Asiantuntija: "Ilman modernia sähkökeskusta tulevaisuuden koti ei toimi"

- Sähkökeskuksen merkitys on kasvanut eksponentiaalisesti kotitalouksien sähköistymisen lisääntyessä.
- Tulevaisuuden kodeissa sähkökeskukset eivät enää pelkästään jaa sähköä, vaan niiden käytölle kohdistuu uudenlaisia haasteita monimutkaisempien sähköverkkojen ja kasvavien turvallisuusvaatimusten myötä.
Kotien sähköistymisen kasvuun on vaikuttanut monien sähkölaitteiden yleistyminen. Aurinkopaneelien, akkujen tai muiden vastaavien laitteiden integrointi kotitalouksien sähköjärjestelmiin asettaa uusia vaatimuksia sähkökeskuksille, joiden on kyettävä tehokkaasti hallitsemaan perinteisen verkon lisäksi uusiutuvia energianlähteitä.
Uusien sähkölaitteiden integrointi edellyttää entiseen verrattuna laajempaa suunnittelua, tarkempaa asennusta ja jatkuvaa seurantaa sähköturvallisuuden varmistamiseksi sekä energiatehokkuuden maksimoimiseksi.
– Koska erilaisten sähkölaitteiden käyttö on lisääntynyt ja sähkönjakelu on muuttunut monimutkaisemmaksi, turvallisuusriskien todennäköisyys on myös kasvanut. Esimerkiksi yhä useammalta kotitaloudelta löytyy kotipihaltaan sähköauto, jonka energia-asemana oma koti toimii. Sähkökeskuksen on kyettävä tarjoamaan turvallinen ja tehokas latausympäristö, jotta latausprosessi ei aiheuta ylikuormitusta tai vaaratilanteita. Tämä vaatii paitsi riittävää sähkökapasiteettia myös suojalaitteita, kuten vikavirtasuojia ja valokaarivikasuojia, jotka varmistavat turvallisen sähkönkulutuksen, korostaa Schneider Electricin asiakkuusvastaava Jarkko Soikka.
Kodin paloturvallisuudesta vastaa useimmiten pelkkä pakollinen palovaroitin. Se varoittaa jo syttyneestä palosta, mutta useimmiten sähköpalot voitaisiin ehkäistä ennalta. Valokaarivikasuojat ja vikavirtasuojat ovat olennaisia turvallisuusratkaisuja, jotka suojaavat kotia tehokkaasti sähköpalojen ja sähköiskujen vaaroilta.
– Sähkölaitteiden määrän lisääntyessä suojalaitteiden merkitys korostuu entisestään, sillä ne parantavat kotitalouksien turvallisuutta merkittävästi, Soikka jatkaa.
Koteihin virtaa useista lähteistä
Kyselyt ovat osoittaneet, että monet kuluttajat eivät ole täysin tietoisia sähkökeskusten roolista kodeissaan. Esimerkiksi nuoremmat sukupolvet ovat usein valmiita investoimaan energiatehokkuutta lisäävään teknologiaan, mutta saattavat olla tietämättömiä siitä, miten se voi vaikuttaa heidän energiankulutukseensa ja turvallisuuteensa.
– Tämä korostaa tarvetta paremmalle viestinnälle, jotta kotitalouksien sähköturvallisuutta voitaisiin parantaa. Yleiseen keskusteluun olisi tärkeää nostaa niin energiatehokkaiden ratkaisujen hyödyt kuin niiden turvallinen integrointi kodin sähköjärjestelmään, jotta ylikuormituksen riskiä voidaan minimoida, myyntijohtaja Tapio Aro-Heinilä sähkökeskusten asiantuntijayritys Gisteleltä kertoo.
– Kotiemme sähkönkäyttö on muuttunut merkittävästi viimeisen kymmenen vuoden aikana. Myös sähkön toimitustapa on kokenut valtavan muutoksen. Aiemmin kotitaloudet saivat virtansa yksinomaan sähköverkosta. Nykypäivänä asia on kuitenkin toisin – kotitalouksia palvelevat nyt vuorotellen perinteinen sähköverkko, uusiutuvat energialähteet, mikroverkko, aurinkopaneelit, akustot ja hyvin pian myös sähköauto, Aro-Heinilä jatkaa.
Sähkökeskuksilta vaaditaan nykyään entistä enemmän – niiden on kyettävä hallitsemaan monimutkaisia energiavirtoja, sopeuduttava digitaaliseen ympäristöön ja omaksuttava uusia sähkönlähteitä. Lisäksi energiakustannusten noustessa lisääntyy tarve energiankulutuksen hallinnan ja priorisoinnin automatisoinnille. Automaattiset järjestelmät auttavat myös optimoimaan energiankulutusta varmistaen, että esimerkiksi sähköautoa ladataan silloin, kun uusiutuvaa energiaa on runsaasti saatavilla.
Modernit sähkökeskukset ovat avainasemassa hallitsemaan kodin sähköistymistä, parantamaan sähkön saatavuutta ja vähentämään energiakustannuksia. Ne ovat myös ratkaisevassa asemassa kodin sähköturvallisuuden varmistamisessa.
Asiantuntija vinkkaa, varmista nämä asiat kodissasi:
- Tutustu huolella uusiin sähkölaitteisiin ennen niiden liittämistä kotisi sähköjärjestelmään. Suunnittele ja asenna järjestelmä siten, että se pystyy turvallisesti hallitsemaan eri virtalähteitä. Tämä ehkäisee ylikuormitusta ja muita mahdollisia vaaratilanteita.
- Huomioi turvallisuus suojalaittein. Kotitalouksien sähköistyessä suojalaitteiden merkitys korostuu. Valokaarivikasuojat ja vikavirtasuojat auttavat ehkäisemään sähköpalojen ja sähköiskujen vaaroja, mikä parantaa kodin paloturvallisuutta.
- Perehdy modernin sähkökeskuksen toimintaan. Sähkökeskukset eivät enää vain jaa sähköä, vaan hallinnoivat useita virtalähteitä. On tärkeää ymmärtää, miten moderni sähkökeskus toimii ja miten erilaiset ratkaisut vaikuttavat energiankulutukseen ja turvallisuuteen kodissasi.
Lisätietoja:
Schneider Electric, asiakkuusvastaava Jarkko Soikka, jarkko.soikka@se.com, puh. 050 401 2838
Gistele, myyntijohtaja Tapio Aro-Heinilä, tapio.aro-heinila@gistele.fi, puh. 040 530 4675
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Susanna NiemeläBrand, PR and Communication ManagerSchneider Electric Finland
Puh:+358503545666susanna.niemela@se.comKuvat

Tietoa Schneider Electricistä
Schneider luo merkitystä tarjoamalla kaikille mahdollisuuden hyödyntää energiaa ja muita resursseja parhailla mahdollisilla tavoilla. Kaikessa toiminnassamme yhdistyy edistys ja kestävä kehitys. Kutsumme tätä ajatusta teemalla Life Is On.
Globaalina teollisena teknologiajohtajana tuomme sähköistämisen, automaation ja digitalisoinnin huippuasiantuntemusta älykkääseen teollisuuteen, joustavaan infrastruktuuriin, tulevaisuuden datakeskuksiin, älykkäisiin rakennuksiin ja intuitiivisiin koteihin. Syvällisen toimialatuntemuksemme ansiosta tarjoamme integroituja, koko elinkaaren kattavia ja tekoälypohjaisia teollisia IoT -ratkaisuja, joissa yhdistyvät kytketyt tuotteet, automaatio, ohjelmistot ja palvelut. Rakennamme asiakkaillemme myös digitaalisia kaksosia kannattavan kasvun mahdollistamiseksi.
Tärkein voimavaramme ovat ihmiset: 150 000 kollegaa ja yli miljoona kumppania yli 100 maassa varmistavat läheisen yhteyden asiakkaisiimme ja sidosryhmiimme. Integroimme monimuotoisuuden ja inkluusion kaikkeen toimintaamme, ja meitä ohjaavat tavoitteemme luoda kestävää tulevaisuutta kaikille.
www.se.com/fi/fi/
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Schneider Electric
Schneider Electricin ratkaisut sähköautojen lataukseen helpottavat omakotitaloasujien ja taloyhtiöiden arkea14.11.2025 10:49:42 EET | Tiedote
Schneider Charge on erityisesti omakotitaloihin sopiva sähköautojen latausasema, jota on helppoa hallita mobiilisovelluksen kautta. Schneider Charge Pro on taloyhtiöihin suunniteltu latausasema, joka helpottaa kulujen allokointia ja maksimoi energiatehokkuuden. Kansainvälinen energiateknologiajohtaja Schneider Electric tarjoaa kattavan valikoiman ratkaisuja sähköautojen lataamiseen: Schneider Charge ja Schneider Charge Pro parantavat sähköautoilun mahdollisuuksia helpottamalla latausasemien asennusta ja käyttöä. Samalla ratkaisut auttavat vastaamaan Euroopan unionin säätämään rakennusten energiatehokkuusdirektiiviin, jonka vaatimukset koskevat muun muassa sähköautojen latauspisteiden päivitettävyyttä. Latausratkaisussa on panostettu sujuvaan ja nopeaan asentamiseen ja käyttöönottoon. Kumpikin latausasema voidaan asentaa epätasaiselle seinäpinnalle asennuslevyn ja tasauspalojen avulla. Syöttökaapelin voi tuoda latausasemaan ylhäältä, alhaalta tai takaa. Taloyhtiöihin tarkoitettu Schneid
Asiantuntija: Älykiinteistöjen tietoturvassa vakavia puutteita – julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö avainasemassa11.11.2025 08:11:00 EET | Tiedote
Rakennusautomaation ja turvallisuusjärjestelmien päivitysten laiminlyönti sekä lisääntyvät integraatiot altistavat modernit älykiinteistöt kyberhyökkäyksille. Yhteiskunnalle kriittisissä rakennuksissa tällä voi olla vakavia seurauksia. Tilanteen parantamiseksi järjestelmille tarvitaan selkeitä vähimmäisvaatimuksia sekä viranomainen, joka seuraa ja ohjaa kokonaisuutta.
Raportti: Sähköistäminen voisi tuoda Euroopalle 250 miljardin euron vuosisäästöt6.11.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Schneider Electricin tuoreimman raportin mukaan Euroopan unioni käyttää tällä hetkellä 380 miljardia euroa vuodessa energian tuontiin. Lähes 60 prosenttia EU:n käyttämästä energiasta on peräisin ulkomailta. Sähköistämisen nopeuttaminen ja energian tuottajakuluttaja (prosumer) -aloitteet voisivat luoda jopa miljoona uutta työpaikkaa paikallisille teollisuudenaloille. EU-alueen katoille asennettujen aurinkopaneelien tuotantopotentiaali on arviolta yli 1 000 gigawattia, mikä on 10 kertaa enemmän kuin nykyinen asennettu kapasiteetti. Espoo, 6. marraskuuta 2025 – Kansainvälinen teknologiajohtaja Schneider Electric on julkaissut uuden tutkimusraportin, jossa korostetaan sähköistymisen merkitystä Euroopan tulevaisuudelle. Tällä hetkellä Euroopan sähköistämisaste on vain 21 prosenttia eikä luku ole muuttunut viimeisen vuosikymmenen aikana. Se on merkittävästi vähemmän kuin Kiinassa ja Yhdysvalloissa, joissa molemmissa sähköistäminen etenee EU-aluetta nopeammin. Tämän takia asuinrakennusten ene
Okmetic turvaa tuotantoprosessinsa toimivuuden Schneider Electricin UPS-laitteilla4.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Okmetic Oy:n Vantaan tuotantoyksikköön valittiin Schneider Electricin Galaxy VL -sarjan UPS-laitteet. UPS-laitteilla voidaan varmistaa keskeytymätön virransyöttö tuotantoprosessin kriittisiin kohtiin. Okmetic Oy on puolijohdeteollisuudelle piikiekkoja Vantaan Koivuhaassa valmistava yhtiö. Sen uusi tehdaslaajennus Koivuhaassa optimoi tuotantoaan hyödyntämällä huippuluokan rakennusautomaatiojärjestelmää (Building Management System). Okmetic Oy on tällä hetkellä maailman seitsemänneksi suurin piikiekkojen valmistaja. Puolijohdekomponentteja käytetään miltei kaikessa elektroniikassa – mobiililaitteissa, autoissa, ilmailu- ja puolustusteknologiassa ja yhä enemmän myös tekoälyssä. Ne luovat pohjaa koko digitaaliselle infrastruktuurille. Keskeytymätön virransyöttö kaikissa olosuhteissa – Tuotantoprosessin sujuvuus haluttiin varmistaa katkeamattomalla sähkönsyötöllä, joten prosessin kriittiset kohdat varmistettiin isoilla, 400 kilowatin kolmivaiheisilla UPS-laitteilla. Niihin liitettiin tunnet
Mediakutsu: Schneider Electricin avoimen ohjelmistokeskeisen automaation ja robotiikan uutuudet esillä Teknologia 25 -messuilla28.10.2025 08:11:00 EET | Kutsu
Pohjoismaiden johtava teknologia- ja teollisuustapahtuma Teknologia 25 esittelee uusimmat älykkään ja kestävän teollisuuden teknologiat teollisten prosessien automatisoinnista ja digitalisoinnista kunnossapidon sekä sähkönjakelun ratkaisuihin. Tapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 4.–6.11.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme