Kuukausi jouluun: Näin syntyy Hurstinavun joulujuhla Messukeskukseen
26.11.2024 13:05:08 EET | Messukeskus | Tiedote
Helsingin Messukeskuksessa vietetään tänäkin jouluna lämminhenkistä juhlaa, joka tuo yhteen yksinäiset ja vähävaraiset. Hurstinavun perinteinen joulujuhla syntyy monen tekijän tiiviissä yhteistyössä.

Juhlaa ovat Hurstien rinnalla toteuttamassa kymmenet jouluruokien lahjoittajat, sadat vapaaehtoiset ja juhlapaikalla Pasilassa lukuisat Messukeskuksen katon alla toimivat yritykset.
Kuten mikä tahansa suurtapahtuma, joulujuhla vaatii huolellista suunnittelua ja monenlaista osaamista.
Suurtapahtumaa valmistellaan kuukausia
Juhlan valmistelu alkaa jo viikkoja ennen jouluaattoa, kun Hurstit suunnittelevat ohjelmaa, kokoavat vapaaehtoisia ja ottavat yhteyttä lahjoittajiin.
Samaan aikaan Messukeskus tekee valmisteluja tahollaan. Tapahtuma piirretään ensin kartalle, jotta saadaan paikat 2000 vieraan kattaukselle, esiintymistekniikalle ja kulissien taakse nousevalle suurkeittiölle kylmäkontteineen. Tapahtumalle haetaan luvat, työstetään opasteet ja pestataan suurtapahtuman edellyttämät vahtimestarit ja muu henkilöstö siivoojia, sähköasentajia ja ensiapuryhmää myöten.
Aatonaattona alkaa tapahtuman rakentaminen. Pöydät ja tuolit kuljetetaan halleihin, tila katetaan ja koristellaan, lahjakassit pakataan, ja keittiöväki ottaa paikkansa patoineen ja uuneineen.
Hurstiavun joulujuhla asettuu kahteen rinnakkaiseen halliin. Näin kaikki vieraat mahtuvat nauttimaan juhlasta yhdessä ruokaillen ja samanaikaisesti ohjelmasta nauttien. Joka joulu juhlaan on kutsuttu nimekäs artisti ilahduttamaan vieraita musiikillaan, tänä vuonna juhlaan saapuu Hanna Pakarinen. Lähtiessään osallistujat saavat mukaansa lahjakassin täynnä jouluruokia ja muita tarvikkeita, jotka tuovat iloa juhlan jälkeenkin.
Juhla Messukeskuksessa yhtäjaksoisesti vuodesta 2015
Hurstien yhteistyö Messukeskuksen kanssa alkoi 2015. Juhlan toteuttamiseen osallistuvat myös Messukeskuksessa toimivat kumppaniyritykset kuten logistiikkayritys Niemi, SOL-siivous, turvallisuudesta huolehtiva Securitas, ohjelmatekniikan ja -lavat rakentava SVV ja ensiavusta vastaava SPR.
"Olemme aina saaneet hyvän ja osaavan porukan toteuttamaan juhlan. Me olemme auttamisen ammattilaisia mutta suurtapahtuman järjestämiseen tarvitsemme tukea. Messukeskus kumppaniyrityksineen luo juhlaamme puitteet, joissa meidän on helppo toimia ja joissa jokainen vieraamme voi kokea olevansa arvostettu ja huomioitu. Lisäksi Pasilaan on helppo tulla julkisilla mistä päin pääkaupunkiseutua tahansa”, sanoo Hurstinavun toiminnanjohtaja Sini Hursti.
Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry on suomalainen avustusjärjestö. Järjestö toimii jakamalla vaate- ja ruoka-avustuksia ympäri vuoden niitä tarvitseville sekä järjestämällä erilaisia tapahtumia, joista näkyvimmiksi ovat muodostuneet perinteiset juhlat Köyhien Linnanjuhla Hakaniemen torilla itsenäisyyspäivänä sekä Joulujuhla Helsingin Messukeskuksessa jouluaattona.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hurstinapu ry, toiminnanjohtaja Sini Hursti, 045 630 8548, sini.hursti@hurstinapu.fi
Helsingin Messukeskus, viestintäpäällikkö Tarja Gordienko, 050 5847 262, tarja.gordienko@messukeskus.com
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Byggandet av Helsingfors Mässcentrums utbyggnad har inletts – ett exceptionellt byggprojekt reser sig på Mässplatsen9.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Byggandet av Helsingfors Mässcentrums framtida evenemangsutrymme Mässcentrum Solar har inletts på Mässplatsen. Södra Finlands största tornkran anlände till platsen i slutet av mars, och byggstarten firades onsdagen den 8 april 2026. I den första fasen byggs Mässcentrums nya huvudentré, som tas i bruk redan hösten 2026. Mässcentrum Solars dörrar öppnas hösten 2027.
Helsingin Messukeskuksen laajennusosan rakentaminen alkoi – poikkeuksellinen rakennuskohde nousee Messuaukiolle9.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskuksen tulevaisuuden tapahtumatila Messukeskus Solarin rakentaminen on alkanut Messuaukiolla. Etelä-Suomen suurin torninosturi saapui aukiolle maaliskuun lopussa ja työmaan avajaisia juhlistettiin keskiviikkona 8.4.2026. Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan Messukeskuksen uusi sisäänkäynti, joka otetaan käyttöön jo syksyllä 2026. Messukeskus Solarin ovet avautuvat syksyllä 2027.
Koirien nakinsyöntikisa ja puhe lemmikin menetyksen aiheuttamasta surusta – Lemmikkimessut 2026 kokoaa ääripäät saman katon alle8.4.2026 13:04:15 EEST | Tiedote
Lemmikkimessuilla Helsingissä nähdään vauhdikas nakinsyönnin nopeuskisa koirille, koskettava puheenvuoro lemmikin poismenon käsittelystä eläindoula Maaretta Tukiaisen johdolla sekä Tyylitassut–koirien muotinäytös. Näyttelyiden ja eläinesitysten lisäksi tapahtuma tarjoaa tietoa ja tekemistä koko perheelle.
Kevätmessut 2026 herätti kodin ja puutarhan unelmat eloon – yli 63 300 kävijää haki Messukeskuksesta inspiraatiota ja asiantuntijoiden neuvoja30.3.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskuksen täyttänyt Kevätmessut osoitti, että suomalaisten intohimo asumisen parantamiseen, vihreään elinympäristöön ja kestävään rakentamiseen on vahvempaa kuin koskaan. Tapahtuma veti puoleensa yhdessä samaan aikaan järjestettävien Golfmessujen kanssa yli 63 300 vierailijaa, jotka pääsivät tutustumaan lähes 600 näytteilleasettajan tarjontaan sekä kokemaan ennennäkemättömän monipuolisen ohjelmakattauksen.
Vuoden lähiruokateko 2026 -palkinto myönnetään Kujalan tilalle26.3.2026 09:40:30 EET | Tiedote
Vuoden lähiruokateko -palkinto on myönnetty hailuotolaiselle Kujalan tilalle, joka yhdistää toiminnassaan luonnonlaidunlihan kasvattamisen, erilaisten jatkojalosteiden tuotannon, myynnin, elämykset ja matkailun samaan kokonaisuuteen. 5000 euron arvoinen palkinto luovutettiin Lähiruoka & luomu -messuilla Helsingin Messukeskuksessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


