Juha-Erkki Mäntyniemi Suomen Setlementtiliiton toimitusjohtajaksi
Juha-Erkki Mäntyniemi on nimitetty Suomen Setlementtiliitto ry:n uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän seuraa tehtävässään Setlementtiliiton pitkäaikaista toimitusjohtajaa Pentti Lemmetyistä, joka siirtyy eläkkeelle Mäntyniemen aloittaessa tehtävässään viimeistään 1. maaliskuuta 2025.

Mäntyniemellä on vahva kokemus julkisen, yksityisen ja järjestöjen välisen yhteistyön kehittämisestä ja johtamisesta, yritysvastuusta sekä ihmisten johtamisesta. Hän on toiminut mm. Fingo ry:n toiminnanjohtajana, Suomen World Visionin innovaatiojohtajana ja Nokia Siemens Networksin kestävän kehityksen johtotehtävissä.
Setlementtiliiton puheenjohtaja Satu Mehtälä kertoo, että tehtävästä kiinnostuneita oli yli sata ja valinta tehtiin monivaiheisen prosessin kautta. Päätöksessä painoi hänen mukaansa Juha-Erkin vahva johtamiskokemus ja myönteinen kehittämisote.
- Juha-Erkillä on vahva johtamiskokemus muutostilanteissa ja näyttöä uuden kehittäjänä sekä järjestökentässä että kansainvälisessä liiketoiminnassa. Hänestä välittyy positiivinen yhteistyön rakentajan ote ja avoimuus, mikä kutsuu dialogiin. Toivotamme Juha-Erkin tervetulleeksi Setlementtiliittoon ja koko liikkeeseen, jatkaa Mehtälä.
Mäntyniemi on ollut vuodesta 2018 johtamassa kahden kattojärjestön yhdistymistä 260 kehitysjärjestön yhteiseksi kattojärjestöksi, Fingo ry:ksi. Sitä ennen hän on toiminut Suomen World Visionissa innovaatiojohtajan, operatiivisen johtajan ja varatoiminnanjohtajan rooleissa. Aikaisemmin hän on toiminut 20 vuoden ajan Nokia Networksin ja Nokia Siemensin kotimaisissa ja kansainvälisissä johtamistehtävissä, muun muassa tuote- ja teknologiakehitysohjelmien, ympäristöasioiden ja kestävän kehityksen sekä erilaisten integraatioiden parissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Satu MehtäläLiittohallituksen puheenjohtajaSuomen Setlementtiliitto
Puh:050 539 8590satu.mehtala@boardman.fiKuvat

Suomen Setlementtiliitto
Setlementtiliitto on 106 vuotta sitten perustettu kansalaisjärjestö ja suomalaisen setlementtiliikkeen keskusjärjestö. Jäseniämme ovat 32 setlementtiä eli paikallisyhdistystä. Arvomme ovat rohkeus, luottamus, paikallisuus, yhteisöllisyys, yhdenvertaisuus ja oikeudenmukaisuus. Liittokonserni työllistää tällä hetkellä noin 30 henkilöä.
Suomessa setlementtien palveluksessa on noin 2 800 ammattilaista ja heidän kanssaan setlementtityötä tekee noin 2 400 vapaaehtoista. Olemme osa kansainvälistä Setlementtiliittoa IFS:ää, jolla on noin 11 000 jäsenjärjestöä 32 maassa. Yhdessä teemme arvokasta työtä hyvinvoinnin rakentajina eri puolilla Suomea ja maailmaa.
Suomen Setlementtiliitto ry
Sturenkatu 11 A
00510 Helsinki
www.setlementti.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Setlementtiliitto ry
Ihmisen puolella -palkinto Lääkäri Atelle4.6.2025 09:57:42 EEST | Tiedote
Suomen Setlementtiliitto on myöntänyt Ihmisen puolella -tunnustuspalkinnon some- ja päihdelääkäri Atte Virolaiselle, Lääkäri Atelle.
Naapuruusviikolla rakennetaan yhteisöllisyyttä14.5.2025 09:37:28 EEST | Tiedote
Valtakunnallinen setlementtiliike järjestää Naapuruusviikon 19.–26.5.2025. Viikko tuo yhteen ihmisiä kaupungeissa ympäri Suomen – puistoissa, pihoilla ja kohtaamispaikoissa. Teemalla "Kohtaamisia naapurustossa” halutaan vahvistaa yhteisöllisyyttä, ehkäistä yksinäisyyttä ja rakentaa välittävää ja turvallista yhteisöä.
Tytöt tapaavat esikuviaan Tyttöjen Taloilla ja Tuvilla6.3.2025 07:49:00 EET | Tiedote
Tytöt tarvitsevat esikuvia. Eri alojen vaikuttajanaiset tukevat tyttöjä Tyttöjen Talojen ja Tupien mentorointitilaisuuksissa kevään aikana.
Rauhanlähettiläsakatemian hallinto Setlementtiliitolle19.12.2024 07:37:00 EET | Tiedote
Sadankomitea on järjestänyt rauhanlähettiläskoulutuksia vuodesta 2016 alkaen. Vuoden 2024 vuoden vaihteessa toimintaa lähdettiin vakiinnuttamaan perustamalla Rauhanlähettiläsakatemia, johon lähti mukaan lukuisia uusia kumppaneita. Nyt suomalainen rauhankoulutus ottaa uuden askeleen, kun Rauhanlähettiläsakatemia siirtyy leveämpien hartioiden kannateltavaksi.
Lotta Svärd –stipendi annettu Setlementtiliiton tyttötyön uudelle ryhmämentorointihankkeelle25.10.2024 07:56:09 EEST | Tiedote
Tämän vuoden 10 000 euron Lotta Svärd –stipendi annettiin Setlementtiliiton tyttötyön uudelle ryhmämentorointihankkeelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme