SDP:n Eloranta: Suomen on herättävä kasvavaan yksinäisyysongelmaan
21.11.2024 15:39:35 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, eduskunnan yksinäisyyden ja ostrakismin vähentämisen ryhmän puheenjohtaja Eeva-Johanna Eloranta puhui eilen 20.11. Kasvatustieteiden päivillä yksinäisyyden kustannuksista ja viime perjantaina 15.11. julkaistusta Osallistujien Suomi -toimenpideohjelmasta, jolla yksinäisyyttä pyritään vähentämään ja yhteisöllisyyttä lisäämään. Eloranta toivoo hallituksen ottavan toimenpidesuunnitelman osaksi omaa työtään ja toivoo meidän kaikkien osallistuvan yhteiseen työhön yksinäisyyden vähentämiseksi.

- Heräsin yksinäisyysongelman laajuuteen ja vaikutuksiin joitain vuosia sitten, kun kuulin professori Niina Junttilaa siitä kuinka haavoittavaa yksinäisyys ja ulossulkeminen ovat. Selvisi, että meillä on selkeä tarve sille, että yksinäisyyden vähentämisen työtä tulisi johtaa strategisesti ja yhtenäisemmin. Tämän innoittamana perustimme eduskuntaan epävirallisen yli puoluerajojen toimivan ryhmän asian edistämiseksi. Nyt työ on tuottanut tulosta ja olemme kattavan asiantuntijajoukon kanssa saaneet valmiiksi kattavan Osallistujien Suomi -toimenpideohjelman, Eloranta kertoo.
Eduskunnan yksinäisyyden ja ostrakismin vähentämisen työryhmän asiantuntijajäsenineen viime perjantaina julkaiseman kansallisen Osallistujien Suomi -toimenpideohjelman tarkoituksena on yksinäisyyden vähentäminen sekä osallisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistaminen laajasti koko maassa. Ohjelma sisältää 21 konkreettista toimenpidettä, jotka kohdentuvat yksilöille, perheille ja lähiverkostoille, julkiselle, yksityiselle ja kolmannelle sektorille sekä kansalaisyhteiskunnalle. Ohjelma luovutettiin myös pääministeri Petteri Orpolle.
- Yksinäisyys aiheuttaa haittaa sekä yksilöille että koko yhteiskunnalle. Yhä kasvavana ilmiönä yksinäisyys aiheuttaa sekä inhimillisiä että yhteiskunnallisia, myös rahassa laskettavia, kustannuksia.Toistuvasti yksinäiset kokevat sekä mielenterveytensä että fyysisen toimintakykynsä muita huonommaksi. He käyvät muita useammin lääkärissä ja heillä on enemmän ja pidempiä sairaalahoitojaksoja. Hollannissa yksinäisyyden on katsottu aiheuttavan jopa 8,1 prosenttia kaikista terveystoimen kustannuksista. Britanniassa on laskettu, että yksinäisyys maksaa vuodessa 10.000 puntaa per yksinäinen ihminen. Suomen lukemat eivät vielä ole selvillä, mutta todennäköisesti ne ovat samansuuntaiset. On selvää, ettei meillä ole inhimillisestä eikä taloudenkaan näkökulmasta varaa yksinäisyyteen, Eloranta painottaa.
- Toivon, että toimenpideohjelma herättää niin maamme hallituksen kuin koko suomalaisen yhteiskunnan työhön yksinäisyyden vähentämiseksi ja yhteisöllisyyden lisäämiseksi. Ongelman ratkaisemiseksi tarvitaan meitä kaikkia ja strategista pitkäjänteistä työtä. Nyt on aika, että myös maan hallitus tarttuu yksinäisyyden ongelmaan, Eloranta toteaa.
Yhteyshenkilöt
Eeva-Johanna ElorantaKansanedustaja
Puh:050 523 2309Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Hallitus seisoo tumput suorina työperäisen hyväksikäytön edessä14.10.2026 15:49:29 EEST | Tiedote
– Jälleen yksi tapaus, jossa paljastuu työntekijöiden hyväksikäyttöä, tällä kertaa Senaatti-kiinteistöjen työmaalla. On kestämätöntä, ettei hallitus ole vieläkään ryhtynyt toimenpiteisiin, toteaa SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma ja peräänkuuluttaa hallitukselta toimia, joilla väärin toimineet yritykset saadaan paremmin vastuuseen.
SDP:n Helena Marttila: HUSissa perutaan jo leikkauksia laskujen pelossa – kriittinen raja tullut vastaan14.10.2026 15:32:22 EEST | Tiedote
HUSin sairaaloissa joudutaan jo tilanteisiin, joissa potilaat peruuttavat leikkauksia ja muita hoitoja, koska eivät pysty maksamaan jatkuvasti nousseita asiakasmaksuja (HS 14.10.). Samaan aikaan hallitus esittää asiakasmaksuihin jälleen uusia korotuksia ensi vuodelle. Kansanedustaja Helena Marttilan (sd.) mukaan kriittinen raja on ylitetty ja uudet korotukset tulee perua.
SDP:n Skinnari: Kuljetusalan kriisiin on ratkaisuja, jos on tahtoa – määräaikainen tuki käyttöön nopeasti14.10.2026 12:04:04 EEST | Tiedote
Kansanedustaja ja ex-ministeri Ville Skinnari (sd.) esittää, että hallitus ottaa nopeasti käyttöön kolmen kuukauden määräaikaisen kuljetuskustannustuen. Tuki kohdistettaisiin erityisesti pienille ja keskisuurille kuljetusyrityksille, joiden kannattavuus ja toiminnan jatkuvuus ovat uhattuina polttoaineiden hinnannousun vuoksi.
SDP:n Suhonen: Suomea jaetaan nyt kahtia – ja oikein virkapohjalta!14.10.2026 10:49:23 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen ei sulata LVM:n virkakunnan ulostuloa maakuntalentojen lakkauttamiseksi. – Nyt on Suomen virallinen kahtiajako lausuttu sitten oikein virkamiesten suilla. Kädet on nostettu pystyyn ja keinoksi valittu maakuntalentojen lakkauttaminen. Eikö koko maan elinvoiman ja saavutettavuuden ylläpito olekaan enää arvo, josta pidetään kiinni, kysyy Suhonen.
SDP:n Riitta Kaarisalo: Tikkakosken lentokentän todellinen tarve on arvioitava ensin ja huomioitava vakavasti14.10.2026 10:40:06 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Riitta Kaarisalo (sd) arvostelee liikenne- ja viestintäministeriön virkakunnan puheenvuoroa hätiköinnistä selvitysten ollen vielä kesken.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme