Mats Welinistä SPV:n puheenjohtaja

Suomen Purjehdus ja Veneilyn uudeksi puheenjohtajaksi valittiin koulutustoimikunnan puheenjohtajana toiminut Mats Welin (NJK, BSS). Hallituksessa jatkavat seuraavalle kaudelle Ville Valtonen (Valmennus- ja huippukilpapurjehdustoimikunta) ja Jouni Mykkänen (Viestintä- ja markkinointitoimikunta). Uusina hallituksen jäseninä valittiin Petri Eväsoja (Koulutustoimikunta), Tom Holmroos (Veneilyturvallisuustoimikunta) ja Mikaela Dunderfeldt (Nopeuskilpaveneilytoimikunta).
Lämpimät kiitokset Jan Janssonille kuudesta puheenjohtajavuodesta ja onnittelut Mats Welinille!
”SPV:n hallituksen jäsenenä olen pannut merkille, että jäsenseuroissa toivotaan SPV:ltä enemmän, kuin mitä se tällä hetkellä tarjoaa. Minulla on aikaa, kokemusta ja hihat käärittynä tähän työhön. SPV:n toiminnan keskiössä tulee olla jäsenseurat. Palveluja suunniteltaessa ja toteutettaessa on otettava huomioon jäsenseurojen erilaisuus. Kaikilla meillä on kuitenkin sama visio. SPV:n nykyinen strategia on hyvä. Se vain kaipaa toimeenpanoa.
Tahtotilani on, että painopiste tuodaan ylätasolta konkreettisiksi asioiksi seurojen tasolle. On huolehdittava suomalaisen purjehdus- ja veneurheilun kansainvälisestä kilpailukyvystä. On taattava ympäristön, osaamisen, turvallisuuden ja moninaisuuden pohja tulevaisuuteen. Ja kaikkein tärkeimpänä, on turvattava sekä lasten että nuorten – eli tulevaisuutemme – innostaminen veneilyyn.
Puheenjohtajan työ on aloitteentekijän, yhteensovittajan ja neuvottelijan työtä. Työtä ihmisten kanssa. Uskon, että olen siinä parhaimmillani!”
Mats Welin
asianajaja, varatuomari
Espoo
Mats Welin vald till SBF:s ordförande
Mats Welin (NJK, BSS), som tidigare lett utbildningskommittén, har valts till ny ordförande för Segling och Båtsport i Finland. Ville Valtonen (Tränings- och toppkappseglingskommittén) och Jouni Mykkänen (Kommunikations- och marknadsföringskommittén) fortsätter sina uppdrag i styrelsen för ytterligare en mandatperiod. Bland de nyvalda styrelseledamöterna finns Petri Eväsoja (Utbildningskommittén), Tom Holmroos (Sjösäkerhetskommittén) och Mikaela Dunderfeldt (Kommittén för hastighetsbåtar).
Ett varmt tack till Jan Jansson för hans sex år som ordförande, och en stor gratulation till Mats Welin!
”Som styrelseledamot för Segling och Båtsport i Finland (SBF) har jag noterat att medlemsföreningarna förväntar sig mer av förbundet än vad som erbjuds i nuläget. Jag har tid, erfarenhet och har kavlat upp ärmarna för att ta an detta arbete. Medlemsföreningarna måste stå i centrum för SBF:s verksamhet. Vid planering och genomförande av förbundets tjänster är det avgörande att vi tar hänsyn till de olika behoven som finns bland föreningarna. Samtidigt delar vi samma vision. SBF:s nuvarande strategi är bra, men den kräver verkställande.
Min ambition är att förflytta fokus från övergripande nivåer till konkreta insatser på föreningsnivå. Vi bör säkerställa den internationella konkurrenskraften inom finsk segling och båtsport. Vi måste garantera en hållbar grund för miljö, kompetens, säkerhet och mångfald. Och allra viktigast, vi måste försäkra att både barn och ungdomar – vår framtid – inspireras av båtlivet.
Arbetet som ordförande innebär att vara initiativtagare, sammanförare och förhandlare. Ett arbete i samverkan med människor. Jag tror att jag är som bäst i detta.”
Mats Welin
advokat, vicehäradshövding
Esbo
Yhteyshenkilöt
Jan ThorströmToiminnanjohtaja
Puh:050 588 6309jan.thorström@spv.fiIina AirioViestintä, vastuullisuus, Nautic
Puh:0400 418 953iina.airio@spv.fiJohan EkblomViestintäSailing Team Finland
Puh:0407707251johan.ekblom@spv.fiKuvat
Suomen Purjehdus ja Veneily
Suomen Purjehdus ja Veneily ry (SPV) on suomalaisten pursi- ja veneilyseurojen etujärjestö. Se edistää, ohjaa ja valvoo suomalaista purjehdusta ja veneilyä. SPV perustettiin vuonna 2011, kun 1900-luvun alussa perustetut Suomen Purjehtija- ja Suomen Veneilyliitto yhdistyivät yhdeksi liitoksi. Liittoon kuuluu yli 300 jäsenseuraa ja noin 40 luokkaliittoa. Harrastajia seuroissa on noin 64 000.
Liiton tehtävänä on tukea toiminnallaan veneily- ja pursiseuroja sekä luokkaliittoja, jotka tuottavat harrastajille monipuolisia ja laadukkaita palveluja purjehdukseen ja moottoriveneilyyn. SPV panostaa laadukkaaseen valmennusosaamiseen ja tukee urheilijoita kansainväliseen menestykseen. Lisäksi SPV edistää veneilyturvallisuutta ja ympäristöasioita, sekä on vahvasti mukana erilaisissa edunvalvontatehtävissä, niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Purjehdus ja Veneily ry
Olympiapurjehdus: Purjehduksen Grand Slam -kiertue jatkuu Ranskassa21.4.2025 09:21:48 EEST | Tiedote
Purjehduksen Grand Slam -kiertue saa jatkoa tällä viikolla Etelä-Ranskassa, kun Ranskan olympiaviikko käynnistyy Hyères’issä. Ensimmäinen lähtölaukaus kuullaan maanantaina, ja viikon mittainen kilpailu huipentuu lauantaina 26. huhtikuuta mitalilähtöihin. Suomen maajoukkuetta edustavat kilpailussa: Jakob Eklund ja Sofia Hämäläinen – iQFoil Akseli Keskinen ja Katariina Roihu – Nacra 17 Aatos ja Onni Kylävainio – 49er Otto Dahlberg – ILCA 7 Hyères’in osakilpailu käynnistyy vain kaksi viikkoa Palman regatan päättymisen jälkeen, joten purjehtijoilla ei ole ollut juurikaan aikaa harjoitella kilpailujen välillä. Ranskan rannikolla olosuhteet ovat usein vaihtelevammat kuin Palmalla, ja alkuviikolle ennustettu napakka tuuli takaa, että luvassa on vauhtia ja tiukkoja tilanteita heti kisaviikon alusta alkaen. Lue lisää ja seuraa kilpailun tuloksia tästä. Suomen Purjehdus ja Veneily seuraa purjehduksen Grand Slam kiertuetta ja arvokisoja Sailing Team Finlandin Facebookissa ja Instagramissa sekä me
Olympiapurjehdus: Grand Slam -kiertue käynnistyi Palmalla – Uusitalo 28:s, Hämäläinen nappasi lähtövoiton4.4.2025 22:24:58 EEST | Tiedote
Palman Grand Slam -kilpailu päättyi tänään Mallorcalla. ILCA 7 -luokassa Valtteri Uusitalo aloitti regatan vahvasti kärkikymmenikön sisällä. Viimeinen kisapäivä venyi kahdeksan tunnin mittaiseksi vesillä, ja Valtteri sijoittui lopulta 28:nneksi. Nooa Laukkanen purjehti sijalle 36. – Kisasta jäi pettynyt fiilis. Parin ensimmäisen päivän jälkeen tuntui, että kroppa oli aika tyhjä. Sen jälkeen fyysinen ja henkinen suorituskyky ei enää riittänyt siihen, että olisi voinut taistella kärkisijoista, Valtteri Uusitalo summaa kisaansa. Sofia Hämäläinen nappasi iQFoileissa lähtövoiton viimeisen kisapäivän slalomlähdöstä. Kokonaistuloksissa hän sijoittui 39:nneksi. Miesten iQFoilissa Jakob Eklund purjehti sijalle 43. – Sain tosi hyvän lähdön ja käännöksen kohdilleen. Onnistuin pitämään pääni kylmänä maaliin asti, Sofia Hämäläinen kommentoi lähtövoittoaan. Nacra 17 -luokassa Akseli Keskinen ja Katariina Roihu löysivät lupaavaa vauhtia viikon lähdöissä ja purjehtivat kokonaiskilpailussa sijalle 18.
Olympiapurjehdus: Palman Grand Slam käynnistää uudistuneen maailmankiertueen30.3.2025 15:42:52 EEST | Tiedote
Purjehduskauden ensimmäinen Grand Slam -osakilpailu starttaa maanantaina 31. maaliskuuta Mallorcalla ja huipentuu lauantaina 5. huhtikuuta. Sailing Team Finlandin urheilijat kilpailevat ILCA 7-, iQFoil-, Nacra 17- ja 49er-luokissa. Samalla käynnistyy myös uudistunut olympialuokkien maailmankiertue. Vuodesta 2008 purjehdittu maailmancup on nyt päivittynyt viisiosaiseksi Sailing Grand Slamiksi, joka kokoaa yhteen kauden tärkeimmät olympialuokkien kilpailut. – Hienoa päästä kilpailemaan maailman parhaita vastaan. Talvitreenit sujuivat suunnitelmien mukaan ilman suurempia takapakkeja, ja odotan innolla, että pääsen hyödyntämään niitä kisaradalla, Valtteri Uusitalo (ILCA 7) kertoo. Palman jälkeen kiertue jatkuu Hyèresissä (Ranska), Kielissä (Saksa) sekä tulevilla olympiavesillä Long Beachissä (Yhdysvallat). Finaali purjehditaan syyskuussa Almeressa (Alankomaat). Uudistuksen tavoitteena on vahvistaa kansainvälistä kilpailukalenteria yhdistämällä vakiintuneet regatat ja tarjoamalla urheilijoi
Nordic Sailing League käynnistyy syksyllä 2025!11.3.2025 17:04:26 EET | Tiedote
Purjehduksen seurajoukkuekilpailut nousevat uudelle tasolle, kun Nordic Sailing League käynnistyy ensimmäistä kertaa lokakuussa 2025. Kilpailusarjassa kohtaavat Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan parhaat seurajoukkueet, ja isännyys kiertää vuosittain eri maissa. Ensimmäinen Pohjoismaiden mestaruus ratkotaan 4.–5. lokakuuta Ruotsin Marstrandissa. Nordic Sailing League tuo uusia mahdollisuuksia suomalaisille tiimeille. Samalla kun joukkueet kilpailevat Suomen Purjehdusliigassa, he tavoittelevat tuttuun tapaan paikkoja Sailing Champions League 2026 -kilpailuun sekä edustuspaikkoja syksyn Nordic Sailing League -finaaliin. Kuusi joukkuetta Suomesta Suomen edustuspaikat jaetaan kauden 2025 Purjehdusliigan tulosten perusteella: Naisten ja nuorisojoukkueiden paikat myönnetään suoraan naisten- ja nuorten karsintojen voittajille. Neljä avointa paikkaa jaetaan Purjehdusliigan finaalin parhaiden joukossa sijoittuneille joukkueille (pois lukien jo karsintojen kautta paikan saaneet naisten ja nuoris
Suomi isännöi jääpurjehduksen EM-kisoja 20 vuoden tauon jälkeen - ennätysmäärä suomalaisia mukana kilpailussa22.2.2025 12:53:30 EET | Tiedote
Jääpurjehduksen Euroopan mestaruuskilpailut palaavat Suomeen ensimmäistä kertaa 20 vuoteen. Kilpailut järjestetään 22. helmikuuta – 1. maaliskuuta Säkylän Pyhäjärvellä, Kristallirannan toimiessa tapahtuman keskuspaikkana. Tänä vuonna mukana on ennätysmäärä suomalaisia purjehtijoita – kaikkiaan 20 kotimaista kilpailijaa on ilmoittautunut mukaan, ja yhteensä vesille suuntaa yli 100 jääpurjehtijaa noin 15 eri maasta. Kilpailut käynnistyvät sunnuntaina 23. helmikuuta avajaisilla klo 10 ja ensimmäinen kilpailulähtö starttaa klo 12. Pyhäjärvellä. DN-luokan jääpurressa on kapea, yksipaikkainen ohjaamo, kolmipyörämäisesti asetellut teräsliukujalat sekä jyrkästi taaksepäin kallistettu masto. Vuonna 1937 kehitetty DN on edelleen maailman suosituin jääpursimalli, ja sen huippunopeudet voivat nousta jopa moottoritienopeuksiin. Arvokisoissa kilpailupaikka määräytyy jääolosuhteiden mukaan, eikä isäntämaa välttämättä ole lopullinen kisapaikka. Esimerkiksi vuonna 2005 Suomessa purjehdittiin Saksan isä
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme