Tuulia Hakola-Uusitalo Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtajaksi
Valtioneuvosto on nimittänyt valtiotieteen tohtori Tuulia Hakola-Uusitalon Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ylijohtajaksi viisivuotiskaudelle 2025–2029.

Valtioneuvosto on nimittänyt valtiotieteen tohtori Tuulia Hakola-Uusitalon Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ylijohtajaksi viisivuotiskaudelle 2025–2029. Hakola-Uusitalo nimitettiin virkaan 1.1.2025–31.12.2029 määräajaksi. Nimitys tehtiin valtioneuvoston istunnossa tänään torstaina 21. marraskuuta.
Hakola-Uusitalo toimii tällä hetkellä VATT:n tutkimusjohtajana ja vt. ylijohtajana. Hän on työskennellyt VATT:ssa lokakuusta 2023.
“VATT:ssa yhdistyvät tieteellinen kunnianhimo ja mielenkiintoiset, talouspolitiikan suunnittelua palvelevat tutkimuskysymykset. On huikeaa olla mukana tutkimustyössä, jota tehdään tutkijoille ainutlaatuisilla rekisteriaineistoilla, ja jonka kehittämisessä VATT on ollut Suomessa eturintamassa jo useita vuosikymmeniä”, sanoo Hakola-Uusitalo.
Hakola-Uusitalo on tehnyt pitkän uran taloustieteen tutkijana ja valtion virkamiehenä. Hän on toiminut monipuolisesti julkisen hallinnon johtotehtävissä. Valtiotieteen tohtoriksi hän väitteli Helsingin yliopistossa kansantaloustieteestä vuonna 2002. Hänen väitöskirjansa koski taloudellisten kannustimien vaikutusta eläkkeelle siirtymisen ajankohtaan.
Pääosin Hakola-Uusitalo on työurallaan suuntautunut suomalaisen vaikutusarvioinnin kehittämiseen valtionhallinnossa. Ennen siirtymistään VATT:iin Hakola-Uusitalo on työskennellyt muun muassa tutkimusjohtajana Kilpailu- ja kuluttajavirastossa (2019–2023), rakenneyksikön päällikkönä valtiovarainministeriössä (2007–2019) sekä johtavana ekonomistina Eläketurvakeskuksessa (2003–2007). Hän on työskennellyt tutkijana myös VATT:ssa (1998–2001).
VATT:n toiminta on Hakola-Uusitalon edellisen VATT-pestin jälkeen laajentunut, kun tutkimuslaitoksen yhteydessä on aloittanut toimintansa Datahuone, joka tuottaa yhteiskunnallisen päätöksenteon tueksi nopeaa data-analyysiä.
“Meillä on käsillä mielenkiintoinen haaste, miten nopeatempoisempaan ennakkoarviointiin keskittyvä Datahuone yhteensovitetaan onnistuneesti hyvin toimivaan, lähinnä jälkikäteisarviointia tekevään, akateemisestikin korkeatasoiseen tutkimuslaitokseen”, kertoo Hakola-Uusitalo.
Hakola-Uusitalon tuleva ylijohtajakausi 2025–2029 ajoittuu taloudellisesti monin tavoin niukkaan ajanjaksoon. Uusi ylijohtaja näkee, että VATT:n tutkimusteemojen pitää osua talouspolitiikan suuriin kysymyksiin.
“Mielestäni isossa kuvassa tässä on onnistuttu, vaikka tietopohjaa rakennetaankin yksi pitkäjänteinen projekti kerrallaan ja joskus useiden tutkimusprojektien synnyttämä iso kuva täytyy muodostaa erikseen. Uusia tutkimusaluevaltauksia olisi tietysti kiva tehdä, mutta tätä rajoittavat resurssien niukkuus ja tarve rakentaa tutkimusosaamista pitkäjänteisesti.”
Liitteet: Valokuvia Tuulia Hakola-Uusitalosta. Kuvaaja: Veikko Somerpuro / VATT. Vapaa käyttöoikeus VATT:n liittyvissä yhteyksissä.
Yhteyshenkilöt
Tuulia Hakola-UusitaloVt. ylijohtaja, tutkimusjohtaja (ylijohtaja alk. 1.1.2025)VATT
Puh:+358 29 551 9501tuulia.hakola-uusitalo@vatt.fiAnne MoilanenViestintäjohtaja vs.VATT / Viestintä
Puh:+358 29 551 9444anne.moilanen@vatt.fiKuvat




Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) on taloustieteellisen tutkimuksen asiantuntijayksikkö. Teemme tieteellisesti korkeatasoista tutkimusta edistääksemme tietoon pohjautuvaa talouspolitiikkaa. Tutustu työhömme tarkemmin: https://vatt.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT
VATT:n asiantuntijat: Uusi yritystuki puhtaan siirtymän hankkeiden edistämiseksi tekee usean miljardin reiän valtiontalouteen12.9.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Hallitus tavoittelee talouskasvua ja tuottavuutta tukemalla yritysten hankkeita, joiden tarkoituksena on edistää puhdasta siirtymää eli etenemistä kohti ilmastoneutraalia taloutta. Elokuun loppuun mennessä haettavana oli investointien verohyvitystuki. VATT:n ennakkoon lausunnossaan esittämä huoli tuesta seuraavasta miljardien eurojen heikennyksestä valtiontalouteen on toteutumassa. Haettavana olleen tuen kasvua edistäville vaikutuksille ei ole selviä perusteita.
VATT: Osa-aikatyötä tekevien työttömien määrä ei romahtanut suojaosien poiston jälkeen9.9.2025 07:10:01 EEST | Tiedote
VATT:n tutkijat kävivät läpi kansallisen tulorekisterin, Finanssivalvonnan ja Kelan tietoja, ja huomasivat, ettei osa-aikaisesti työtä tekevien työttömien määrä ole romahtanut työttömyysturvan ja asumistuen suojaosien poistamisen jälkeen. Data näyttää, että osa-aikatyötä tekevien määrä on edelleen selkeästi korkeampi kuin ennen suojaosien voimaantuloa vuonna 2014.
VATT: verotarkastusten seurauksena yritysten raportoidut voitot nousevat pysyvästi ja harmaa talous vähenee1.9.2025 06:59:00 EEST | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan yritysten riskiperusteiset verotarkastukset eivät ainoastaan paljasta maksamattomia veroja, vaan sen lisäksi kasvattavat yritysten maksamia veroja pidemmällä aikavälillä. Lisäksi tarkastukset lisäävät konkursseja veroja vältelleissä yrityksissä, millä voi olla markkinoiden toimintaa tervehdyttävä vaikutus.
VATT: Hallituksessa työn alla esitys autojen romutuspalkkiosta – Esitykselle ei esitetä mitään luotettavia perusteita8.8.2025 15:20:21 EEST | Uutinen
Hallituksen esitysluonnoksessa tavoitteeksi ilmoitetaan vauhdittaa autokauppaa tukemalla vanhan auton romuttamista ja uuden auton hankintaa. Lisäksi esitystä perustellaan liikenneturvallisuuden parantamisella. Mikään esitysluonnoksen tavoitteista ei perustu vaikutusarvioihin tai tilasto- ja tutkimustietoon.
VATT: Kehysriihen veronalennukset uhkaavat johtaa entistä voimakkaampaan julkisen talouden sopeutustarpeeseen2.6.2025 07:02:00 EEST | Tiedote
Kehysriihessä tehdyt veronalennukset eivät maksa itseään takaisin, koska kyse on pysyvästä verotulojen pudotuksesta. Näin arvioidaan VATT:n lausunnossa eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme