Hyvä vuokranantaja 2024 -palkinto tamperelaiselle Hannu Liitsolalle
Vuokralaiset VKL:n ja Suomen Vuokranantajien yhdessä jakama Hyvä vuokranantaja -palkinto meni tänä vuonna tamperelaiselle Hannu Liitsolalle, joka vuokraa noin 70:ä asuntoa Tampereella, Lohjalla ja Lappeenrannassa. Palkinnolla halutaan nostaa esiin kasvollisia yksityisiä vuokranantajia ja kannustaa hyvään ja vastuulliseen vuokranantajuuteen.

Hyvä vuokranantaja -palkinnon saajat valitaan verkossa kerättyjen ehdotusten pohjalta. Palkinto jaetaan vuosittain yksityiselle vuokranantajalle tai vuokranantajille, jotka tuovat mieleen sanat reilu, luotettava, jämpti ja sitoutunut. Voittajasta annetuissa perusteluissa nousevat esiin tänä vuonna muun muassa Liitsolan tarjoama nopea apu vuokralaisille, vuokralaisten toiveiden huomioiminen remonteissa ja muutostöissä sekä vuokralaisten ystävällinen ja huomioiva kohtaaminen. Monen mieltä ovat lämmittäneet esimerkiksi Liitsolan vuokralaisilleen antamat muistamiset jouluisin.
”Hannu Liitsola on malliesimerkki hyvästä vuokranantajasta, jolle vuokranantajuus on palvelutehtävä. Hyvä vuokranantaja huolehtii siitä, että vuokrakodissa kaikki toimii. Myös joustavuus korostuu, ja tätä vuokralaiset arvostavatkin erityisesti yksityisissä vuokranantajissa”, kommentoi Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Sanna Hughes.
Suomen Vuokranantajien viime vuonna teettämän kyselyn mukaan vuokralaisten yleisimmät pieniin yksityisiin vuokranantajiin liittyvät ominaisuudet ovat joustavuus vuokralaisia kohtaan tarvittaessa, vuokralaisten hyvä kohtelu sekä asuntojen hyvä sijainti.
”Tänä vuonna palkintoehdokkaiden saamissa perusteluissa keskeinen teema oli hyvän ja avoimen viestinnän merkitys vuokranantajan ja vuokralaisen välillä. Tämä onkin todella tärkeää niin vuokralaisten viihtyvyyden kuin mahdollisten ongelmien ratkomisen näkökulmasta. Usein vaikeissakin asioissa voidaan löytää yhteinen sävel, kun ne otetaan puheeksi ajoissa, ratkaisukeskeisesti ja hyvässä hengessä,” Vuokralaiset VKL:n toiminnanjohtaja Anne Viita toteaa.
”Meille on tärkeää, että vuokralaisemme viihtyvät kodeissaan. Olen helposti tavoitettavissa vuokralaisen valitsemalla välineellä. Reagoin ripeästi vuokralaisten erilaisiin tarpeisiin. Huomioimme remonttien yhteydessä vuokralaistemme toiveita väri-ja materiaalivalinoissa. Tavoitteeni on olla suoraselkäinen, joustava ja mukava vuokranantaja. Vuokranantajuus on asiakaspalvelutyötä”, kertoo vuoden Hyvä vuokranantaja Hannu Liitsola.
Yksityiset vuokranantajat ovat Suomen suurin vuokra-asuntojen tarjoaja. Lähes 40 prosenttia kaikista vuokra-asunnoista on yksityisten vuokranantajien tarjoamia. He vuokraavat noin 380 000 asuntoa ympäri Suomen ja niissä asuu reilusti yli puoli miljoonaa ihmistä. Valtaosa yksityisistä vuokranantajista omistaa 1–3 vuokra-asuntoa. Suurimman osan tavoitteena on turvata eläkepäivien toimeentuloa asuntosijoittamisella.
Lisätietoja Hyvä vuokranantaja -äänestyksestä:
Sanna Hughes, toiminnanjohtaja, Suomen Vuokranantajat
sanna.hughes@vuokranantajat.fi, 040 044 0903
Kiia Etelävuori, viestintäjohtaja, Suomen Vuokranantajat
kiia.etelavuori@vuokranantajat.fi 050 557 6488
Anne Viita, toiminnanjohtaja, Vuokralaiset VKL
anne.viita@vuokralaiset.fi, 050 588 3483
Voittajan haastattelupyynnöt:
Hannu Liitsola, Aarre & Ilo Oy
hannu.liitsola@gmail.com, 045 7877 4896
Avainsanat
Kuvat

Liitteet
Suomessa on noin 380 000 asuntoa, joita vuokraavat yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on yli 30 000 vuokranantajaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry
Asunto-osakeyhtiölakiin ehdotetaan uutta Airbnb-sääntelyä15.8.2025 08:59:16 EEST | Tiedote
Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa yli 90 000 suomalaisen taloyhtiön arkea sääntelevään asunto-osakeyhtiölakiin lukuisia muutoksia, selvennyksiä ja täsmennyksiä. Paketti sisältää muun muassa lyhytvuokrausta koskevia pykäliä sekä osakkaan tiedonsaantioikeutta vahvistavaa sääntelyä. Suomen Vuokranantajia työryhmässä edustanut lakiasiainjohtaja Tarik Ahsanullah pitää kokonaisuutta kohtuullisena, vaikka hallintaanottomenettelyn sijaan Vuokranantajat ehdottivat kevyempää menettelyä Airbnb-häiriöiden kitkemiseksi.
Opiskelijoiden asumisen tuki muuttui – mitä ottaa huomioon kimppakämpän vuokrasopimuksessa?4.8.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Opiskelijat eivät enää 1.8.2025 jälkeen saa yleistä asumistukea, vaan jatkossa he voivat saada opintotuen asumislisää. Muutos on herättänyt kysymyksiä erityisesti kimppakämpissä asuvien opiskelijoiden vuokrasopimuksista. Suomen Vuokranantajat ry:n juristi Saara Penttilä kertoo, millainen vuokrasopimus toimii parhaiten.
Vuokrakehityksessä tehtiin historiaa – pääkaupunkiseudun vuokrat laskivat ensimmäistä kertaa tilastohistoriassa17.7.2025 08:59:51 EEST | Tiedote
Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2025 toiselta neljännekseltä huhti-kesäkuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat koko maassa keskimäärin 0,5 prosenttia vuoden takaisesta. Pääkaupunkiseudulla vuokrakehitys kääntyi selvästi laskevaksi – vuosimuutos oli -0,3 prosenttia. Muualla Suomessa vuokrat nousivat selkeästi enemmän, 0,9 prosenttia. Yhä useammalla alueella vuokrakehitys on jatkanut hidastumistaan ja pääkaupunkiseudun vuokrakehitys on selvästi laskevaa. Vuokrakehityksen kärjessä jatkavat Rovaniemi ja Oulu, sekä uutena kärkikolmikkoon nousi Vaasa, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.
Suomen Vuokranantajien uutena toiminnanjohtajana aloittaa Eeva Tammisalo: ”Teemme kaikkemme ollaksemme vuokranantajien ja asuntosijoittajien paras kumppani”11.7.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Suomen Vuokranantajat ry:n uudeksi toiminnanjohtajaksi on nimitetty Eeva Tammisalo (KTK, eMBA, ITS, AIT, 49). Tammisalo aloittaa tehtävässään 4.8.2025 alkaen.
Uusi vuokralainen tulossa? Vältä kalliit virheet näillä vinkeillä!9.7.2025 09:57:54 EEST | Tiedote
Kun vuokralaisvalinta on tehty ja vuokrasopimus solmittu, vuokranantajan tehtävät eivät suinkaan pääty siihen. Vuokrasuhteen sujuva alku rakentuu huolellisista valmisteluista ennen avainten luovutusta. Suomen Vuokranantajat ry:n juristi Elina Vilponen muistuttaa tärkeistä toimenpiteistä, jotka jokaisen vuokranantajan kannattaa hoitaa ennen vuokralaisen sisäänmuuttoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme