkomaisten osaajien saatavuutta on vahvistettava, jotta kasvu ja julkiset palvelut voidaan turvata, korostavat työmarkkinakeskusjärjestöt Akava, EK, Kirkon työmarkkinalaitos, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, SAK ja STTK yhteisessä kannanotossaan.
Jerevanin luontokokous COP17 korosti investointien merkitystä – luonnonarvomarkkinat saivat huomiota2.11.2026 12:59:48 EET | Tiedote
Maailman maat ovat jäämässä vuoteen 2030 asetetuista luontotavoitteista. Niiden kiriminen edellyttää YK:n luontokokouksen mukaan lisää investointeja ja yksityisen sektorin osallistumista. EK piti kokouksessa esillä luonnonarvomarkkinoita ja pitää tärkeänä EU:n aloitetta luonnonarvohyvitysten käyttöönotosta. YK:n biodiversiteettisopimuksen luontokokous COP17 päättyi Armenian Jerevanissa 31. lokakuuta. Kokouksen loppuarvion mukaan tähänastiset toimet eivät riitä vuonna 2022 sovittujen Kunming–Montrealin luontotavoitteiden saavuttamiseen vuoteen 2030 mennessä. Luontotoimia pyritään nyt kirimään Jerevanissa hyväksytyn etenemissuunnitelman (Yerevan Pathway) mukaisesti. Elinkeinoelämän keskusliitto EK pitää myönteisenä, että kokouksessa nostettiin esiin aloitteita, joilla halutaan saada myös yritysten ja sijoittajien rahaa luonnon hyväksi. EK vei Jerevaniin viestiä luonnonarvomarkkinoiden mahdollisuuksista ja edistysaskeleitakin saatiin, toteaa EK:n asiantuntija Fanny Larsen: ”Luontotoimiin
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme