Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Poliittisesta johtamisjärjestelmästä halutaan kehittää entistä tehokkaampi ja toimivampi
26.11.2024 13:13:49 EET | Päijät-Hämeen hyvinvointialue | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen poliittista johtamisjärjestelmää halutaan kehittää ennakoivasti ensi keväänä alkavaa toista aluevaltuustokautta varten.
Hyvinvointialueen toimintaa ohjaavaan hallintosääntöön ehdotetaan muutoksia, joilla päätöksenteosta ja toimielinrakenteesta saataisiin entistä tehokkaampi ja tarkoituksenmukaisempi.
Muutokset perustuvat aluehallituksen nimeämän demokratiaohjausryhmän työhön. Ohjausryhmä on kerännyt kokemuksia päätöksenteon toimivuudesta aluevaltuutetuilta sekä arvioinut työnsä taustaksi paitsi Päijät-Hämeen myös muiden hyvinvointialueiden mallien toimivuutta. Kehitysehdotuksissa on otettu huomioon myös hyvinvointialueen taloustilanne.
– Valtuutetuille suunnatun kyselyn ja muun arvioinnin perusteella hallintosääntöä haluttiin selkiyttää ja päivittää. Työtä haluttiin tehdä etukäteen niin, että tulevalla vaalikaudella päättäjien ei tarvitse päättää itseään koskevasta mallista tai palkkioista, ohjausryhmän puheenjohtaja, aluehallituksen puheenjohtaja Sari Niinistö korostaa.
Kolme lautakuntaa
Uudistetussa mallissa hyvinvointialueella toimisi kolme lautakuntaa, joista uusia olisivat kokonaisturvallisuus- sekä tulevaisuuslautakunnat. Ne korvaisivat nykyiset turvallisuuden ja varautumisen lautakunnan ja asiakas- ja osallisuuslautakunnan. Kokonaisturvallisuuslautakunnan tehtävänä olisi kehittää muun muassa hyvinvointialueen varautumista.
– Kokonaisturvallisuus ja varautuminen ovat tässä ajassa erittäin tärkeitä asiakokonaisuuksia. Tästä syystä ohjausryhmässä on nähty tarpeelliseksi laajentaa nykyisen turvallisuuslautakunnan tehtäväkenttää, Sari Niinistö toteaa.
Tulevaisuuslautakunnan tehtäviin kuuluisi esimerkiksi väestön palvelutarpeiden ja henkilöstötarpeiden pitkän aikavälin ennakointi.
Nykyisistä lautakunnista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta jatkaisi entisellä nimellään, mutta tehtäviin lisättäisiin osallisuustyötä.
– Asiakas on meillä kaikkein tärkein, minkä vuoksi asiakasnäkökulmaa on kirkastettava myös lautakuntatyössä, Niinistö sanoo.
Uudessa johtamisjärjestelmässä yksilöasioiden jaosto lakkaisi, ja sen asioiden käsittely siirtyisi normaaliksi asiantuntijatyöksi.
Lautakuntien jäsenmäärät olisivat joustavasti 11–13 henkilöä nykyisen 13:n sijaan.
Niinistön mukaan uudistettu hallintosääntö vahvistaisi päätöksenteko- ja johtamisjärjestelmän toimivuutta, vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta ja tukisi paremmin päättäjien työskentelyä.
Poliittista johtamisjärjestelmää arvioineessa ohjausryhmässä olivat edustettuina kaikki aluevaltuustoryhmät. Ohjausryhmä kokoontui seitsemän kertaa.
Aluehallitus hyväksyi hallintosääntöön esitetyt muutokset kokouksessaan 26.11.2024. Seuraavaksi asia etenee aluevaltuuston päätettäväksi joulukuun kokoukseen. Muutokset tulisivat voimaan, kun uusi aluevaltuustokausi alkaa 1.6.2025.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petri Virolainenhyvinvointialuejohtaja
Puh:050 438 3662Sari Niinistöohjausryhmän ja aluehallituksen puheenjohtaja
Puh:050 444 3700Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Hyvinvointialue mukana valtakunnallisessa LVV26-valmiusharjoituksessa25.9.2026 08:57:22 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue osallistuu Lupa- ja valvontaviraston järjestämään LVV26-harjoitukseen 29. syyskuuta - 1. lokakuuta 2026. Päijät-Hämeen hyvinvointialueelta harjoituksessa ovat mukana johtoryhmä sekä kymmeniä asiantuntijoita eri toimialoilta.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Nastolaan suunnitteilla oleva uusi sotepe-keskus kokoaa palveluja saman katon alle21.9.2026 14:42:45 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue valmistelee Nastolaan uutta sotepe-keskusta, johon kootaan sosiaali- ja terveyspalveluja, kuntoutuspalveluja sekä pelastustoimen toimintoja. Lahden kaupungin Nastolan kaupunginosaan rakennettavan uudiskohteen tavoitteena on tarjota alueen asukkaille sujuvat ja helposti saavutettavat palvelut yhdessä toimipisteessä.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Ennakollisen talouden ohjausmenettely täsmensi hakemusta alijäämien kattamiseksi21.9.2026 13:24:31 EEST | Tiedote
Aluehallitus käsitteli 21.9. kokouksessaan ennakollisessa talouden ohjausmenettelyssä täsmentynyttä alijäämän kattamisajan pidennyshakemusta.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Työ osallisuuden ja terveellisten elintapojen vahvistamiseksi jatkuu18.9.2026 12:23:06 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue, kunnat ja muut alueelliset toimijat vahvistavat lasten, nuorten, työikäisten ja ikääntyneiden hyvinvointia pitkäjänteisellä yhteistyöllä.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n omistusrakenteen uudistaminen etenee päätöksentekoon17.9.2026 14:06:45 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus käsittelee 21. syyskuuta esitystä Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n (Seure) omistusrakenteen uudistamisesta vastaamaan kesällä 2026 voimaan tullutta hankintalain muutosta. Järjestelyn myötä Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit myisivät Seuren osakkeitaan muille nykyisille osakkaille sekä Päijät-Hämeen hyvinvointialueelle siten, että kaikkien edellä mainittujen tahojen omistus Seuresta olisi jatkossa vähintään 10 prosenttia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme