Lounais-Suomen tulvatilanne kehittynyt paljon ennustettua pahemmaksi - kiinteistöille ja tiestölle aiheutunut runsaasti vahinkoja (Varsinais-Suomi, Satakunta)
Sunnuntai-iltana (24.11.2024) alkanut ja puolitoista vuorokautta kestänyt vesisade oli melko laajalti ennusteita suurempi Lounais-Suomessa ja sulatti nopeaan tahtiin kaikki viime viikolla sataneet lumet. Tämä aiheutti selvästi ennakoitua pahemman tulvatilanteen. Useilla vesistöalueilla on rikottu noin 50 vuoden seuranta-ajan ennätyksiä. Tulvavirtaamahuippujen toistuvuus on mm. Paimionjoen ja Eurajoen vesistöissä suunnilleen kerran sadassa vuodessa.

Nopea tulviminen on aiheuttanut myös runsaasti vahinkoja eri puolilla Lounais-Suomea kiinteistöille, liikenneväylille ja rantarakenteille. Ehkä vaikein tilanne on ollut alavalla ja tulvaherkällä alueella sijaitsevassa Eurassa, jossa Pyhäjärven juoksutuksen selvästä pienentämisestä huolimatta useita kiinteistöjä on kastunut Eurajoen vedenpinnan noustua puoli metriä yli tulvarajan. Eurajoen vesistössä lumen sulamisen ja runsaan vesisateen yhteisvaikutus vastasi lähes 100 mm:n sadetta noin puolessatoista vuorokaudessa eli suunnilleen kahden kuukauden keskimääräistä sademäärää.
Loimijoen virtaama nousee tämän päivän aikana 260-270 m3/s:n tasolle, jonka toistuvuus on noin kerran kymmenessä vuodessa. Kokemäenjoen tulvaherkällä keskiosalla virtaama pyritään pitämään Pirkanmaan järvien säännöstelykeinoin alle 650 kuutiometrin sekunnissa Huittisten kiinteistövahinkojen välttämiseksi.

Liikenneväylien osalta teitä on tulvan vuoksi ollut tänään 26.11.2024 poikki mm. Eurajoella, Liedossa, Pöytyällä, Huittisissa ja Raumalla. Tulvatilanne on onneksi kääntymässä laskuun tiistain aikana varsinkin vähäjärvisissä vesistöissä.
Lisätietoja:
Juha-Pekka Triipponen, puh. 0295 022 953
Johanna Lantto / Satakunta, puh. 0295 023 066
Juha Aaltonen / Satakunta, puh. 0295 022 850
Ilkka Myllyoja / Varsinais-Suomi, puh. 0295 022 911
Varsinais-suomen ELY-keskus
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Avainsanat
Kuvat
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Kokemäenjoelle pyritään aikaansaamaan jääkansi lähipäivien pakkasjakson avustuksella – hyydetulvavaaraa monissa läntisen Suomen vesistöissä30.12.2025 14:01:58 EET | Tiedote
Kokemäenjoen jääkannen muodostusta pyritään edistämään hyydetulvariskin välttämiseksi lähipäivien kovan pakkasjakson aikana vesistöalueen säännösteltyjen järvien juoksutuksia supistamalla.
Livskraftscentralerna inleder sin verksamhet den 1 januari 202629.12.2025 10:33:40 EET | Pressmeddelande
NTM-centralernas verksamhet upphör i slutet av 2025 och de nya livskraftscentralerna inleder sin verksamhet den 1 januari 2026. Största delen av NTM-centralernas uppgifter överförs till livskraftscentralerna. I fortsättningen hittar du information om livskraftscentralerna på adressen www.elinvoimakeskus.fi.
Elinvoimakeskukset aloittavat toimintansa 1.1.202629.12.2025 10:33:40 EET | Tiedote
ELY-keskusten toiminta päättyy vuoden 2025 lopussa ja uudet elinvoimakeskukset aloittavat toimintansa 1.1.2026. Suurin osa ELY-keskusten tehtävistä siirtyy elinvoimakeskuksille. Löydät jatkossa tietoa elinvoimakeskuksista osoitteesta www.elinvoimakeskus.fi.
Joulunajan ilmaismatkat paikallisliikenteissä (Etelä-Savo, Pohjois-Savo)19.12.2025 09:38:33 EET | Tiedote
Matkustaminen Iisalmen, Pieksämäen ja Varkauden paikallisliikenteissä on kaikille ilmaista 22.-23.12.2025.
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Suomen Erityisjäte Oy:n suunnitteleman Marinkorven jätteenkäsittelylaitoksen laajennuksen YVA-ohjelmasta, Pori19.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Suomen Erityisjäte Oy on toimittanut 10.10.2025 Varsinais-Suomen ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman, joka koskee Marinkorven jätteenkäsittelylaitoksen laajentamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

