Presidentti Stubb jakoi ensimmäistä kertaa kansainvälistymispalkinnon: Palkinnon saajina Unikie, Konecranes, ABB ja Forest Joensuu
Tasavallan presidentti on myöntänyt vuosittaisen kansainvälistymispalkinnon kolmelle yritykselle ja yhdelle yhteisölle. Vuoden 2024 tulokasyrityksenä palkittiin älykkäitä tuotantoratkaisuja kehittävä Unikie Oy, kasvuyrityksenä materiaalinkäsittelyalan ratkaisuja tuottava Konecranes Oyj ja pitkäaikaisena investoijana teknologiayritys ABB Oy. Vuoden yhteisöpalkinto annettiin metsäalankeskittymälle Forest Joensuulle.

Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinto myönnetään vuosittain tunnustuksena suomalaisille, kansainvälisesti menestyville yrityksille tai yhteisöille. Huomiota kiinnitetään erityisesti kilpailukykyyn, liiketoiminnan kansainvälisyyteen ja kannattavuuteen. Lisäksi arvioinnissa painotetaan toiminnan vastuullisuutta, vaikutuksia suomalaiseen osaamiseen ja työllisyyteen sekä investointeihin Suomeen ja Suomen innovaatioympäristön tunnetuksi tekemiseen.
Ehdotuksia ehdokkaiksi antoivat elinkeinoelämän eri asiantuntijat, toimijat ja järjestöt. Lopullisen ehdotuksen palkittavista tasavallan presidentille tekivät Team Finland -verkoston toimijat, Business Finland, ELY-keskukset, Finnvera ja ulkoministeriö.
Unikie rakentaa älykkäitä ratkaisuja
Tulokasyrityksenä palkittu Unikie Oy on tamperelainen, vuonna 2015 perustettu ohjelmistoyritys, joka työllistää lähes 600 henkilöä, joista 450 Suomessa. Unikien ohjelmistoratkaisut tuovat älykkyyttä koneisiin, ajoneuvoihin ja teollisiin ratkaisuihin. Unikien ohjelmistokehityspalvelut ja autonomisen ajamisen ratkaisut luovat yhtiön asiakkaille kilpailuetua ja mahdollistavat heidän kehittymisensä digitaalisiksi johtajiksi omilla toimialoillaan. Unikie on laajentunut nopeasti kansainvälisesti ja se tekee yhteistyötä suurten teknologiayritysten kanssa ympäri maailmaa.
”Unikie on perustamisestaan lähtien rohkeasti tähdännyt kansainväliseksi huippuyritykseksi maailmanluokan ohjelmisto-osaajien ja teknologiainnovaatioiden avulla. Kansainväliset asiakkuudet ovatkin kirittäneet kasvuamme, ja jo yli 50 prosenttia liikevaihdostamme tulee viennistä”, kommentoi Unikien toimitusjohtaja Juha Ala-Laurila.
Konecranes rakentaa materiaalinkäsittelyn seuraavaa sukupolvea
Kasvuyhtiönä palkittu Konecranes Oyj on kasvanut merkittäväksi toimijaksi materiaalinkäsittelyalalla. Yritys on tunnettu erityisesti nostolaitteistaan ja kunnossapitopalveluistaan. Vuonna 2023 yhtiön liikevaihto oli noin 4 miljardia euroa, ja sillä on toimintaa yli 50 maassa. Konecranes työllistää Suomessa yli 2 000 ja maailmanlaajuisesti yli 16 500 henkilöä.
”Palkinto osuu yksiin 30-vuotisjuhlamme kanssa itsenäisenä yrityksenä. Menestyksemme perustuu kansainvälistymiseen ja läheisiin asiakassuhteisiin, mikä on elintärkeää kestävien ratkaisujemme ja hiilidioksidipäästöjen vähentämisen vuoksi. Monimuotoisuus ja yhteisöjen tukeminen ovat avainasemassa maailmanlaajuisessa toiminnassamme”, toteaa Konecranesin toimitusjohtaja Anders Svensson.
ABB tuo vaikuttavia investointeja suomalaiseen teollisuuteen
Pitkäaikaisen kansainvälisen investoijan palkinto myönnettiin ABB Oy:lle. ABB Oy on osa maailmanlaajuista ABB-konsernia, joka on sähköistämisen ja automaation teknologiajohtaja. Suomessa ABB työllistää tällä hetkellä noin 5 500 henkilöä ja toimii noin 20 paikkakunnalla. Yhtiö on Suomen suurimpia yhteisöveron maksajia ja on yksi suurimmista teollisuuden työnantajista. Suomessa ABB on investoinut viimeisen kymmenen vuoden aikana vuosittain keskimäärin yli 55 miljoonaa euroa tuotantokapasiteettiin.
”ABB on kansainvälistynyt auttamalla asiakkaitaan eri teollisuudenaloilla menestymään globaalisti. Menestyksemme ytimessä ovat osaava henkilöstömme ja merkittävät TKI-panostukset huipputeknologiaan. Suomessa olemme rakentaneet monia kansainvälisiä menestystarinoita”, toteaa ABB Oy:n toimitusjohtaja Pekka Tiitinen.
Forest Joensuu yhdistää metsäalan toimijat Joensuuhun ja Pohjois-Karjalaan
Yhteisöpalkinnon saanut Forest Joensuu kehittää metsäalaa vauhdittaen planeettaa korjaavien ratkaisujen syntymistä, jotka ovat avainasemassa hillitsemässä ja torjumassa metsäpaloja, luontokatoa ja ilmastonmuutosta. Keskittymästä löytyy yritystoimintaa metsä- ja puutuoteteollisuudesta kone- ja laitevalmistukseen, teknologiayrityksiä sekä tutkimusta ja koulutusta. Keskittymässä toimii yhteensä 600 yritystä, joissa työskentelee yhteensä noin 6 000 henkilöä. Keskittymän yhteenlaskettu liikevaihto oli 2 miljardia euroa.
”Euroopan metsäpääkaupungissa kehitettyjä metsän ja fotoniikan ratkaisuja viedään Amerikkoihin ja Aasiaan asti ja kymmenet kansainväliset delegaatiot ovat ihastelleet Forest Joensuun yhteishenkeä. Palkinto kuuluukin kaikille konekuskeista tohtoreihin”, toteaa Joensuun kaupunginjohtaja Jere Penttilä.
Team Finland -verkosto edistää Suomen ja suomalaisten yritysten menestymistä maailmalla. Verkosto tukee julkisrahoitteisilla palveluillaan yrityksiä kansainvälistymisessä, houkuttelee Suomeen investointeja ja rakentaa Suomi-kuvaa maailmalla. Tutustu Team Finlandiin ja sen palveluihin www.team-finland.fi.
Kuvia yrityksistä: https://businessfinland.kuvat.fi/i/YksvqdZJQnmAyX56hNtEM2e4U8bHSwBC
Tasavallan presidentin kanslian kuvatili: https://www.flickr.com/photos/tpkanslia/
Lisätietoja:
- Team Finland: Risto Huhta-Koivisto, Senior Advisor, Business Finland, risto.huhta-koivisto@businessfinland.fi, +358 40 343 3347
- Unikie Oy: Elina Mansner, markkinointi- ja viestintäjohtaja, elina.mansner@unikie.com, +358 44 044 7767
- Konecranes Oyj: Brett Young, ulkoisen viestinnän johtaja brett.young@konecranes.com, +358 40 140 5801
- ABB Oy: Satu Perälampi, viestintäjohtaja, satu.peralampi@fi.abb.com, +358 50 332 3850
- Forest Joensuu: Jere Penttilä, Joensuun kaupunginjohtaja, jere.penttila@joensuu.fi, +358 50 432 7600
Avainsanat
Muut kielet
- ENG: President Stubb grants internationalisation awards for the first time: award-winners are Unikie, Konecranes, ABB and Forest Joensuu
- SWE: Republikens president Alexander Stubb har delat ut det årliga internationaliseringspriset som går till tre företag och en sammanslutning: Unikie, Konecranes, ABB och Forest Joensuu
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Suomi muiden silmin 2025: Suomi-kuva säilyi vakaana, mutta mielikuvat maailmalla jakautuvat4.2.2025 00:01:00 EET | Tiedote
Koulutus, hyvä hallinto, luonto, tasa-arvo ja onnellisuus ovat teemoja, joista Suomi tunnetaan maailmalla, kertoo Finland Promotion Boardin julkaisu Suomi muiden silmin. Vuonna 2024 kansainvälistä medianäkyvyyttä toivat erityisesti Nato-jäsenyys ja turvallisuuspolitiikka. Suomi-kuva on haastavasta maailmantilanteesta huolimatta säilynyt pääosin myönteisenä, mutta erot eri maiden suhtautumisessa Suomeen ovat kasvaneet. Sen vuoksi on yhä tärkeämpää, että Suomi tunnetaan omista vahvuuksistaan, julkaisussa todetaan.
// KORJATTU TIEDOTE // VALTOSEN INFO PERUTTU //Tiedoksi toimituksille: ulkoministeri Valtosen info Ukrainan ja Moldovan vierailuista9.1.2025 09:22:54 EET | Kutsu
Tiedoksi toimituksille Ulkoministeri Valtosen infotilaisuus toimittajille torstaina 9.1.2025 klo 18.25 Suomen aikaa on peruuntunut. Lisätiedot: tiedottaja Miia Vihola, puh. 0295 350 680 tai UM viestintäpäivystäjä, puh. 040 551 6571 Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@gov.fi
Tiedoksi toimituksille: ulkoministeri Valtosen info Ukrainan ja Moldovan vierailuista8.1.2025 18:00:24 EET | Kutsu
Ulkoministeri Elina Valtonen vieraili Ukrainassa 8. tammikuuta ja vierailee Moldovassa 9. tammikuuta. Ukrainassa tapaamisten aiheena olivat mm. Etyjin ja Suomen tuki Ukrainalle. Moldovassa Valtonen keskustelee mm. Moldovan energiatilanteesta ja Transnistrian konfliktista.
//KORRIGERAT//Finland får eget nationellt ljudlandskap6.12.2024 00:00:00 EET | Pressmeddelande
//KORRIGERAT: telefonnummer i kontaktuppgifter// På Finlands självständighetsdag, den 6 december, offentliggör Finland som första land i världen ett nationellt ljudlandskap. ”Ääniä” är ett verk som komponerats av Lauri Porra. Verket består av 15 originalkompositioner som har inspirerats av Finland och det finländska. Beställningsverket kommer att lanseras vid ambassadernas självständighetsfester runt om i världen. Efter det kan alla som vill uppleva det finländska lugnet ta del av det musikaliska verket.
//KORJATTU//Suomi saa oman kansallisen äänimaiseman6.12.2024 00:00:00 EET | Tiedote
//KORJATTU puhelinnumero yhteystiedoissa// Suomen itsenäisyyspäivänä, 6. joulukuuta, Suomi julkaisee ensimmäisenä maana maailmassa kansallisen äänimaiseman. ”Ääniä” on Lauri Porran säveltämä, 15 alkuperäisestä sävellyksestä koostuva teoskokonaisuus, joka on saanut inspiraationsa Suomesta ja suomalaisuudesta. Tilausteos lanseerataan suurlähetystöjen itsenäisyyspäiväjuhlissa ympäri maailmaa, minkä jälkeen se on avoinna kaikille, jotka haluavat rauhoittua kokemaan suomalaisuutta musiikin kautta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme