Helsingin kulttuurikeskukset täyttyvät jouluisesta ohjelmasta – luvassa konsertteja, koko perheen tapahtumia ja joulumarkkinat
28.11.2024 13:38:00 EET | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote
Annantalossa, Kanneltalossa, Malmitalossa, Maunula-talossa, Stoassa ja Vuotalossa järjestetään lähiviikkoina kymmeniä joulunalusajan tapahtumia. Kulttuurikeskuksissa tunnelmoidaan muun muassa Jore Marjarannan ja Olli Ahvenlahden sekä Johanna ja Mikko Iivanaisen joulukonserteissa ja lauletaan joululauluja Mari Kätkän johdolla. Luvassa on myös koko perheen tapahtumapäiviä ja jouluisia taidetyöpajoja.

Runsainta ohjelmatarjonta on kaupunkiuudistusalue Malmilla, jossa sesonkiin sopivat tapahtumat levittäytyvät Malmitalon lisäksi Ylä-Malmin torille. To 12.12. – la 14.12. järjestettävällä Malmin joulutorilla sukelletaan joulumarkkinoiden taikaan. Maksuttomassa ulkotapahtumassa nähdään iso joukko esiintyjiä, kuten Fauna Humanan eläinhahmot, Tonttuorkesteri Mikä Lie ja Malmin Mieslaulajat. Pimenevää joulukuun iltaa valaisee Belenos Group of Artsin näyttävä tulishow. Lisäksi torille saapuu ruokarekkoja ja kojuja. Tapahtuma on osa kaupunkilaisten äänestämää OmaStadi-hanketta, jossa parannetaan alueen viihtyisyyttä, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Malmitalon salissa konsertoivat ti 10.12. Johanna ja Mikko Iivanainen (liput: 24,80 €) sekä ke 11.12. Tapiola Big Band solistinaan Anna Inginmaa (liput: 24,50 / 20 €). Lauantaina 7.12. vietetään puolestaan Joulun perhepäivää, jossa voi tavata joulupukin, katsella joululeffoja ja askarrella joulukoristeita kierrätysmateriaaleista. Päivän aikana kuullaan myös Satu Sopanen ja Tuttiorkesterin lastenkonsertti. Malmitalon perhepäivään on vapaa pääsy, konsertin liput: 8 €.
Tonttudisko, työpajoja ja tunnettuja artisteja
Lasten ja nuorten taidekeskus Annantalon valtaa perjantaina 13.12. suuren suosion saavuttanut AnnanHouse-diskotapahtuma teemanaan Tanssivat tontut. Kaikille avoimissa Taidelauantain työpajoissa askarrellaan kuusenkoristeita (la 7.12) ja ponnahdusjoulukortteja (la 14.12). Sekä diskoon että työpajoihin on vapaa pääsy.
Kanneltalossa soivat tunnelmalliset joululaulut keskiviikkona 11.12. laulaja Jore Marjarannan ja pianisti Olli Ahvenlahden yhteisessä Joulun tuoksu -konsertissa. Liput: 25 €. Kannelmäen voimistelijoiden perinteinen joulunäytös koetaan lauantaina 14.12. Liput: 14,5 / 7 €.
Maunula-talon tonttuviikko tarjoaa maksutonta koko perheen ohjelmaa ke 11.12. – la 14.12. välillä. Joulutunnelmaan voi virittäytyä muun muassa tonttupolulla ja laulutuokioissa. Viikko huipentuu lauantain 14.12. joulukarnevaaliin, jossa askarrellaan joulukoristeita, nautitaan glögiä ja lauletaan joululauluja Mari Kätkän johdolla. Vapaa pääsy.
Komiikkaa ja Keskitalven juhlat
Stoassa joulukausi avataan hulvattoman huumorin merkeissä. Perjantaina 29.11. on mahdollisuus kokea suositun Itäkuskus stand up -klubin pikkujouluilta yhdistettynä ravintola Box Stoan meze-illalliseen (K-18). Liput: 42 €. Perheen pienimpiä viihdyttävät Mimmit-lastenmusiikkiyhtyeen Puhuri-joulukonsertit lauantaina 21.12. Liput: 6,10 €.
Vuotalossa voi tutustua to 5.12. alkaen Käpykolon väkeä -miniatyyrinäyttelyyn, joka perustuu kirjailija Leena Parkkisen ja kuvittaja Zagros Manucharin samannimiseen lastenkirjasarjaan. Keskiviikon 18.12. Käpykolon joulupajassa pääsee askartelemaan jouluhenkisiä miniatyyrejä ja nauttimaan glögi- ja jouluherkkutarjoilusta. Vapaa pääsy.
Lauantaina 14.12. vietetään lisäksi koko perheen Keskitalven juhlia. Maksuttomassa tapahtumassa tanssitaan talvisessa taaperodiskossa, askarrellaan joulukortteja, paketoidaan omia lahjoja kierrätysmateriaaleilla ja tervehditään vieraita Korvatunturilta. Samana päivänä nähdään myös Hämärinkäinen-nukketeatteriesitykset. Esityksen liput: 6 €.
Varttuneempia kulttuurinystäviä viihdyttävät la 7.12. ilmaisuvoimaisen Ina Forsmanin joulukonsertti Motown-rytmien säestämänä (liput: 24,80 / 20 €) sekä pe 20.12. Den mysiga julkonserten, jossa on luvassa ihana sekoitus uusia ja vanhoja joululauluja, mukavia tarinoita ja yhteislaulua Jannike Sandströmin johdolla. Liput: 25 / 20 €. Kaikkiin Helsingin kulttuurikeskusten joulunalusajan tapahtumiin voi tutustua osoitteessa tapahtumat.hel.fi. Tapahtumien liput ovat myynnissä sivustolla lippu.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna YrjöläViestintäsuunnittelijaKulttuuri ja vapaa-aika, Helsingin kaupunki
Puh:040 546 0536johanna.yrjola@hel.fiHelsingin kulttuurikeskukset Annantalo, Caisa, Kanneltalo, Malmitalo, Maunula-talo, Stoa ja Vuotalo tarjoavat kaupunkilaisille kulttuuritapahtumia, esityksiä, näyttelyitä, kursseja, elokuvia ja taidekasvatusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingfors gör en enkät för att kartlägga invånarnas erfarenheter av våld i nära relationer och tillgången till hjälp21.9.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stad vill förbättra identifieringen av våld i nära relationer och tillgången till hjälp i ett tidigt skede. Invånarnas svar används i arbetet med att förebygga våld i nära relationer och i utvecklingen av tjänsterna. Enkäten kan besvaras anonymt av alla Helsingforsbor över 18 år.
Helsinki selvittää kyselyllä asukkaiden kokemuksia lähisuhdeväkivallasta ja avun saannista21.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki haluaa vahvistaa lähisuhdeväkivallan tunnistamista ja varhaista avun saamista. Asukkaiden vastauksia hyödynnetään lähisuhdeväkivallan ehkäisytyössä ja palvelujen kehittämisessä. Kyselyyn voivat vastata nimettömästi kaikki 18 vuotta täyttäneet helsinkiläiset.
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 22.9.202617.9.2026 13:31:22 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksen 22.9.2026 esityslista on julkaistu. Kokouksessa käsitellään muun muassa lausuntoa kaupungin talonrakennushankkeiden ohjelmasta vuosille 2027–2035 sekä katsausta valmisteilla olevaan taiteen perusopetuksen lakiuudistukseen.
Päätöstiedote: nuorisojaoston kokous 15.9.202615.9.2026 17:46:57 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaoston 15.9.2026 kokouksen päätöstiedote on julkaistu. Nuorisojaosto jätti Pelikan ry avustusasian pöydälle.
Helsinki vahvistaa yhdenvertaisuutta liikuntapaikoillaan turvallisemman tilan periaatteilla15.9.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin liikuntapalvelut on ottanut käyttöön turvallisemman tilan periaatteet sisäliikuntapaikoillaan ja maauimaloissaan. Periaatteiden tavoitteena on varmistaa, että jokainen asiakas voi tuntea olonsa tervetulleeksi, arvostetuksi ja turvalliseksi liikkuessaan riippumatta esimerkiksi iästä, taustasta, toimintakyvystä, ulkonäöstä tai muista henkilökohtaisista ominaisuuksistaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme