Alkutalven tulva nousussa Uudenmaan vesistöissä
Viime viikolla Etelä-Suomeen kertynyt paikoin runsas lumipeite on sulanut lähes olemattomiin viikonvaihteen voimakkaan lämpenemisen ja vesisateiden myötä. Tämän seurauksena Uudenmaan jokien virtaamat ovat olleet monin paikoin nopeassa nousussa.

Tulva koettelee nyt erityisesti pienempien valuma-alueiden jokia ja puroja, missä virtaamahuiput saavutettaneen tiistai-illan ja keskiviikon välisenä aikana. Suuremmat joet reagoivat hieman hitaammin ja niiden alajuoksuilla huippu voi ajoittua loppuviikon puolelle.
Virtaamat olivat tiistaina aamupäivällä edelleen voimakkaassa nousussa erityisesti Lepsämänjoella, Keravanjoella, Espoonjoella, Siuntionjoella ja Ilolanjoella. Tulvavesi on noussut alaville ranta-alueille ja pelloille. Keravanjoen Hanalassa virtaama nousee tulvarajan 28 m3/s yläpuolelle tiistai-iltaan mennessä.
Tulvatilanne on aiheuttanut toistaiseksi harmia lähinnä tienkäyttäjille ja kevyen liikenteen väylillä kulkeville. Vettä on noussut alaville yksityisteille ja tiistain aikana on odotettavissa mahdollisia liikennerajoitteita myös maanteille, erityisesti tilannetta seurataan Lohjan Pusulanjärven, Vantaan Askiston, Nurmijärven Jokipellon ja Porvoon Ilolanjoen alueilla. Merkittävämpiä rakennusvahinkoja ei ole tullut tiistaiaamupäivään mennessä tietoon.
Vesisateet ovat toistaiseksi tauonneet ja kun lumipeite alkaa olla suurelta osin sulanut, virtaamien ennustetaan kääntyvän laskusuuntaan. Uudenmaan järvet kuitenkin jatkanevat nousuaan vielä lähipäivien ajan. Keskiviikon ja torstain väliselle yölle ennustetut vesisateet voivat hidastaa vedenpintojen laskua jonkin verran.
Pelastuslain mukaan kiinteistönomistajan on osaltaan varauduttava omaisuutensa suojaamiseen. Tulvatilannetta on syytä tarkkailla tiiviisti ja tarvittaessa tulee ryhtyä omatoimisiin suojaustoimenpiteisiin. Laiturien ja veneiden kiinnitysten tulee olla kunnossa ja irtainta omaisuutta on syytä siirtää turvaan tulvalta.
Tulvavedessä liikkumista tulee välttää. Virtaava vesi on voimakasta ja voi kaataa kulkijan jo matalillakin vesisyvyyksillä. Tierakenteiden rikkoutumista ei välttämättä havaitse samean tulvaveden alta, joten veden peittämällä tiellä liikkumista tulee harkita tarkkaan.
Ohjeita omatoimiseen varautumiseen sekä omaisuuden suojaamiseen löytyy vesi.fi -sivustolta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja vesitilanteesta:
Uudenmaan ELY-keskus, Suunnitteluinsinööri Olli Jaakonaho, olli.jaakonaho(at)ely-keskus.fi, p. 0295 021 398
Lisätietoja tiestön ja liikenteen häiriöistä:
Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Yksikön päällikkö Tuomas Vasama, tuomas.vasama(at)ely-keskus.fi, p. 0295 021 361
Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan ELY-keskus
Sysselsättningsöversikt för Nyland: Antalet lediga jobb ökade i yrkesgruppen specialister23.12.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Nylands sysselsättningsöversikt för november har publicerats. Enligt den fanns det 11,2 % mer arbetslösa arbetssökande i Nyland än året innan. Årsförändringen för hela landet var 9 %. Antalet permitterade fortsatte att minska i både Nyland och hela landet.
Uudenmaan työllisyyskatsaus: Erityisasiantuntijoiden avoimet työpaikat nousussa23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Uudenmaan marraskuuta koskeva työllisyyskatsaus on julkaistu. Sen mukaan Uudellamaalla oli työttömiä työnhakijoita 11,2 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Koko maan vuosimuutos oli 9 %. Lomautettujen määrä jatkoi laskua niin Uudellamaalla kuin koko maassakin.
Kaloisten silta i Tavastehus öppnas för trafik 23.12.202510.12.2025 14:05:00 EET | Pressmeddelande
Arbetet färdigställs våren 2026.
Hämeenlinnassa Kaloisten silta avataan liikenteelle 23.12.202510.12.2025 14:05:00 EET | Tiedote
Sillan viimeistelytyöt jatkuvat keväällä 2026.
Delaktighet i arbetslivet för invandrade föräldrar som vårdar barn hemma – nya verksamhetsmodeller och lösningar9.12.2025 14:00:00 EET | Pressmeddelande
På det riksomfattande evenemanget som ordnades på Omnia i Esbo i tisdags presenterades verksamhetsmodeller och god praxis som utvecklats i projektarbetet och som främjar delaktigheten i arbetslivet för föräldrar med invandrarbakgrund som vårdar sina barn hemma. Evenemanget samlade cirka 300 deltagare från olika delar av Finland – cirka 60 på plats och 200 via nätet. Ämnet är särskilt aktuellt, eftersom lagen om främjande av integration som trädde i kraft i början av 2025 förpliktar kommunerna att erbjuda integrationsfrämjande utbildning även för grupper utanför arbetsmarknaden, såsom föräldrar som vårdar sina barn hemma.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme