SPV:n Vuoden valinnat on julkaistu - Savonlinnan Pursiseura on vuoden seura

Perinteiset Vuoden valinnat julkistettiin lauantaina 23. marraskuuta Suomen Purjehdus ja Veneilyn kaudenpäätösjuhlassa.
Vuoden seuraksi valittiin Savonlinnan Pursiseura, joka on tehnyt vaikuttavaa työtä lasten liikunnan edistämiseksi. Seura onnistui integroimaan vesillä liikkumisen osaksi paikallista opetussuunnitelmaa yhteistyössä kunnan sivistystoimen kanssa. Tämä työ toi runsaasti lapsia harjoittelemaan seuran tukikohtaan, ja osa heistä jatkoi harrastusta juniorileireillä. Seuran “Vilskettä vesille” -konsepti tukee nuorten harrastuksen jatkuvuutta myös tulevaisuudessa.
Tapahtumassa palkittiin lisäksi useita seura-aktiiveja, urheilijoita, seuroja ja luokkaliittoja. Suomen Purjehdus ja Veneily julkaisee kaikki Vuoden Valinnat joulukalenterin muodossa Facebook-sivuillaan.
Suuret kiitokset ja lämpimät onnittelut kaikille palkituille!
Lista palkituista henkilöistä ja organisaatioista löytyy alta. Julkaisuvapaat kuvat viestintäkäyttöön ovat saatavilla SPV:n kuvapankissa.
Årets val 2024: Savonlinnan Pursiseura valdes till Årets förening
De traditionella Årets val-priserna delades ut lördagen den 23 november under Segling och Båtsport i Finlands säsongsavslutningsfest.
Savonlinnan Pursiseura utsågs till Årets förening för sitt imponerande arbete med att främja barnens idrott. Föreningen lyckades integrera båtsport i läroplanen genom förhandlingar med kommunens administration. Föreningen lockade många barn till sin bas för träning, varav en del fortsatte till sommarens juniorläger. Konceptet “Vilskettä vesille” stödjer de ungas motion även i framtiden.
Vid evenemanget prisades också flera klubbaktiva, idrottare, föreningar och klassförbund. SBF presenterar alla Årets val på Facebook som en julkalender.
Ett stort tack och varma gratulationer till alla pristagare!
Nedan finns en lista över alla pristagare och organisationer. Bilder för kommunikationsändamål finns i SBF:s bildbank.
SPV:n hallituksen Vuoden valinnat 2024 / SBF:s styrelses Årets val 2024:
Vuoden seura – Årets förening: Savonlinnan Pursiseura
Vuoden parapurjehtija – Årets paraseglare: Jukka Jokiniemi
Vuoden valmentaja – Årets tränare: Karl Westerstråhle
Vuoden juniorivalmentaja – Årets juniortränare: Suvi-Tuuli Wikström
Vuoden junioriseura – Årets juniorförening: Helsingfors Segelklubb
Vuoden junioripurjehtijat – Årets juniorseglare: Una Heinilä & Silja-Sophie Laukkanen
Vuoden juniorilautailija – Årets juniorvindsurfare: Sofia Hämäläinen
Vuoden veneilykouluttaja – Årets båtutbildare: Jukka Kalliosaari
Vuoden kouluttajaseura – Årets utbildarförening: Vaasan Merenkyntäjät
Vuoden luokkaliitto – Årets klassförbund: Suomen DN-jääpursiliitto ry
Vuoden kilpailunjärjestäjä – Årets tävlingsarrangör: Hangö Segelförening & Europe Class Finland / Åländska Segelsällskapet & Avomeripurjehtijat ry / Segelföreningen i Björneborg & Suomen H-veneliitto
Vuoden avomeripurjehtija – Årets offshoreseglare: Aaro Immonen
Vuoden purjehtijat – Årets seglare: Sinem Kurtbay ja Akseli Keskinen
Vuoden lautailija – Årets vindsurfare: Jakob Eklund
Vuoden mediateko – Årets medieinsats: Juho Karhu/Alluring Arctic
Vuoden veneilytoimittaja: Ari Pusa
Vuoden vastuullisuusteko – Årets hållbarhetsgäring: Pelastusliivipäivä
Suomen Purjehdus ja Veneilyn erityispalkinnot – Segling och Båtsport i Finlands specialpris: Antti Kaipainen, Erik Lähteenmäki, Jukka Toivakka, Oskari Muhonen, Peter Wirbergh, Petri Korteniemi, Valtteri Uusitalo
Vuoden veneilytapahtuma (Yleisöäänestys) – Årets båtevenemang: Kallavesj’-messut
Kilpaveneilyn Vuoden valinnat julkaistaan myöhemmin / Hastighetsbåtsportens Årets bästa presenteras senare
Yhteyshenkilöt
Jan ThorströmToiminnanjohtaja
Puh:050 588 6309jan.thorström@spv.fiIina AirioViestintä, vastuullisuus, Nautic
Puh:0400 418 953iina.airio@spv.fiJohan EkblomViestintäSailing Team Finland
Puh:0407707251johan.ekblom@spv.fiLinkit
Suomen Purjehdus ja Veneily
Suomen Purjehdus ja Veneily ry (SPV) on suomalaisten pursi- ja veneilyseurojen etujärjestö. Se edistää, ohjaa ja valvoo suomalaista purjehdusta ja veneilyä. SPV perustettiin vuonna 2011, kun 1900-luvun alussa perustetut Suomen Purjehtija- ja Suomen Veneilyliitto yhdistyivät yhdeksi liitoksi. Liittoon kuuluu yli 300 jäsenseuraa ja noin 40 luokkaliittoa. Harrastajia seuroissa on noin 64 000.
Liiton tehtävänä on tukea toiminnallaan veneily- ja pursiseuroja sekä luokkaliittoja, jotka tuottavat harrastajille monipuolisia ja laadukkaita palveluja purjehdukseen ja moottoriveneilyyn. SPV panostaa laadukkaaseen valmennusosaamiseen ja tukee urheilijoita kansainväliseen menestykseen. Lisäksi SPV edistää veneilyturvallisuutta ja ympäristöasioita, sekä on vahvasti mukana erilaisissa edunvalvontatehtävissä, niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Purjehdus ja Veneily ry
Nordic Sailing League käynnistyy syksyllä 2025!11.3.2025 17:04:26 EET | Tiedote
Purjehduksen seurajoukkuekilpailut nousevat uudelle tasolle, kun Nordic Sailing League käynnistyy ensimmäistä kertaa lokakuussa 2025. Kilpailusarjassa kohtaavat Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan parhaat seurajoukkueet, ja isännyys kiertää vuosittain eri maissa. Ensimmäinen Pohjoismaiden mestaruus ratkotaan 4.–5. lokakuuta Ruotsin Marstrandissa. Nordic Sailing League tuo uusia mahdollisuuksia suomalaisille tiimeille. Samalla kun joukkueet kilpailevat Suomen Purjehdusliigassa, he tavoittelevat tuttuun tapaan paikkoja Sailing Champions League 2026 -kilpailuun sekä edustuspaikkoja syksyn Nordic Sailing League -finaaliin. Kuusi joukkuetta Suomesta Suomen edustuspaikat jaetaan kauden 2025 Purjehdusliigan tulosten perusteella: Naisten ja nuorisojoukkueiden paikat myönnetään suoraan naisten- ja nuorten karsintojen voittajille. Neljä avointa paikkaa jaetaan Purjehdusliigan finaalin parhaiden joukossa sijoittuneille joukkueille (pois lukien jo karsintojen kautta paikan saaneet naisten ja nuoris
Suomi isännöi jääpurjehduksen EM-kisoja 20 vuoden tauon jälkeen - ennätysmäärä suomalaisia mukana kilpailussa22.2.2025 12:53:30 EET | Tiedote
Jääpurjehduksen Euroopan mestaruuskilpailut palaavat Suomeen ensimmäistä kertaa 20 vuoteen. Kilpailut järjestetään 22. helmikuuta – 1. maaliskuuta Säkylän Pyhäjärvellä, Kristallirannan toimiessa tapahtuman keskuspaikkana. Tänä vuonna mukana on ennätysmäärä suomalaisia purjehtijoita – kaikkiaan 20 kotimaista kilpailijaa on ilmoittautunut mukaan, ja yhteensä vesille suuntaa yli 100 jääpurjehtijaa noin 15 eri maasta. Kilpailut käynnistyvät sunnuntaina 23. helmikuuta avajaisilla klo 10 ja ensimmäinen kilpailulähtö starttaa klo 12. Pyhäjärvellä. DN-luokan jääpurressa on kapea, yksipaikkainen ohjaamo, kolmipyörämäisesti asetellut teräsliukujalat sekä jyrkästi taaksepäin kallistettu masto. Vuonna 1937 kehitetty DN on edelleen maailman suosituin jääpursimalli, ja sen huippunopeudet voivat nousta jopa moottoritienopeuksiin. Arvokisoissa kilpailupaikka määräytyy jääolosuhteiden mukaan, eikä isäntämaa välttämättä ole lopullinen kisapaikka. Esimerkiksi vuonna 2005 Suomessa purjehdittiin Saksan isä
Årets gästhamnar 2025 är Bodö i Skärgårdshavet och Laivaranta Palas i Padasjoki7.2.2025 10:05:53 EET | Pressmeddelande
Med omröstningen Årets gästhamn, som ordnas av Stiftelsen Finlands Mässa och Segling och Båtsport i Finland rf, vill man få fram de mest populära gästhamnarna i kustområdet och i insjö- Finland. Vinnare detta år blev Bodö i Skärgårdshavet och Laivaranta Palas i Padasjoki. Årets gästhamnar premieras under Vene Båt -mässan.
Vuoden vierasvenesatamat 2025 ovat Bodö ja Laivaranta Palas, Padasjoki7.2.2025 10:05:53 EET | Tiedote
Suomen Messusäätiön ja Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n järjestämässä Vuoden vierasvenesatama -äänestyksessä haettiin erikseen rannikkoalueen ja Järvi-Suomen suosikkisatamaa. Voittajiksi valittiin Bodö Saaristomerellä sekä Laivaranta Palas Padasjoella. Vuoden vierasvenesatamat palkitaan vuosittain Vene Båt -messujen yhteydessä.
Fritidsbåtens radarbok – Finlands bästa guide till radarträning29.1.2025 09:53:22 EET | Pressmeddelande
Fritidsskepparens radarbok lanseras vid Vene 25 Båt-mässan. Boken är en översättning av den svenska versionen Fritidsskepparens Radarbok med AIS.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme