Tuulia Hakola-Uusitalo Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtajaksi
Valtioneuvosto on nimittänyt valtiotieteen tohtori Tuulia Hakola-Uusitalon Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ylijohtajaksi viisivuotiskaudelle 2025–2029.

Valtioneuvosto on nimittänyt valtiotieteen tohtori Tuulia Hakola-Uusitalon Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ylijohtajaksi viisivuotiskaudelle 2025–2029. Hakola-Uusitalo nimitettiin virkaan 1.1.2025–31.12.2029 määräajaksi. Nimitys tehtiin valtioneuvoston istunnossa tänään torstaina 21. marraskuuta.
Hakola-Uusitalo toimii tällä hetkellä VATT:n tutkimusjohtajana ja vt. ylijohtajana. Hän on työskennellyt VATT:ssa lokakuusta 2023.
“VATT:ssa yhdistyvät tieteellinen kunnianhimo ja mielenkiintoiset, talouspolitiikan suunnittelua palvelevat tutkimuskysymykset. On huikeaa olla mukana tutkimustyössä, jota tehdään tutkijoille ainutlaatuisilla rekisteriaineistoilla, ja jonka kehittämisessä VATT on ollut Suomessa eturintamassa jo useita vuosikymmeniä”, sanoo Hakola-Uusitalo.
Hakola-Uusitalo on tehnyt pitkän uran taloustieteen tutkijana ja valtion virkamiehenä. Hän on toiminut monipuolisesti julkisen hallinnon johtotehtävissä. Valtiotieteen tohtoriksi hän väitteli Helsingin yliopistossa kansantaloustieteestä vuonna 2002. Hänen väitöskirjansa koski taloudellisten kannustimien vaikutusta eläkkeelle siirtymisen ajankohtaan.
Pääosin Hakola-Uusitalo on työurallaan suuntautunut suomalaisen vaikutusarvioinnin kehittämiseen valtionhallinnossa. Ennen siirtymistään VATT:iin Hakola-Uusitalo on työskennellyt muun muassa tutkimusjohtajana Kilpailu- ja kuluttajavirastossa (2019–2023), rakenneyksikön päällikkönä valtiovarainministeriössä (2007–2019) sekä johtavana ekonomistina Eläketurvakeskuksessa (2003–2007). Hän on työskennellyt tutkijana myös VATT:ssa (1998–2001).
VATT:n toiminta on Hakola-Uusitalon edellisen VATT-pestin jälkeen laajentunut, kun tutkimuslaitoksen yhteydessä on aloittanut toimintansa Datahuone, joka tuottaa yhteiskunnallisen päätöksenteon tueksi nopeaa data-analyysiä.
“Meillä on käsillä mielenkiintoinen haaste, miten nopeatempoisempaan ennakkoarviointiin keskittyvä Datahuone yhteensovitetaan onnistuneesti hyvin toimivaan, lähinnä jälkikäteisarviointia tekevään, akateemisestikin korkeatasoiseen tutkimuslaitokseen”, kertoo Hakola-Uusitalo.
Hakola-Uusitalon tuleva ylijohtajakausi 2025–2029 ajoittuu taloudellisesti monin tavoin niukkaan ajanjaksoon. Uusi ylijohtaja näkee, että VATT:n tutkimusteemojen pitää osua talouspolitiikan suuriin kysymyksiin.
“Mielestäni isossa kuvassa tässä on onnistuttu, vaikka tietopohjaa rakennetaankin yksi pitkäjänteinen projekti kerrallaan ja joskus useiden tutkimusprojektien synnyttämä iso kuva täytyy muodostaa erikseen. Uusia tutkimusaluevaltauksia olisi tietysti kiva tehdä, mutta tätä rajoittavat resurssien niukkuus ja tarve rakentaa tutkimusosaamista pitkäjänteisesti.”
Liitteet: Valokuvia Tuulia Hakola-Uusitalosta. Kuvaaja: Veikko Somerpuro / VATT. Vapaa käyttöoikeus VATT:n liittyvissä yhteyksissä.
Yhteyshenkilöt
Tuulia Hakola-UusitaloVt. ylijohtaja, tutkimusjohtaja (ylijohtaja alk. 1.1.2025)VATT
Puh:+358 29 551 9501tuulia.hakola-uusitalo@vatt.fiAnne MoilanenViestintäjohtaja vs.VATT / Viestintä
Puh:+358 29 551 9444anne.moilanen@vatt.fiKuvat




Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) on taloustieteellisen tutkimuksen asiantuntijayksikkö. Teemme tieteellisesti korkeatasoista tutkimusta edistääksemme tietoon pohjautuvaa talouspolitiikkaa. Tutustu työhömme tarkemmin: https://vatt.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT
Vastuu työttömyysturvan rahoituksesta jakautuu epätasapuolisesti5.2.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Vastuu ansioturvan rahoituksesta jakautuu työnantajien kesken epätasapuolisesti suhteessa siihen, miten usein eri työnantajien palveluksesta jäädään työttömiksi. Tuoreen tutkimuksen mukaan maltillinenkin omavastuu työnantajien vakuutusmaksuissa jakaisi rahoitustaakkaa tasapuolisemmin ja voisi parantaa työnantajien kannustimia ylläpitää työllisyyttä.
Apteekkien määrä- ja sijaintisääntelyn poistaminen hyödyttäisi kuluttajia31.1.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Apteekkien lukumäärä voisi kasvaa merkittävästi määrä- ja sijaintisääntelyn poistamisen myötä. Valtaosa kuluttajista hyötyisi, mutta apteekkialan voitot ja valtion verotulot pienenisivät.
Tutkimus: Valtionosuuksien korotus parantaa kunnan taloudellista tilannetta, vaikutus muuttoliikkeeseen vähäinen20.12.2024 07:00:00 EET | Tiedote
Kunnat, jotka saivat enemmän valtionosuuksia, pystyivät laskemaan veroja ja palvelumaksuja sekä lisäämään julkista kulutusta. Paikallisesti työpaikat lisääntyivät yksityisellä sektorilla, mutta vaikutus muuttoliikkeeseen oli vähäinen.
Tutkimus: Käännetty arvonlisävero kasvatti rakennusalan verokertymää merkittävästi19.12.2024 07:00:00 EET | Tiedote
Käännetty arvonlisäverovelvollisuus vähensi harmaata taloutta rakennusalalla siirtämällä verojen tilitysvastuun pieniltä alihankkijoilta suuremmille urakoitsijoille. Tuoreen tutkimuksen mukaan uudistus kasvatti rakennusalan verotuottoja vuosittain noin viidellä prosentilla, mikä vastaa noin 90 miljoonaa euroa.
Teemu Lyytikäinen nimitetty VATT:n tutkimusprofessoriksi18.12.2024 08:30:00 EET | Tiedote
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) pitkäaikainen johtava tutkija ja tutkimusohjaaja Teemu Lyytikäinen on nimitetty tutkimusprofessoriksi. Viranmuutoksesta päätti VATT:n johto joulukuussa 2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme