Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 26.11. kokouksen ennakkotiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan kokous on tiistaina 26. marraskuuta klo 16.15. Lautakunta käsittelee muun muassa järjestöille vuodelle 2025 myönnettäviä avustuksia sekä asiakasmaksujen korotuksia.
Lautakunta aloittaa järjestöavustusten käsittelyn
Lautakunnalle esitetään, että se myöntäisi toimialan käyttötalousmäärärahoista järjestöille avustuksia vuodelle 2025 yhteensä 1 177 500 euroa. Toimialajohtajan myöntämiin alle 10 000 euron avustuksiin esitetään kohdennettavaksi 22 500 euroa.
Avustusmäärärahaa on nostettu tähän vuoteen verrattuna 20 prosenttia. Tämä mahdollistaa avustusten tason tasapuolisen noston sekä avustusten myöntämisen kokonaan uusille hakijoille ja uusille toiminnoille. Yleinen kustannustason nousu on viimeksi otettu huomioon avustusten tasossa vuonna 2018.
Avustuksia myönnetään järjestöille toimintaan, joilla ne tukevat toimialan lakisääteisten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tuottamista ja edistävät helsinkiläisten hyvinvointia ja terveyttä ja kaventavat terveys- ja hyvinvointieroja. Pelastustoimen avustukset kohdennetaan järjestöille, joiden toiminta kytkeytyy onnettomuuksien ehkäisyyn, pelastustoimintaan tai väestönsuojelun edistämiseen Helsingissä.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta antaa myös lausunnon kaupunginhallitukselle sen valtionperinnöistä ja kaupunginhallituksen määrärahoista myöntämistä kunta-Helsingin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen järjestöavustuksista. Kaupunginhallitukselle esitetään, että se myöntäisi avustuksia järjestöille vuodelle 2024 yhteensä 6 miljoonaa euroa.
Kaupunginhallitukselle ja sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalle osoitettuja avustushakemuksia vuodelle 2025 saapui yhteensä 205.
Lisätietoa: erityissuunnittelija Marianne Neijonen, p. 09 310 29263, marianne.neijonen@hel.fi ja kumppanuuspäällikkö Titta Reunanen, p. 09 310 23437, titta.reunanen@hel.fi
Asiakasmaksuihin esitetään korotuksia – lapsiperheiden kotipalvelu halutaan puolestaan maksuttomaksi
Lautakunnalle esitetään, että sosiaali- ja terveydenhuollon tasasuuruisia asiakasmaksuja, yhteisöllisen asumisen hälytysmaksua ja ateriamaksua, vammaispalvelun ateria- ja ylläpitomaksua sekä siivouspalvelun maksua korotetaan alkuvuodesta 2025.
Lapsiperheiden kotipalvelua esitetään puolestaan maksuttomaksi kaikille palveluun oikeutetuille 1.2.2025 alkaen. Tällä hetkellä palvelu on maksullista (perheiden tuloihin perustuva maksu) varhaisen tuen asiakkaille ja maksutonta sosiaalityön asiakkaille, esimerkiksi lastensuojelun ja vammaispalvelun asiakkaille.
Lapsiperheiden kotipalvelua sai viime vuonna noin 1600 perhettä ja siitä kertyneet asiakasmaksutulot olivat 61 000 euroa. Maksujen hallinnoinnin kustannukset olivat korkeammat kuin maksuilla saatavat tulot. Palvelun maksullisuus saattaa myös nostaa kynnystä vastaanottaa perheiden arkea tukevaa palvelua, vaikka perheellä olisi siihen sosiaalihuoltolain mukainen oikeus eli toimintakykyä alentava syy tai erityinen perhe- tai elämäntilanne.
Yllä esitettyjä muita asiakasmaksuja esitetään korotettavaksi, jotta niillä pystytään kattamaan nykyistä enemmän palvelujen järjestämisestä aiheutuvia kustannuksia. Esitettyjen asiakasmaksujen korotuksilla tavoitellaan vuositasolla yli 8 miljoonan euron suuruista tulojen lisäystä.
Talouden tasapainon turvaamiseksi toimialalla toteutetaan vuoden 2026 loppuun ulottuvaa muutosohjelmaa. Muutosohjelmalla tavoitellaan kustannussäästöjä useilla eri toimenpiteillä. Yksi näistä toimenpiteistä on tulojen lisääminen korottamalla asiakasmaksuja.
Samalla kun asiakasmaksuja korotettaisiin, palveluissa huolehditaan, että asiakkaat ovat tietoisia, että sosiaalihuollon tasasuuruisiin maksuihin voi tarvittaessa hakea alentamista tai perimättä jättämistä.
Terveydenhuollon maksut kerryttävät maksukattoa ja toimeentulotukea saavien asiakkaiden osalta terveydenhuollon maksut otetaan huomioon toimeentulotuesta päätettäessä. Maksukatto vuonna 2025 on 762 euroa, jonka jälkeen maksukattoon luettavat palvelut ovat pääosin asiakkaille maksuttomia.
”Jotta saamme taloutemme tasapainon uralle, toimeenpanemme suunniteltuja muutosohjelmamme toimenpiteitä hallitusti. Yksi keino tässä on tulojen lisääminen korottamalla maltillisesti asiakasmaksuja. Huolehdimme kuitenkin samalla, että asukkaat saavat tarvitsemansa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut”, toimialajohtaja Juha Jolkkonen toteaa.
Lisätietoa: Terhi Pippuri, perhepalvelujen johtaja, puhelin: 09 310 46012 (lapsiperheiden kotipalvelu) ja projektisuunnittelija Henna Järvinen, p. 09 310 41126, henna.jarvinen@hel.fi (muut asiakasmaksut)
Linkit
- Kokouksen esityslista liitteineen
- Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalle ja kaupunginhallitukselle vuodelle 2024 osoitetut yli 10 000 euron avustushakemukset ja ehdotetut avustukset
- Kokouksen päätöstiedote julkaistaan sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan verkkosivuilla kokouksen jälkeen.
Yhteyshenkilöt
Jaana Juutilainen-SaariViestintä- ja osallisuuspäällikkö
Puh:09 310 42240jaana.juutilainen-saari@hel.fiHelsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella
Toinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki
09 310 5015 (vaihde)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut helatorstaina 202528.5.2025 09:15:08 EEST | Tiedote
Helsinkiläiset saavat tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut myös helatorstaina.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan päätöstiedote 20.5.20.5.2025 18:35:35 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla oli kokous tiistaina 20. toukokuuta. Kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla. Tämä oli nykyisen lautakunnan viimeinen kokous. Uusi lautakunta pitää ensimmäisen kokouksensa 17. kesäkuuta 2025.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 20.5. kokouksen ennakkotiedote16.5.2025 12:36:35 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla on kokous tiistaina 20. toukokuuta klo 16.15. Lautakunta käsittelee muun muassa Vuosaareen perustettavan väliaikaisen pelastusaseman hankesuunnitelmaa.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen vastaanottoajat tehokkaammin käyttöön – terveydenhuollon ajat peruttava 24 tuntia ennen14.5.2025 16:04:34 EEST | Tiedote
Jos asiakas ei pääse Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelujen vastaanottoajalle, ohjeistamme asiakasta siirtämään tai perumaan ajan viimeistään 24 tuntia ennen ajanvarauksen alkua. Näin voimme tarjota peruutusaikaa seuraavalle asiakkaallemme ja sujuvoittaa palvelujamme. Terveydenhuollon palveluissa asiakas välttyy tällöin myös sakkomaksulta, joka peritään käyttämättä jääneestä tai liian myöhään perutusta ajasta.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan päätöstiedote 13.5.13.5.2025 17:47:33 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla oli kokous tiistaina 13. toukokuuta 2025. Kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme