Oulun yliopisto alkaa kouluttaa sote-ammattilaisille lyhytterapian menetelmiä
27.11.2024 05:44:00 EET | Oulun yliopisto | Tiedote
Koulutuksella vastataan kasvavaan tarpeeseen ehkäistä ja hoitaa mielenterveyden häiriöitä. Koulutuspilotissa ovat mukana Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin hyvinvointialueet.

Oulun yliopiston lääketieteellinen tiedekunta aloittaa koulutuspilotin, jonka tavoitteena on lisätä sosiaali- ja terveysalan henkilöstön osaamista lyhytterapeuttisista menetelmistä. Koulutuksella vastataan kasvavaan tarpeeseen ehkäistä ja hoitaa mielenterveyden häiriöitä sekä nopeuttaa pääsyä toimivaan terapiahoitoon.
Koulutuspilotin suunnitteluun osallistuu kolme hyvinvointialuetta: Pohde, Kainuu ja Lapha. Koulutuksen kohderyhmiä ovat näiden hyvinvointialueiden vaativissa sote-alan tehtävissä toimivat, joilla on tarve täydentää osaamistaan lyhytterapiamenetelmistä. Koulutukseen otetaan myös muiden hyvinvointialueiden sekä yksityisten palveluntarjoajien henkilöstöä. Tavoitteena on kouluttaa 80 sote-ammattilaista.
Osallistujia rekrytoidaan joulu-tammikuussa. Koulutuspilotin on määrä käynnistyä helmikuussa, ja se kestää marraskuun 2025 loppuun.
– Koulutukseen valitaan sisällöt hyvinvointialueiden ammattilaisten avulla. Lyhytterapeuttisia menetelmiä on useita. Tavoite on vastata todelliseen tarpeeseen ja kouluttaa menetelmiä, joista ei ole jo tarjolla muita koulutuksia, kertoo koulutussuunnittelija Anne Viherkari Oulun yliopistosta.
– Pilottikoulutukseen sisältyy perustietoa mielenterveyden häiriöistä sekä mielenterveystyön palvelujärjestelmästä, keskeinen lainsäädäntö ja eettiset periaatteet. Koulutus sisältää myös lyhytterapeuttisten menetelmien soveltamista asiakastyössä.
Koulutus on pilottivaiheessa osallistujille maksuton. Rahoituksen osaamiskokonaisuuden kehittämiseen on myöntänyt Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus Jotpa. Rahoituksessa on mukana myös opetus- ja kulttuuriministeriö.
Yhteyshenkilöt
Anne ViherkariKoulutussuunnittelija
Puh:050 478 1712anne.viherkari@oulu.fiTietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Yllättävä perhoslöytö – Euroopassa lähes tuntematon laji löytyi Suomesta10.7.2026 12:01:00 EEST | Tiedote
Lounais-Suomen Bromarvista on löytynyt Suomelle uusi ja erittäin odottamaton perhoslaji. Kyseessä on todennäköisesti Cuprina fuscella, jota on Euroopassa tavattu aiemmin vain Itävallasta. Löytö on poikkeuksellinen, sillä laji kuuluu alaheimoon, jota ei ole aiemmin havaittu Suomessa eikä muuallakaan Pohjois-Euroopassa.
Äidin sensitiivisyys suojaa keskosta tunne-elämän ja käyttäytymisen ongelmilta10.7.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Äidin lämmin, nopea ja tilanteeseen sopiva reagointi lapsen tarpeisiin ehkäisee tunne-elämän ja käyttäytymisen ongelmia lapsen myöhemmällä iällä. Uuden tutkimuksen mukaan sensitiivinen vuorovaikutus suojaa etenkin ennenaikaisesti syntyneitä.
Ihminen muokkaa susien kehitystä – kallon muoto vaihtelee eri puolilla maailmaa7.7.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Eri puolilla maailmaa elävät sudet eivät ole rakenteeltaan samanlaisia. Uusi kansainvälinen tutkimus osoittaa, että susien kallon muoto ja koko vaihtelevat ilmaston, saaliseläinten, evoluutiotaustan sekä yhä enemmän myös ihmisen vaikutuksen mukaan.
Kaukolämmön hukkalämpöä jäteveden puhdistukseen: taloudellista hyötyä ja päästövähennyksiä uudella menetelmällä – myös datakeskuksista6.7.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Hukkalämmön ja kaukolämmön paluuveden lämpö tarjoaa lupaavia mahdollisuuksia kaupunkien puhtaan siirtymän edistämiseen. Oulun yliopiston Kavereno-tutkimushankkeen tulosten mukaan energiayhtiön vuosittainen liiketulos voi parhaimmillaan kasvaa lähes 40 prosenttia, samalla kun hiilidioksidipäästöt vähenevät noin kolmanneksen.
Ukrainalaisilla meneillään laajamittainen kielenvaihto – venäjä halutaan korvata ukrainalla2.7.2026 07:32:00 EEST | Tiedote
Venäjän hyökkäyssodan vuoksi moni ukrainalainen ei enää halua käyttää venäjän kieltä. Pakolaisten arjessa kielen merkitys korostuu, sanoo tutkija.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme